Loppusyksyn yllättävä puheenaihe ovat olleet sisäkatot, kun muutaman viikon sisällä putosi useamman koulun katto. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, mutta rakennusalan mainehaitalta ei.
Sisäkattojen putoamisen pitäisi sikälikin yllättää, että Onnettomuustutkintakeskus on vuosien varrella antanut useammassa raportissa ohjeistuksia kattoihin liittyen. Raporttien määrä kertoo tietysti siitä, että samantyyppisten katto-ongelmien kanssa on painittu jo pitkään.
Onnettomuustutkintakeskuksen huomiot eivät siis tunnu siirtyvän käytäntöön, vaan samat, esimerkiksi naulaliitoksiin liittyvät ongelmat toistuvat.
Tämän syksyn romahdusten jälkeen keskus vaatikin Kauppalehdessä (23.11.) taas rakennusalalle ympäristöministeriön johdolla rekisteriä, jonne kirjattaisiin kaikki rakenteiden romahtamiset ja muut rakennusvirheistä johtuvat vaaratilanteet.
Keskuksen johtavan tutkijan Kai Valosen mukaan on iso puute, että Suomessa ei ole tällaista julkista rekisteriä, josta selviäisi onnettomuuksien määrä ja mahdolliset syyt.
Vapaaehtoinen rakennusvirhepankkihan Suomessa jo on, mutta virallinen rekisteri nostaisi onnettomuuksien ja rakennusvirheiden kirjaamisen ja läpinäkyvyyden uudelle tasolle.
Missään tapauksessa rekisteri ei olisi ongelmaton hanke. Päinvastoin. Ennen kuin ongelma ja vastuullinen yritys voitaisiin laittaa julkiseen rekisteriin, tapaus pitäisi tietysti tutkia ja selvittää vastuukysymykset esimerkiksi usein monipolvisissa alihankintaketjuissa. Tällaista resurssia ei helposti löydy.
Virherekisteriajatusta ei kannata kuitenkaan pohtimatta tyrmätä. Johtaja Jukka Pekkanen Rakennusteollisuus RT:stä väläytti Kauppalehdessä selvityshenkilön asettamista, kuten betonirakentamisen ongelmien aikaan tehtiin.
Olennaista olisi käydä läpi, miten rakennusvirheistä ja vaaratilanteista saataisiin Suomessa riittävän kattavasti tietoa helposti lähestyttävässä muodossa. Ja yhtä tärkeää olisi varmistaa, että tieto siirtyisi tehokkaasti työmaatasolle. Siihen työhön tarvitaan koko rakennusalaa.
Tätä artikkelia on kommentoitu 13 kertaa
13 vastausta artikkeliin “Estäisikö virherekisteri samojen rakentamisen ongelmien toistumisen?”
Kyllä se varmaan toimisi, jos siinä olis vastaavien pääsuunnittelijoiden ja mestarien nimet, voisi välttää toheloiden kanssa työskentelyä. Voitaisiin laittaa pakolliseksi erilaisten tehtäväluetteloiden noudattaminen, kuten pääsuunnittelun, rakennesuunnittelun ja talotekniikan. Valvonta olsi helppoa Lupapisteen takia. Tähän on jopa aivan luoonollinen tapa hoitaa tätä, kohde yksinkertaisesti tuupattaisiin syrjään, mikäli homma ei toimi. Kunnan valvonnat voisivat käyttää resurssinsa ja paukkunsa niihin, mitkä asiainhoitonsa perusteella tn. onnistuisivat. Urakointipuolella luovuttaisiin henkilöpätevyyksien vaatimisesta ja edellytettäisiin joka toimialalle omaa pääurakoitsijaa, hommaa on yritetty konsulttitoimistojen valvonnassa, työmaan johtoa ei näillä saada toimimaan. YSE on jo nyt näin laadittu, että se suosii tällaista perinteistä vastuuasettelua, mitä pääurakoitsijan velvollisuudet edellyttävät, nyt meillä on valvoja, joka lähinnä valvoo maksueriä, ikäänkuin avaimet käteen toimituksista olisi kyse, näinhän ei ole, mutta muutetaan ositukset kiinteähintaisiksi kokonaisurakoiksi, niin riittää, että valvoja istuu kirstun päällä, kun hänellä on kriteerit sopimuksissa valmiille työlle. Vakuushan näissä aina pelittää, maksettakoon osa kunhan on vakuus. Aliurakoitsija saa nostaa kytkintä, mutta vakuus jää. Laatua voidaan myös nostaa suosimalla tietynlaista operointitapaa, kuten esivalmisteilla ja tietomallilla.
Väärin.
Miksi ihmiset kuvittelevat, että toisten jatkuva nöyryyttäminen on ratkaisu parempaan laatuun???
Virherekisterin hyöty olisi se, että kuka tahansa saisi tietoa tapahtuneista virheistä ja voisi kehittää omaa ammattitaitoaan tältä pohjalta. Tällä hetkellä kaikki virheet lakaistaan systeemaattisesti maton alle, elleivät ne jostain syystä tule median tietoon, jolloin yritysten toimitusjohtajat pääsevät toteuttamaan omaa kriisiviestinnän strategiaansa ja taas todelliset syyt katoavat jargonin sekaan.
Naivismin sijaan toimivia protokollia, se markan suutari tekisi vähemmän kympin vahinkoja, kun hänen todelliset kykynsä tuotaisiin esille.
Väärin. Jos ostat 10pennillä markan suutarilta kengät itsellesi ja lähetät lapsesi jalan mitattavaksi, koska teillähän on samanlainen jalka, niin silloin ollaan lähempänä tätä tyypillistä rakentamisen toimintamallia.
Ei tuollaiset sadut oikein avaudu. Kyllä mä ainakin haluan tietää, miten tyhmä se vastapuoli voi ollakaan.
Perustetaan sitten myös tilaajan virherekisteri, niin saadaan karsittua suurimmat mätäpaiseet ja epäpätevät hankkijat pois alalta.
Epäpäteviä hankkijoita ei ole olemassakaan, koska viranomaisvaatimuksia ei ole ja protestilista on jo, kyllä maksuhäiriön saa selville, mutta vahinko on jo tapahtunut.Mulla ei ole mitään syytä muuttaa tuosta alun vastauksesta mitään, koska ei ole tällaista piiloagendaa, niin kuin sulla. Estämällä alkuunsa tällaiset mätäpaiseet, niin ne eivät pahene kroonista kipua aiheuttaviksi.
Et näytä tajuavan, että osituksessa toimitaan molemmissa rooleissa. Ei voi eritellä tilaajia ja toimittajia, voidaan vain tuoda julki siinä sivussa molemmat, se on sitten käräjätuomarin päätös, kuka on enempi tuottamuksellisesti saanut aikaan haittaa.Lyhyesti, jos haistat palaneen käryä, jatka toisaalta.
Alkuperäiseen kysymykseen vastaus on, että virherekisteri ei estä, koska niitä jo on, tuottamuksellisuus syntyy toimitusjohtajien korvien välissä, nämä oppii tunnistamaan, homma toimii ainakin itsellä, se alkaa sitten olla jo temperamenttikysymys, jos järkipuheista huolimatta aina ajautuu vaikeuksiin, vaikka vinkkejä on saatavilla..Vain tällainen asiantuntijatyönä tehty riskianalyysi voi estää katastrofin, mutta sekin on jo strategista tietoa, eikä sellaisia mistään saa, ne on ostettava tai tehtävä itse, koska yleensä tällaiset analyyttiset tyypit ovat yliopistokoulutettuja konsultteja, mutta yleensä kysytään siskon mieheltä tai luetaan nettipalstojen hölynpölyä.On kyllä analyyttistäkin tietoa ilmaiseksi saatavilla, mutta se on opittava itse hakemaan.
Jos jollain on alalta pitkäaikainen kokemus, ei sille oikein juonittelussa pärjää, mutta voi kirjata kaikkea tuomareita varten, yleensä insinöörit eivät ymmärrä lakia, ja ekonomit hinnoittelee sillätavalla kannattavasti, että ei tarvitse pelätä tosipaikan tullen etteikö osaa tehdä solmua hamppuun tai löydä avannolle.
Tarkennan: epäpätevillä hankkijoilla tarkoitan ammattitaidottomia hankkijoita, jotka kuvannoillisesti puhuen yrittävät ostaa helikopteria laivan suunnitelmilla ja hinta ei saa ylittää tavanomaisen polkuauton keskihintaa. Tuon muun jupinan voikin sitten kuitata jupinana.
Hyvää joulua siitä huolimatta!
Ostajat ovat näpertelijöitä, jotka tilaavat palikan kerrallaan kuunneltuaan mestareiden ohjeita, luettelot niille antaa suunnittelija, tätä luetteloa sitten pompotellaan niin kauan, kun se on halpa tai työ alkaa. Firman toimitusjohtaja tekee hankintapäätökset. Viranomaiset ovat joutuneet laatimaan määräyksiä siten, että kukaan ei asemaansa perustuen voisi määrätä laittamaan mitään ala-arvoista, ei näytä määräyksillä tässä suhteessa olevan mitään merkitystä, paitsi, että yleensä hyväksytyt ratkaisut ovat näiden keskittyneiden suuryritysten lobbauksen tulosta, pahimmillaan joku paskalain tapainen farssi.
Kukahan nyt sortuu naivismiin?
Täällä on moni sortunut, paskan möivät.
https://keskustelu.suomi24.fi/koti-ja-rakentaminen/rakentaminen-ja-remontointi/rakennusliikkeet
FISE – http://fise.fi/rakennusvirhepankki/
Jos kiteytetään lisää, periaatteessa riittää. kun tuntee alan toimitusjohtajien ajattelu- ja toimintatavan, varsinkin sellaisten, jotka ovat monikertalaisia (konkurssinkävijöitä), Nämä pääsuunnittelijat ja vastaavathan ovat vain juoksupoikia ja renkejä tai johtajan pikkuapulaisia. Kyse on suntsulaisesta pelistä dirikoiden kohdalla ja näiden toimihenkilöiden toilailut voi lukea tuolta foorumeilta.