Kokeile kuukausi maksutta

Olen toiminut vuonna 1960 perustetun rakennusliikkeemme toimitusjohtajana vuodesta 1982. Yrityksemme on toteuttanut pääasiassa Kemi-Tornio talousalueella varsin monenlaisia rakennuksia, kioskista terästehtaaseen, parituhatta asuntoa jne. Joukossa on myös useita kouluja.

Yhdessäkään yrityksemme toteuttamassa rakennuksessa ei ole yli viisikymmentä vuotta kestäneen toimintamme aikana tullut esiin rakentajan virheestä johtuvaa homevauriota, vaikka emme mekään virheettömiä ole olleet.

Media kärjistää ongelmaa

Media antaa aivan liian helpon ratkaisun kosteus- ja homevauriolle – rakentajan huolimattomuus ja taitamattomuus. On älyllistä epärehellisyyttä kohdistaa usein varsin laaja syy-seurausketju yhteen osapuoleen. Pitkän kokemukseni aikana (valmistunut rakennusinsinööriksi 1977) olen ollut mukana korjaamassa ja saneeraamassa useita kosteus- ja homevaurioituneita rakennuksia. Näitä tapaukset ovat kaikki olleet julkishallinnon omistamissa kiinteistöissä. Kokemukseni perusteella näiden vaurioiden syyt ovat hyvin usein aivan muualla kuin rakentajassa. Ohessa muutama pääasiallinen syy:

Kiinteistön riittämätön hoito ja huolto

Varsinkin kuntien omistamissa kouluissa ja päiväkodeissa tehdään perustavanlaatuinen virhe energiansäästön nimissä. Suomalainen normisto lähtee siitä, että rakennukset suunnitellaan tasalämpöiin olosuhteisiin, sisäilma noin 21 astetta ja vähintään minimi-ilmanvaihto päällä kaiken aikaa.  Suurin osa ongelmista vältettäisiin jos rakennusten käyttäjät huolehtisivat edes näistä perusasioista.

Energiansäästön nimissä ilmanvaihto pysäytetään ja lämpötilat lasketaan yöksi, viikonlopuiksi ja lomien ajaksi. Ilmanvaihtokanaviin ja -koneisiin jää epäpuhtauksia, jotka sakkautuvat kanavien pohjalle valuen osittain takaisin huoneilmaan. Moska pöläytetään uudelleen liikkeelle, kun koneet pyöräytetään käyntiin. Epäpuhtaudet eivät kulkeudu suodattimiin ja ulos niin kuin on suunniteltu. Samoja pienhiukkasia pyöritetään huoneilmassa edestakaisin. Lämpötilan pudotuksella aiheutetaan kastepisteen siirtyminen rakenteissa sellaisiin kohtiin, että kosteuden tiivistyminen aiheuttaa vaurioita. Energian säästön nimissä luodaan olosuhteet homeen kasvamiselle. Huollot laiminlyödään eikä puhdistus ole säännöllistä. Autoista pidetään paljon parempi huoli. Kunnissa kukaan ei oikeasti vastaa kiinteistöjen huollosta ja kunnossapidosta, koska niille ei ole määrärahaa. Kiinteistöjen annetaan rappeutua pari – kolmekymmentä vuotta ja sitten anotaan valtionapu täydelliseen peruskorjaukseen.

Kaavoittajan vaatimus materiaalille tai suunnittelijan ”lennokkaat” ratkaisut

Kesällä 2012 teimme urakkatarjouksen Länsi-Pohjan Keskussairaalan laajennuksen rakennusteknisistä töistä. Rakennuslupavaiheessa kaavoittaja oli esittänyt vaatimuksen julkisivumateriaalista, josta reklamoimme tarjouksemme yhteydessä. Kaavoittaja halusi rapatun julkisivun. Kemin olosuhteissa syksyllä vesi tulee tuulen mukana mereltä lähes vaakasuoraan ja pääsee imeytymään julkisivuun. Märkä julkisivu jäätyy ja jäätyessään vesi laajentaa rappauksen huokosia. Muutaman vuoden jälkeen varsinkin meren puoleisilla julkisivuilla jäätymisen johdosta rappaus alkaa murenemaan ja julkisivu menee pilalle. Tällä kertaa perusteltu reklamaatiomme aiheutti sen, että tilaaja sai kaavoittajalta hyväksynnän ja vaihtoi materiaaliksi tuotteen, jonka kestävyydestä on varma tieto.

Usein julkisissa kohteissa käy niin, ettei urakoitsijan tekemää esitystä riskialttiista materiaalista tai ratkaisusta oteta todesta. Jos suunnittelija pitää päänsä, varsinkin maallikkopäättäjät uskovat ennen häntä, kuin rakennusurakoitsijaa.

Julkishallinto on yllättävän herkkä lähtemään mukaan haasteellisiin ja kokeellisin rakenneratkaisuihin huolimatta tiedostetuista riskeistä. Suomessa pahin esimerkki tästä lienee Finlandia-talon julkisivu. Vesikaton muodot ja lasilyhdyt ovat myös monesti esimerkkejä olosuhteisiin sopimattomista ratkaisuista.

Hankintalainsäädäntö ohjaa julkisia hankkeita. Siitä johtuu, että vastoin tarjouspyyntöä esitetty voidaan tarjous hylätä huolimatta tiedostetusta riskirakenteesta. Siksi urakoitsijan ei aina edes kannata esittää kestäviä ratkaisuja tarjousvaiheessa. Yksityisellä rahoituksella toteutettavissa hankkeissa pääsääntöisesti voidaan keskustella järkevistä vaihtoehdoista

Rakennushankkeen aikataulu

Julkisuudessa tuodaan esille, että rakenteille ei anneta tarpeeksi aikaa kuivua. Samalla väitetään, että työnjohto vaatii esim. lattiapäällysteiden asentamisen kostealle betonille. Olisi tavattoman tärkeää, paneutua syyhyn, miksi on kiire, miksi työnjohto hoputtaa?

Koulurakentamisessa usein käy niin, että kunta talousarviokäsittelyn yhteydessä päättää rakennushankkeesta ja samalla päätetään, että seuraavana syksynä tai isommassa kohteessa sitä seuraavana syksynä uudet tilat pitää olla käyttökunnossa. Rakentamisen aikataulun sanelee koulujen alku, ei rakenteiden kuivumisaika. Syyslukukauden alkuun takertuminen tuhoaa monta hanketta jo lähtötelineissä.

Lainsäätäjän tulisi ehdottomasti vaatia rakennuslupamenettelyn yhteyteen rakentamiseen ryhtyvältä energiatodistuksen sijaan rakentamisen suunniteltu toteutusaikataulu, jolla etukäteen osoitetaan, että rakenteille on varattu riittävät kuivumisajat. Siten tilaaja asetettaisiin vastuuseen riittävästä toteutusajasta. Betoniriepu ei ymmärrä kuivua kuin vuorokauden vuorokaudessa vaikka kaikki työntekijät tekisivät kolmivuorotyötä. ”Kosteuskonsultin” määrääminen työmaalle vaikuttaa lähinnä pelleilyltä. Vastaan on tullut tapauksia, joissa tilaajan asettamat aikataulut edellyttävät jopa betoninormien vastaista toteutusta.

Kaksi laatua: itselle ja tilaajalle

Rakennusliikkeille on osittain syntynyt kaksi laatua – ns. omassa tuotannossa aikataulut ja materiaalimääritykset pyritään tekemään niin, ettei reklamaatioita ja takuutöitä syntyisi, koska se on yrityksen elinehto. Urakkatuotannossa tilaaja = kiinteistön omistaja määrittelee aikataulun, suunnitteluratkaisut ja materiaalit asettaen urakoitsijan joskus ”pakkorakoon”. Niinpä suostutaan toteuttamaan huonojakin ratkaisuja, jos nähdään, että selvitään kahden vuoden takuuaika. Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE) kymmenen vuoden vastuu ei velvoita urakoitsijaa mihinkään, jos noudatetaan tarkalleen tilaajan laadituttamia suunnitelmia. Itse olen joskus jopa työmaakokouksessa kirjauttanut tällaisen varauman, jottei jälkeenpäin voida yritystämme asettaa vastuuseen epäkelvosta ratkaisusta.

Laki julkisista hankinnoista valitettavasti johtaa siihen, että julkiseen rakentamiseen valitaan pääsääntöisesti halpa suunnittelija ja halpa toteuttaja. Julkisessa hankinnassa maallikot päättävät toteuttajista ja harvoin valinnassa käytetään muuta kriteeriä, kuin hinta. Halvalla saa harvoin hyvää.

Toivon, että viranomaiset ja lainsäätäjät voisivat joskus kiihkottomasti ja ilman ennakkoluuloja kuunnella meitä pitkään alalla toimineita – ehkä matkan varrella on opittu sellaista, josta voisi olla hyötyä nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa.

Lisätietoa homeongelmasta: Näin Suomi homehtui – hyvä rakentamistapa sai aikaan pahaa jälkeä.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 14 kertaa

14 vastausta artikkeliin “Miksi kouluissa ja päiväkodeissa on homeongelmia?”

  1. Näiden kuntarakennusten iv pitää sinetillä lukita, jos järki ei riotä.

  2. Rakenteiden suunnitellun rakenteen taustalla olevan teorian juuri muistaa koulusta. Sisältä tiivis,ulospäin harva,tuulettuva.
    Sisällä lämmin,ulkona kylmä. Ulkona miinusmerkki,sisällä plusmerkki.

    Mutta sitten kun seinien ja rakenteiden sisäpuolella on liian kylmä automatiikan säätöjen,tietämättömyyden,konsultin myyntitaitojen,vihersokeuden avulla,teoria ei toimikaan. Nollapiste siirtyy seinässä väärään paikkaan,kosteus tiivistyy seinän sisälle. Kosteutta on liikaakin olletikkin sellaisten rakennusten sisällä,joissa on paljon ihmisiä.

    Kosteuden jylläämisen,aiheuttaman tuhon takana on aina teoria. Ottakaa nyt helvetissä viisaammat asioista selvää ja muuttakaa asioita teorioiden perusteella oikeaan suuntaan. Nyt asiat ovat levällään ja talon tekijöitä rakentajia poletaan kuin huoran persettä joka suuntaan.Joku tolkku tähän pitäisi saada.

    Kotipitäjässäni puretaan kaikki kivirakennuksetkin puolen vuosisadan jälkeen maan tasalle. Ketään ei näytä kiinnostavan purkutalojen rakenteiden tutkiminen purkamisen yhteydessä. Siinä ne olisivat nyt näkösällä.Miksi näin käy ???????

  3. Vastaan itselleni,niin että joidenkin tahojen olisi korkea aika nostaa persettään penkistä ja lähteä ihan tosissaan katsomaan tätä asiaa sillä mielin,että ihmisten ei pidä työmaallaan sairastua pilaantuneen sisäilman takia. Rakennukset tuhoutuvat.Kaikkia rakennuksia ei voi purkaa.

    Ongelmat alkavat olla siinä mittakaavassa,että jo ennestään velkaisen,opposition repimän yhteiskuntamme voimavarat eivät riitä.

    Lämpöä rakennusten sisälle perkeleesti ja akkunat auki taivasta myöten. Ulkona sentään riittää raitista ilmaa vielä. Vai joko sekin kielletään viheruskonnon kautta.

    Kaikkilla energiansäästöohjelmilla on syytä pyhkiä persettä.Seinään pultataan oikea lämpämittari,joka näyttää vähintään 23 astetta ja sijoitetaan se rakennuksen taikka tilan kylmimpään paikkaan.Jos lämpötila ei ala pysyä sovituissa arvoissa,erotetaan rakennuksen kunnossapidosta ja huolinnasta vastaava taho välittömästi.

    Rakennuksen sisällä olevaa lämpötilaa valvotaan ympäri vuorokauden ja tuuletusta jatketaan kokoajan etukäteen laaditun ohjelman mukaan.

    Rakennuksiensa lämmittämiseen suhteessa eniten energiaa käyttänyt kunta taikka taho palkitaan .Venäjällä ei tunneta homeongelmaa ollenkaan,mutta ei siellä tunneta pattereiden termostaattejakaan.Patteri on
    todella kuuma. Paljon suurempi riski on vanhan rakennuksen sortuminen siellä.

    Sisäilmaasioista on puhuttu ja riidelty niin paljon,että kovin monen näissä asioissa pyörivien olisi aika
    lähteä pakoon,kun vielä pääsevät. On löydyttävä oikeaa,uutta, rohkeaa päätöksen tekoa.Asioiden piilottelu,vätlääminen on lopetettava.

  4. Tiede on hylännyt rakennusalan. Jättänyt alan viherpaskan tuottaman valheellisen maailmansäästön kouriin homehtumaan.Missä ovat kaikki yliopistojen tieto ,arkkitehtien huippuosaaminen,rakenneinsinöörien tietokoneiden viisaus.Rekennuksen kuuluu näissä oloissa tarjota suojaa ihmisille.Se ei voi olla terveyttä tuhova loukku,kunnes se puretaan.Kaikki asiassa tapahtuva on tieteellisesti todistettavissa. Ja vain tieteellisti todistetun oikean teorian avulla hoidettavissa kuntoon.Jos halutaan. Mutta nyt asialla ovat muut tahot. Lopputulos on nähtävissä.

    1. Ei ole hylännyt. Ongelmaksi on tainnut muodostua vain se, ettei lakia noudateta?

      Olen tämän omakohtaisesti kokenut. Vuosien valituskierteeseen pakotetuille todetaan lopulta, ettei ao. taholla ole toimivaltaa päättää asiasta.

  5. ”On älyllistä epärehellisyyttä kohdistaa usein varsin laaja syy-seurausketju yhteen osapuoleen.”
    Hauskaa tässä ajatuksessa on se että rakennustekniikan ammattilaiset muistavat aina sanoa että ongelmat johtuvat ilmanvaihdosta, ilmanvaihdon säädöstä tai sen sammuttamisesta.

    Tässäkin kirjoittaja sanoo että rakennuksen ilmanvaihto sammutetaan, todellisuudessa näin ei tapahdu jiir koskaan. Isot ilmanvaihtokoneet sammutetaan kun tilat eivät ole käytössä. Kuitenkin rakennukseen jätetään ns. perusilmanvaihto esimerkiksi likaisten poistojen puhaltimien avulla. Joka oikein mitoitettuna täyttää rakennusmääräysten osan D2 kohdan 3.2.3.3 mukaisen 0,15 (l/s)/m2.

    Onko tämä riittävästi ? Vaikea sanoa, mutta esimerkiksi kauppakeskukset sekä muut yksityisen sektorin kiinteistöt on suunniteltu ja toteutettu samojen määräysten perusteella. Ja yksityisellä sektorilla ilmanvaihtokoneiden sammutus on vielä jyrkempää kuin kunnallisella, koska kiinteistöjen katteet määräytyvät kulujen perusteella.

    Yksityisen sektorin kiinteistöissä on siis samat mitoitukset, ja kutakuinkin vastaava käyttö. Kuitenkaan lööpeissä ei lue miten kauppakeskuksen työntejät oireilevat, tai kauppakeskuksessa notkuvat nuoret eivät oireile. Mistä tämä johtuu ?

    Näiden ongelmien todellinen ratkaisu kestää juuri niin kauan, kun alan ”ammattilaiset” pallottelevat vastuuta toinen toisilleen.

    Rakentamisessa ja kiinteistön pidossa pitäisi olla mukana oikeita – vastuullisia ammattilaisia jotka ymmärtävät edes kohtuullisesti kyseisen kiinteistön ja sen järjestelmien toiminnan. Ja tilaajina ammattilaisia jotka ymmärtävät kuunnella em. ammattilaisia. Tämä on vielä utopiaa, mutta ehkä joskus… siihen asti haukutaan muita osapuolia vanhaan tapaan.

  6. Olipa hyvä kirjoitus, toivottavasti päättäjät luki tämän!

  7. Totuus on aina muodissa….

    Hirveältä se tuntuu.Lukea ammattilehdestä kovalta paikalta kirjoitettuja vakaassa viheruskossa esitettyjä ajatuksia.Juuri näiden ajatustenko seurauksena olemme tuhoamassa rakennuskantaamme. Uutta ja vanhaa.Ajatuksien perustana oleva lämmityskustannuksien puolittaminen rakennusta tiivistämällä ja kylmän ilman kierrättämisellä on todella vastuutonta.Rakennusfysiikan peruslakien muuttaminen viheruskon suuntaanko on totuutta. Tämän totuuden takiako me puramme aikaisemmin vuosikymmeniä hyvin toimineet rakennukset. Niistä tulee taas kerran sisällä työtään tekevien helvetin esikartanoita.

    Ala tarvitsee tiedettä. Oikeaa sellaista. Se tarvitsee tieteellisiä pysyviä totuuksia,joita myös valvotaan.Se ei tarvitse uskonnon perusteella kerättyjä pisteitä. Vaarallinen juokseminen eri muodikkaitten uskomuksien perässä on lopetettava. Kehityksen on perustuttuva kestäville,tieteellisesti todistetuille arvoille.Niile,jotka tunnustavat sääolomme ilman kirottuja olettamuksia tulevaisuuteen.

    En ole kuluttanut koulunpenkkiä kovinkaan pitkään,mutta rypenyt monenkinlaisissa montuissa rakentajan työpäivinä yli neljänkymmenen vuoden aikana.Ei tarvitse olla montakaan nokakkain,kun joudun kokemaan ihmisten taholta kiusaamista.Ettekö te osaa rakentaa..

    Kun luen noitakin johtavan asiantuntijan ajatuksia nykytilanteesta,näyttää siltä,että kiusaaminen jatkuu.Se ei ole ollenkaan hauskaa.Olen aina luottanut tehtyihin suunnitelmiin ja toteuttanut niitä parhaan kykyni mukaan.Nyt kaikki tuntuu olevan hajalla.

  8. Professoreille tiedoksi, STM, TTL, THL ja Valvira miksi ette ole valvoneet, terveysmiesten ja homeentappajien tekemisiä. Miksi ei ole korjattu ”ennen kyyneleitä.”. Nyt joutuivat selittelemään ja käsiä levittelemään kun paskat on jo housuissa ja muutaman ihmisen terveys tuhottu täysin. Kuka korvaa? Kyselivät kätilöt? http://www.mtv.fi/video/prog754893

  9. Koulussa työskentelevä opettaja sanoi,että hänen on pukeuduttava hyvin lämpimästi kuoluun,koska siellä on niin kylmä.Koulu on tungettu täyteen oppilaita. Taas ollaan tuhoamassa koulurakennusta riittämättömällä lämmityksellä.
    Tuohoutuminen tapahtuu pikkuhiljaa. Sisäilma pilaantuu vuosien myötä.Kosteus tiivistyy rakenteisiin. Taas ollaan yhdessä sairastumishelvetissä. Ihmiset alkavat oireilemaan.
    Ja syytetään rakentajaa. Koulun lämmitys on pudotettu lähes puoleen.
    Tällaiselle toiminnalle on tultava loppu.Siihen on löydyttävä oikeaa,tieteellistä järkeä,sen sijaan että
    syytetään vääriä tahoja ja viheruskon avulla pelastetaan muka maailmaa.Asia vaikuttaa jo ihmisten asuntoihinkin pientalopuolelle. Tuhotaanko nekin liian tiiviillä paksuilla seinillä ja automatiikan ohjaamalla riittämättömällä lämmityksellä.
    Tarvitaan kovaa,oikeaa johtamista.Sen asian tunnustamista,että elämme hyvin vaikeissa sääoloissa.
    Lämmitysmäärien perusteeton puolittaminen,rakenteiden aikaisemmin toimivien teorioiden kyseenalaistaminen ilman perusteita. Kuljemme tuhon tiellä.
    Rakennuksien koko alan joutuminen tuulimyllyperseitten vietäväksi on onnetonta.

  10. Kätilöopiston rakennus on toiminut hyvin lähes kuusikymmentä vuotta. Onko sekin rakennus tuhottu viime vuosina uusituilla lämmitys ja ilmastointijuttuilla.Epäilen vahvasti. Mutta tieteellinen näyttö,missä on kaikki sellainen.Tämäkin rakennus hylätään.puretaan pois,kun ihmiset sairastuvat. Pelottavaa.

  11. Mikolle vastaan ilmastoiti-ihmeen uskoon,että sinäkin tunnut olevan sitä porukkaa joka juuri tuhoaa rakennuksia ilmastoinnin avulla. On kehitetty,muka parannettu rakennuksen ilmastointia niin,että lämmityskustannukset lähes puolittuvat.Rehellisen lämmittämisen vähentäminen konstailemalla automaattisäädöllä,ilmastoinnilla tuhoaa uusiakin rakennuksia muutamassa vuodessa. Se tuhoaa myös aikaisemmin hyvin kymmeniä vuosia toimineita rakennuksia.
    Nämä asiat ovat aikaisemmin toimineet paremmin. Sisäilman takia sairastaminen on lisääntynyt,on sellaisissa mitoissa jo että pelottaa.Hirveintä lienee se,että lapsien terveys koulujen sisällä on vaarantunut.Asiat on saatava tieteelliseen kiistattomaan,rehelliseen tutkintaan ja sen perusteella korjattava ilman ainaista syyttelyä ja osoittelua oikealle tolalleen.
    Älyllisestä epärehellisyydestä en tiedä mitään,koska sen perusteluun tarvitaan älyä. Toisaalta tuntuu,että näihin asioihin kaivattaisiin nimenomaan suoraa,raakaa älytöntä,välitöntä toimintaa.
    Niitten ihmisten taholta,jotka niitä lämmitys ja ilmastointinäppylöitä säätelevät. Vai ovatko ne niin automaattisia,että niihin ei uskalla kukaan koskea.
    Rakennuksien kuivanapitäminen riittävällä lämmityksellä on saatava lakiin.Viherpuputuksen maailmanpelastus uskonto on nujerrettava.Ihmisten terveyden vaarantaminen on lopetettava.

  12. Lopetan Vapun päivänä 1.5-17 tähän asiaan kirjoittelun. Ulkona on tosi koleaa vielä. Normaali kevät.Lämmittelen ja tuulettelen ikkunat levällään seitsemänkymmentäluvulla persaukisena poikasena tekemääni taloa. Toivon sydämestäni,että kenenkään ihmisen ei tarvitsisi sairastua työpaikallaan ja lapset ennenkaikkea ne voisi turvallisin mielin jättää maailman parhaan koululaitoksen suojiin. Kehittymään kunnon kansalaisiksi pohjoismaista demokratiaa jatkamaan Uskon vakaasti rakennuskantamme rehellisyyteen. Ne on rakennettu mahdollisimman hyvin kouluttautuneen,asiansa osaavien ammattimiesten,mestareitten toimesta.
    Tänä päivänä Puolalainen hevosmies ihmetyttää rakennuksella,kun kortistossa on työtä vailla satoja tuhansia Suomalaisia. Mutta kai siitäkin selvitään.Pitäkää huolta omista taloistanne. Avatkaa ikkuna kovallakin pakkasella ja sytyttäkää kunnon tuli uuniin tuomaan rehellistä kuumuutta huoneeseen.
    Uskokaa edelleen ammattinsa osaavia rakennusammattilaisia. Varokaa innokkaita kauppamiehiä. Oman terveen järjen käyttäminen on ollut meidän Suomalaisten vahvuus.
    HYVÄÄ KEVÄTTÄ KAIKILLE.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat

Mikko Kurttihttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/mikko-kurtti/