Päivitetty 25.4.
Kollegani Anssi Koskenvesa kysyi Rakennuslehden jutussa, kuka suunnittelua johtaa. ”Pääsuunnittelija ei suunnittelua voi johtaa, pääsuunnittelija on harhaanjohtava termi. Pääsuunnittelija vastaa suunnittelun yhteensovittamisesta. Jonkun muun on johdettava suunnittelun prosesseja.”
Olen päätynyt aivan päinvastaiseen tulokseen tehtyäni kaikki synnit mitä suunnittelun johtamiseen tulee.
Vasta valmistuneena 1980 luvulla sain käsittämättömän vallan suunnittelun johtamiseen ns. kustannussuunnittelijana tai –guruna, kuten siihen aikaan retosteltiin. Valtaa käytin ja kustannukset pysyivät hanskassa. Pääsääntöisesti kustannussuunnittelu, jälkikäteen ajatellen, oli silloin suunnitteluun puuttumista, ei siis kustannussuunnittelua vaan suoraa suunnittelua (poista tuo nurkka).
Sittemmin projektien johtajana ja työmaan johtajana jouduin laajempiin haasteisiin, kustannustavoitteet ja myös asiakkaan laatutavoitteet tuli yhdistää. Saavutin nekin, mutta vain hyvien pääsuunnittelijoiden avulla. Kokemukseni on, että nykypäivän pääsuunnittelijat ovat kyvykkäämpiä johtamaan suunnittelua, kuin minun laajalla kokemuksella oleva projektinjohtaja. Toki heillä puutteita¬¬¬ on, etenkin kustannusten osalta.
Mitä tarkoittaa suunnittelun johtaminen? Anssin väite on että pääsuunnittelijan velvollisuus vain yhteensovittaminen. Ja suunnittelua ei johda kukaan.
Ihan hyviin tuloksiin olemme yhteistyössä suunnittelijoiden kanssa kuitenkin päässeet. Onnistuneita hankkeitamme on esimerkiksi Osuuspankin pääkonttori Vallilassa, kohta valmistuu Uusi Lastensairaala ja sitten myöhemmin Anders Amos Lasipalatsiin.
En tiedä täsmälleen mitä Koskenvesa johtamisella tarkoittaa. Mutta yritetään hakea määritelmiä. Rakennushankkeen tavoitteiden määrittäminen, olkoon ne funktionaalisia tai investointi- ja elinkaaritaloudellisia, on hankkeen managementin tehtävä. Managementti voi olla asiakkaan konsultti (arkkitehti, insinööri, joku muu) tai asiakas itse jos asiantuntemusta löytyy. Managementin tehtävä ei ole löytää tavoitteisiin johtavaa suunnitteluratkaisua, sen johtaminen on pääsuunnittelijan vastuulla ja managementin tulee antaa siihen riittävä tuki (jatkuva kustannuspalaute, laatupalaute, asiakaspalaute…). Suunnitteluratkaisun tuottaminen on vaativa tehtävä ja vaativa johtamistehtävä. Tulee hakea toiminnallisesti arvokasta asiakkaan maksukyvyllä. Niissä suunnitteluprosesseissa ei voi ohittaa pääsuunnittelijaa. Eikä tietenkään projektinjohtajaa, jonka velvollisuutena on tavoitteen asettaminen ja sen tuen järjestäminen. Ajatus, että jonkun muun on johdettava suunnittelun prosesseja ei tunnu toimivalta.
Roolit tulisi olla kuten elokuvateollisuudessa tuottajan ja ohjaajan välillä. Tuottajan (projektin johdon) tehtävä on hakea projektille rahoitus, määrittää projektin tarkoitus (a-filmi, iso budjetti ja tuotanto Uudessa Seelannissa tai b-filmi, pieni budjetti ja kuvaukset studiossa) ja viestittää se oikein ohjaajalle (suunnittelutiimille). Ohjaajan (pääsuunnittelijan) tehtävä on löytää annetulle tehtävälle oikea muoto ja johtaa tuotantoon osallistuvia (kuvaajat, leikkaajat, näyttelijät, maskeeraus…). Projektin tarkoitus tai rahoitus ei tulisi vähentää ohjauksen kunnianhimon tasoa. Tuottajalle (managementille) jää tärkeimmän (rahoitus ja tarkoitus) jälkeen veto-oikeus; liian kallis, ei käy ja asiakaskaan ei tykkää.
Luulen (tietämättä kylläkin) että Anssi tarkoittaa sellaisia yksinkertaisia, ei asiakaspinnassa, vaan työmaalla mitattavia suureita, kuten tuleeko suunnitelmat ajoissa tuotantoon ja ovatko ne alun perin määritellyn sisältöisiä hankintaa varten, ja saadaanko muutokset ajoissa. Siinä toki kaikilla osapuolilla on petraamisen paikka. Sellaista tiedon hallintaa voi parantaa kaikki osapuolet. Kun suunnittelijan näkökulma on usein asiakkaan tarve sekä niitä palvelevat funktionaaliset järjestelmät, ja tuottajan näkökulma on aliurakoitsijoiden palvelukyky, niin ristiriitaa voi tulla kun tuotantoaikataulu on tiukka. Mutta ajatus pääsuunnittelijan alistamisesta jonkunlaisen suunnittelun johtajan alle on vain absurdi.
Anssille kollegiaalisesti
Ari Pennanen, dosentti
Haahtela yhtiöt
(kuvassa nuorena ”kustannussuunnitteluguruna”)
Lisää aiheesta:
A-Insinöörien Jyrki Keinänen tietää miksi suunnitelmat ovat myöhässä ja miten asia saadaan kuntoon
Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa
4 vastausta artikkeliin “Kuka suunnittelua oikeasti johtaa, jos ei pääsuunnittelija?”
”Pääsuunnittelija” on huono termi, vaikka onkin johdettavissa historiasta (pääsuunnitelma, pääpiirustukset, pääsuunnittelija).
Rakennusalallahan on käytössä jo ”vastaava” -rakennelma; ”vastaava työnjohtaja”, ”vastaava erityissuunnittelija”.
Looginen jatkumo tähän olisi ”vastaava arkkitehti”.
Hyviin tuloksiin pääsee, jos rakennuttajalla on määrättömästi rahaa, kuten Osuuspankilla. Eikä tainnut Lasten Sairaalakaan pysyä ”ihan” alkuperäisessä budjetissa.
Meneekö vähän hifistelyn puolelle tuo ”managementti”? Ainahan voidaan keksiä uusia kinnasmiehiä projektiin surffailemaan, mutta ei niillä vastausta ole siihen, kuka kantaa vastuun ja miten.
En ymmärrä, mitä absurdia siinä olisi, että suunnittelua johtaisi (ja valvoisi) joku, joka oikeasti ymmärtäisi kokonaisuuden – myös sen, että suunnitelmilla pitää pystyä myös rakentamaan.
Suunnittelua ohjaa MRL. Toimitusjohtajat suunnittelun kulun käytännössä sanelevat, toivottavasti rakennuttaja ottaa suunnittelun hoteisiinsa. On budjetti, innovaatio ja asiakasstrategiaa, 80 % kaikesta rakentamisesta pyrkii budjettivetoisuuteen. Tänä päivänä rakennusvalvonta alkaa ottamaan roolia suunnittelijoiden valinnassa digitalisoinnin myötä, tämä kasvattaa kuluja. Digitalisointi ei suinkaan palvele rakennuttajaa, vaan siitä määrää kunta. Vastaavat suunnittelijat käyttävät suurinta valtaa kokonaistoimituksissa. Muualla maailmassa arkkitehtivetoisissa kohteissa projektivaiheessa suunnittelijaa ohjaavat työmaavalvojat ja suunnittelijat osallistuvat valvontaan. Suomessa on pääasia määräystenmukaisuus. Tämä malli toimii betonielementtirakentamisessa kokonais- ja jaetuissa urakoissa, missä on alistussopimus.
Korjausrakentamisessa on huono, jos kunnan tarkastajat alkavat sanelemaan kevytkorjausten sijaan raskaita perusparannuksia, nimittäin asuinpuolella täysin remontoitu kiinteistö tulee aina kalliimmaksi kuin uusi.
Vastaavat eivät osaa suunnitella lainkaan täällä, mutta anglosaksisissa maissa vallalla olevan managementin mukaan on pakko osata bottom-up-suunnittelu, muuten ei voi laskea kustannuksia oikein. Tietomallilla pystyy taatusti rakentamaan, mutta aliurakoitsijat eivät pysty sitä hanskaamaan, työn osituksessa suunnitelma pystytään jakamaan vain paperilla, koska siellä ei työnjohtaja kuin käy silloin tällöin. Puhumattakaan hankinnasta, nämä asiat kuuluvat YSE:n piiriin. Vaatimus tietomallista teilaa kaikki vanhentuneet opit työmaan aikaisesta suunnittelusta, periaatteessa pj-sekoilu saadaan aisoihin, kun on palattava YSE:n ja tehtäväluetteloiden noudattamiseen vaativissa kohteissa. On kokonaisuuden kannalta järkevämpää vaatia suunnittelijalta rakennusfysiikan osaamista kuin budjetointia, koska määräysten täyttäminen edellyttää sitä.
Toimitusjohtajat maksakoot vaihtoehtojen vertailun, nythän huonosta rakennesuunnittelijasta, joka ei käytä tietomallia, kärsivät kaikki seuraavat vaiheet. Tietomallin muuttaminen on niin kallista, että oppii tekemään kerralla valmista. Suunnittelun sisältävissä urakoissa tietomalli tuskin yleistyy, eli nämä jäävät rupusakeille, allianssi on toinen ääripää ja sopinee herrasväelle, joku vie koko potin sitten lopuksi muiden avustuksella, mutta niinhän se on nytkin vaikka ei big roomin parrasvaloihin pääsisikään. LCC/LCA on siinä mielessä fiksuimpien suunnittelijoiden mieleen, että siinä tehdään ihan mallikelpoinen investointilaskelma, mutta näin pienessä maassa ei siihen oikein paukut riitä, vaikka suunnitelmien laatu saa maailmalla aina korkeammat pisteet kuin pj-rakentaminen. Eli laatua ei edes yritetä tavoitella.
Suunnitelmakatselmuksissa on se ongelma, että merkonomien taidot ei niihin riitä, jos suunnitelmaa pallotellaan kunnan ja hankinnan välillä, ei siitä mitään tule. KSE ehdoilla suunnittelijakin voi mennä budjetti edellä. Työn suunnittelu on täysin eri asia luin lupasuunnittelu, eikä jälkimmäiseen kannata sotkea osattomia. Sen tietenkin pitäisi päättää suunnittelusta, jonka tunnukset kunnalle on kopioitu.