Alkuvuosi on ollut koko maailmassa poikkeuksellinen. Koronaviruksen leviämisen seurauksena asetetut liikkumisrajoitukset ovat vaikuttaneet voimakkaasti kaikkien suomalaisten ja siten myös yritysten arkeen. Rakennusalalla muutokset ovat toistaiseksi olleet pienempiä kuin monella muulla alalla, mutta rakentaminenkaan ei tule olemaan virukselle immuuni. Rakentamiselle on ominaista, että projektien kestot ovat pitkiä, ja tästä syystä myös asunto- ja rakennusmarkkinoitakin on syytä tarkastella hieman pidemmällä perspektiivillä.
Suomen uudisasuntomarkkinoiden suuntaa on näyttänyt ja tulee jatkossakin näyttämään kaupungistumisen megatrendi. Vaikka koronavirus aiheuttaa markkinoille lyhyellä tähtäimellä epävarmuutta, on vaikea uskoa kaupungistumisen voiman hiipuvan. Kaupungistumisen taustalla on kaupunkien ylivertaisuus elin- ja vetovoiman osalta. Kaupungistuminen on ilmiönä voimakkainta kasvukolmion (pk-seutu, Turku, Tampere) alueella, mutta ilmiö ei rajoitu vain suurimpiin eteläisiin kaupunkeihin. Tästä seuraa, että uudisasuntojen rakentamista tullaan tarvitsemaan jatkossakin eri kaupungeissa, ei pelkästään pääkaupunkiseudulla.
Osittain kaupungistumisen seurauksena myös vuokra-asuminen on yleistynyt viime vuosikymmenten aikana merkittävästi. Vakinaisesti asuttuja vuokra-asuntoja oli vuoden 2018 lopussa jo 900000, kun vuonna 2009 vastaava määrä oli 814000 ja vuonna 1990 niitä oli 545000. Koronakriisin pitkittyessä lomautukset, työttömyys ja konkurssit tulevat valitettavasti lisääntymään. Tämä on omiaan edelleen lisäämään vuokralla asumista, ja siten vuokramarkkinoille on tuotettava yhä enemmän myös vuokrakäyttöön soveltuvia isompia perheasuntoja.
Suomessa on totuttu viime vuosina malliin, jossa myös yksityiset kotitaloudet ostavat ja tarjoavat asuntoja vuokrattavaksi. Tällä vuokranantajatoiminnalla on ollut erityinen yhteiskunnallinen vaikutus suomalaisten asuinoloihin. Kehitys on mahdollistanut hajautetun vuokra-asuntomarkkinan, jossa vuokra-asunnot hajautuvat kohtuullisen tasaisesti lähes jokaiseen suomalaiseen taloyhtiöön. Yksityisten toimijoiden rinnalla toimivat institutionaaliset asuntosijoittajat, jotka tyypillisesti rakennuttavat kokonaisia kerrostalokohteita vuokraustoimintaa varten.
Voimassa olevaan hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteiksi tukea kestävää kaupunkikehitystä ja lisätä asuntorakentamista kasvavilla kaupunkiseuduilla. Hallitusohjelmaan on kirjattu myös selvitettäväksi mahdollisuus uudistaa asuntosijoittamisen verotusta siten, että rajoitettaisiin asuntosijoittajan oikeutta vähentää yhtiölainojen lyhennysten osuus vuokratuotosta.
Ehdotettu verovähennysoikeuden muutos tulisi todennäköisesti vähentämään yksityisten vuokranantajien halukkuutta ostaa ja tarjota asuntoja vuokrattavaksi. Tämä uhkaa rikkoa suomalaisen järjestelmän harmonian, jossa sekä yksityiset että institutionaaliset sijoittajat toimivat rinta rinnan vuokranantajina mahdollistaen laadukkaan ja monipuolisen asumisen eri vuokra-asumisen kohderyhmille.
Monipuolisten kaupunki- ja asumisympäristöjen rakentaminen edellyttää asuntojen eri omistusmuotojen sekoittumista. Asuinalueiden eriarvoistuminen omistus- ja vuokra-alueisiin ei ole kenenkään etu, joten toivomme hallitukselta viisautta säilyttää nykyinen toimiva järjestelmä.
Valtion, kaupunkien ja rakentajien yhteisen tavoitteen tulee olla ylläpitää rakentamista sekä tuottaa monipuolista asuntojakaumaa ja ennen kaikkea toimivia asuntoja sinne, missä ihmiset haluavat asua.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Monipuolinen asuntorakentaminen turvattava jatkossakin”
Kylläpä on humpuukikirjoitus. Ihan kuin vuokra-asuntomarkkinat olisivat vain yksityisten ja institutionaalisten sijoittajien käsissä? Jorma jättää kokonaan mainitsematta, että valtion tuella on rakennettu satojatuhansia vuokra-asuntoja, jotka ovat ihmisten kukkarolle sopivampia kuin näiden sijoittajien asunnot, ja lisäksi niissä on mahdollisuus ihan elääkin, toisin kuin sijoittajien koirankopeissa.
Yksityisten kotitalouksien toimimiseen vuokranantajana on totuttu viimeisen 100 vuoden aikana, ei vain viime vuosina. 100 vuotta sitten tyypillisesti kaupungeissa selkeä enemmistö asunnoista oli vuokra-asuntoja. Etenkin työläiset asuivat vuokralla. Tätä seurasi maan vaurastuminen ja omistusasumisen yleistymisen. Vuonna 1995 tehdyn vuokrasäännöstelyn purkamisen jälkeen vuokra-asumisen on kääntynyt taas nousuun. Viimeisen vuosikymmenen uusi ilmiö on ollut asuntorahastot sekä erikokoisten yhtiöiden kautta tehty asuntosijoittaminen. Isoimmat vuokranantajaorganisaatiot ovat yhä isompia.
Aiemmin yksityiset sijoitukset olivat usein juuri yksityisten kotitalouksien suorassa omistuksessa olevia, mutta nyt sijoituksissa on yhä useammin väliportaana joko rahasto tai yhtiö, jonka kautta asuntojen omistus on järjestelty. Myös kunnat ovat nykyään isoja vuokranantajia, toisin kuin 100 vuotta sitten. Myös työeläkeyhtiöt ovat nykyään isoja asuntojen omistajia. 100 vuotta sitten vuokra-asuntojen omistus oli yleensä suoraan kotitalouksien omistuksessa, eikä kiinteistösijoitusyhtiöitä, rahastoja ja työeläkeyhtiöitä ollut vuokranantajien joukossa.
Asuntosijoittamiseen selvitettäväksi esitetyn veromuutoksen osalta ei ole kauheasti puhuttu siitä, olisiko ajatuksena rajata nimenomaan yksityishenkilöiden verovähennysoikeutta rahoitusvastikkeiden osalta, vai koskisiko muutos myös asuntoja omistavia yhtiöitä ja rahastoja. Muutoksen todennäköinen seuraus olisi, että remontit alettaisiin tehdä vanhoissa taloyhtiöissä tehdä pienemmissä erissä rahoittaen ne yleisemmin hoitovastikkeilla rahoitusvastikkeiden sijaan, jolloin menot saisi vähentää vuokratuloista entiseen tapaan.