Kokeile kuukausi maksutta

Digiajan mappi-ö menetelmä

Tietoa kirjoittajasta Oskar Smeds
Rakennusinsinööri, Ailene.ai oy
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

”Pertti” (nimi muutettu) on särmä työnjohtaja. Pertti on eilen katsonut alkavan työpäivän hommat valmiiksi kaikille ja jakaa työtehtävät aamun käskynjaossa työntekijöille. Käskynjaon jälkeen Pertti käy varmistamassa, että putkiasentaja on tullut tontille ja lähtee käymään työmaatoimistolla.

Toimistolla hän päättää, että nyt on aika lähteä tekemään laatutarkastuksia listoitustyöstä. Pertti soittaa listoittajalle ja sanoo tulevansa paikalle 10 minuutin päästä. Alkuun Pertti kaivaa vanhat tarkastukset kansiosta varmistuakseen siitä, että neljäs kerros on katsottu ja voidaan tarkastaa viides kerros. Mappia ei löydy mistään. Pertti soittaa toiselle työnjohtajalla Jaskalle ja kysyy missä laatumappi on. ”Joo kai se on siinä kokoushuoneen pöydällä. Jos ei ole, tsekkaa Ripan pöydältä.”

Mappi löytyy Ripan pöydältä, Pertti kaivaa tarkastuslistan esille ja lähtee työmaalle.

Työmaalla vastaan kävelee kiukkuinen IV-asentaja Ismo. Ismon 5. kerroksen IV-työpiirustus on hävinnyt yön aikana työpisteeltä ja nyt tarvitaan uutta, jotta työ voi jatkua. Pertti lähtee Ismon kanssa takaisin toimistolle. Toimistolla huomataan, että varalla ollut paperiversiokaan ei ole omalla paikallaan. Välttääkseen turhan soittorumban Pertti katsoo projektipankista työpiirustuksen ja ottaa siitä kopion Ismolle. Samalla Pertti pyytää työmaainsinööri Keijoa tilaamaan kaksi uutta työpiirustusta 5. kerroksesta. Tämän jälkeen Pertti lähtee takaisin työmaalle listoja tarkastamaan.

Matkalla kohteeseen puhelin soi. Rakennuttaja soittaa ja pyytää parvekekaideasennuksen mallikatselmuksen päivämäärää. Pertti ehdottaa palaavansa asiaan myöhemmin, mutta rakennuttaja toteaa asian olevan todella kiireellinen. Taas lähdetään takaisin työmaatoimistolle katsomaan laatumapista kyseistä päivämäärää.

Pertin tietämättä Ripa on lähtenyt omalle tarkastuskierrokselleen kansion kanssa. Pertti soittaa Ripalle, mutta tämä puhuu toista puhelua. Kahden soittoyrityksen jälkeen Ripa vastaa ja kertoo oikean päivämäärän.

Pertti lähtee takaisin työmaalle, mutta huomaa portaikon alapäässä jättäneensä kynän pöydälle lähtiessään. Taas on juostava rappuset ylös kynää hakemaan.

Kolmas kerta toden sanoo ja Pertti pääsee listoittajan luokse ja pahoittelee myöhästymistään. Kerros katsotaan yhdessä läpi ja todetaan työn jäljen olevan laadukasta ja vaatimukset täyttyvät virheettömästi. Pertti lähtee tyytyväisenä takaisin toimistolle tarkastuslista kädessään. Toimistolla lista laitetaan kansioon josta se myöhemmin skannataan ja ladataan sähköiseen arkistointipalveluun siltä varalta, että asiakirjaa halutaan myöhemmin tarkastella.

Vaihtoehtoinen menetelmä mobiilisovelluksella

Asian olisi voinut hoitaa näinkin, jos Pertillä olisi ollut käytössään digiajan työkalut:

Soitettuaan listoittajalla Pertti avaa Congrid-mobiilisovelluksen. Pertti katsoo sähköisestä laadunvarmistusmatriisista, että 4. kerros on tarkastettu ja nyt tarkastetaan 5. kerros. Listoittaja odottaa sovitussa paikassa ja he tekevät tarkastuksen yhdessä. Vihaista Ismoa Pertti ei ole vielä nähnyt, koska Ismo katsoi omasta älypuhelimestaan työpiirustuksen ja jatkoi töitään.

Kahvitauolla Ismo tulee työmaatoimistolle ja kertoo asiansa. Kuvatilaus hoituu kahvia juodessa ja Ismolle tulostetaan 5. kerroksen työpiirustus väliaikaiseen käyttöön.

Matkalla rakennuttaja soitti. Pertti kertoi lähettävänsä tiedon minuutin päästä. Puhelun loputtua Pertti avasi mobiilisovelluksen ja muutamalla napin painalluksella lähetti mallikatselmuspöytäkirjan rakennuttajan sähköpostiin.

Kynän puuttumista Pertti ei kierroksellaan edes huomannut. Myöskään mappeja ei tarvinnut etsiä, koska kaikki kulki mukana kännykässä.

Tarkastuksen tuloksena syntynyttä asiakirjaa ei tarvitse murehtia, koska se on jo siirtynyt pilvipalveluun josta sen voi kaivaa esiin milloin tahansa.

Olisiko aika siirtyä tehokkaampaan toimintaan? Mitä tapahtuu työn tuottavuudelle paperisilla dokumenteilla, kun vastaavanlaisia tapahtumia tapahtuu viikon aikana 5 tai 20 kertaa? Se laskee merkittävästi.

Kirjoittaja työskentelee NCC Rakennus Oyssä työmaainsinöörinä ja kirjoittaa vapaa-aikanaan blogia Congrid Oylle aiheina mobiilisovellukset ja nykytekniikan hyödyntäminen rakentamisessa sekä muut sen tarjoamat mahdollisuudet.

Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa

8 vastausta artikkeliin “Digiajan mappi-ö menetelmä”

  1. Siis IV-asentaja ismo katsoi 5. kerroksen työpiirustuksen kännykästään !! Täytyy sanoa että kyllä on Ismolla isonäyttöinen kännykkä ja lehmän hermot jos IV- työpiirustuksista meinaa saada jotain tolkkua kännykän näytöltä tai voihan olla niinkin ettei IV-hommissa olla niin kauhean tarkkoja siitä miten ja mistä ne putket vetää. Siinäpä sitten voi Pertti seuraavalla laatukierroksella todeta että tommonenko siitä nyt tuli ja käydä printtaamassa Ismolle sellaiset piirustukset joita voi lukea ilman suurennuslasia.

  2. Terve Eki! Olet oikeassa siitä, että koko kohteen tekeminen kännykän näytöltä katsottavalta kuvalta voi kostautua. Tässä artikkelissa pyrittiin tuomaan esiin se, että oikeilla välineillä Ismon työt eivät pysähdy saman tien, vaan hän selviää aamun ensimmäiset tunnit kännykän avulla ja lähtee kahvilla pyytämään uusia kuvia. Tämä tehostaa sekä Ismon, että Pertin työtä.

    Ja toisaalta kuka tietää, vaikka kymmenen vuoden päästä pystyisi heijastamaan IV-kuvan huoneiston seinälle matkapuhelimen avulla?

    1. Itse asiassa onnistuu jo nyt taskukokoisen LED-projektorin avulla. Esim. 60″ kuva puolentoista metrin etäisyydeltä.

  3. Aloitin remppamiehen urani vuonna 2002. Alusta asti minulla oli työmaakäytössä kommunikaattori. Se oli siis oman aikansa älypuhelin. Nettiyhteydet olivat hitaampia kuin nykyään, mutta siinä oli tallennuskapasiteettia riittävästi. Jotkut pitivät minua outona, mutta kun tarvittiin tietoja tai laskentakapasiteettia, apuni kelpasi. Faksin lähettäminen ei onnistunut, vastanotto pelitti.

    1. Olet ollut aikaasi edellä. Mielestäni tuo, että sitä pidettiin outona, mutta apu kyllä kelpasi tiivistää mielestäni asian aika hyvin.

  4. Oisko niistä semmosista digilaseista mitää apuu näissä hommissa niistä näkis kattomalla että rööri pitäs mennä tossa jne?

  5. Suunnittelumallista vain heijastetaan laserilla asennettavaan tilaan 1:1 mittakaavassa kaikki asennettavan tekniikan ääriviivat, niin tulee törmäilyasiatkin tarkistettua, eikä tarvitse turhia mittailla; sen alkaa ripustamaan paikoilleen.
    Ei tuohon mitään holokansi-tekniikkaa vielä tarvita.

Vastaa käyttäjälle Eki Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat

Oskar Smedshttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/oskar-smeds/