Kokeile kuukausi maksutta

Pitääkö niitä sisäilman pöpöjä aina mitata?

Tietoa kirjoittajasta Esko Kukkonen
DI, eläkkeellä oleva ympäristöministeriön yli-insinööri, toiminut myös tutkijana ja rakennuttajana. Nykyisin alan freelance-toimittaja.
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Kaikki me saatamme naureskella turisteille, jotka ostavat kauppatorilta purkitettua suomalaista, maailman puhtaimmaksi todettua, ulkoilmaa. Mutta kuitenkin suhtaudumme vakavasti ottaen yrittäjiin, jotka myyvät meille sisäilman laadun osoittamiseen paikallisia ja hetkellisiä sisäilman laadun mittausarvoja. Näiden todellinen todistusarvo kun on kansainvälisten laajojenkin tutkimusten mukaan melko vähäinen.

Jos rakennuksessa havaitaan kosteusongelmia, niin paikalle ryntää konsultteja ja mittarikauppiaita, joka pyrkivät myymään sisäilmamittauksia, joilla kosteusvaurioiden aiheuttamat ongelmat, usein home- tai mikrobikasvustoja, voidaan näyttää haitallisiksi tai todennäköisesti vielä haitallisemmiksi. Miten tämä tieto sitten auttaa korjaamaan asiaa, jää heiltä kuitenkin selittämättä. Korjaustyön menetelmiin se ei ainakaan suuresti vaikuta. Mutta kustannuksia tuollainen mittaaminen aiheuttaa.

USA:ssa on esitetty monelta taholta, että tuollainen olosuhdemittaaminen on turhaa ja siihen käytetyt rahat pitäisi käyttää vaurioiden korjaamisen aloittamiseen. Myös Saksassa on uuden, tänä vuonna muun muassa Sisäilmastoseminaarissa esitellyn, Saksan ja Itävallan kansallisen homekorjausoppaan mukaan on yleistymässä samanlainen käsitys. Ryhdytään heti korjaamaan havaitut kosteusvauriot ilman turhia ilmanlaatumittauksia.  Myös Suomem viranomaisohjeiden perusteena tämä sama ajatus.

Mittauksia ei yleensä tarvita, ei ainakaan sellaisia, joiden merkitystä tai menetelmiä ei ole kunnolla testattu. Kuitenkin viime vuonna valmisuneen THL:n laajan AVATER selvityksen mukaan isossa joukossa kuntia, jopa 20-30 prosenttia kunnista, päätökset esimerkiksi koulujen kosteusvaurioiden korjaamisesta tehdään tuollaisten mittausten perusteella. Myyntityö ja aivopesu on siis selvästi tuottanut tuloksia.

Sisäilmatutkimus huipputasoa

Aiemmin 1980 ja 1990 luvuilla suomalainen sisäilmatutkimus oli nousussa ja nousikin pian maailman huippuluokkaan. Silloin perustettiin mm. Sisäilmayhdistys, jonka toiminnan ansiosta saatiin aikaan mm. sisäilmaluokitus sekä rakennusmateriaalien päästöluokitus M 1. Se pystyi aktivistiensa myötä myös vahvasti vaikuttamaan tutkimukseen suuntaamiseen. Myös ilmanvaihdon puolella kirittiin maailman kärkeen. Vieläkään ei maailmassa ole yhtä hyvää ilmanvaihtolaitteiden puhtautta parantavaa järjestelmää kuin sisäilmaluokituksen P 1 luokitus ja siihen liittyvä iv-laitteiden M 1 puhtausluokitus.

Silloin tutkimusta tekivät isot laitokset VTT, TKK- LVI, KTL ( nykyinen THL) sekä TTL. Useiden toiminta on vuosien mittaan mm. rahoitusongelmien takia hiipunut. Silloin tutkimusta ohjasivat kansanterveydelliset ja fysikaaliset tekijät sekä käytännön ongelmien tunteminen. Tutkimusta rahoittivat ympäristö- ja sosiaali- ja terveysministeriö.

Tänä päivänä näyttää tutkimuksen merkittävin rahoittaja olevan Business Finland (entinen Tekes). Nimensä mukaisesti tämäkin saattaa heijastua tämän hetken tutkimuksen suuntauksissa. Mukaan on myös muilta aloilta tullut tutkijoita, joiden mielestä sellainen asia kuin relevanssi ( tutkimuksen käytännön merkitys) on ajatus jolla ei ole merkitystä.

Mutta valtaosa Suomen sisäilmatutkimuksesta on silti yhä maailmanluokkaa. Ja se on hieno asia. Tosin voi olla, että liiasta tiedosta on seurannut jälkioireena ihmisten liika tietoisuus sisäilmaongelmista, mikä voi taas johtaa turhiin valituksiin.

Lisää löylyä lyö tässä media, joka nostaa julkisuuteen kaikki pienetkin ongelmat varsinkin, jos niiden takana voidaan epäillä olevan mikrobitoksiinit tai muuta haitalliset aineet.

Nykytutkimuksen dilemmasta esimerkkinä voi muistella muutamia vuosia sitten julkisuuteen tullutta tutkimustulosta Forssan linja-autoasemalta. Siansiittiöiden avulla oli tutkittu, että linja-autoaseman käymälästä oli löydetty maailman pahinta luokkaa olevia mikrobitoksiineja. Tutkija ei kuitenkaan kertonut, pitikö karanteeniin panna pelkästään tuo vain käymälä vai koko linja-autoasema ja miten nuo myrkyt piti ottaa huomioon korjaustöissä.

Kuka antaisi kriittistä sisäilmatietoa?

Sisäilmayhdistys järjestää vuosittain onnistuneita seminaareja, joissa käy reilusti toista tuhatta kuulijaa. Kenttää siis olisi, mutta onko kellään uskallusta sanoa, kuten sadun pikkulapsi, että sedällä ei ole vaatteita. Sitä tarvittaisiin nyt. Kuka tämän hetken toimessa olevista uskaltaa aloittaa?

Rakennusfysiikan ja kosteuden torjunnan puolella on saatu aikaan useita merkittäviä toimenpiteitä. Kuivaketju 10 ja rakentaminen sääsuojassa ovat merkittäviä avauksia. Siihen suuntaan olisi päästävä muuallakin.

Ympäristöluokituksessa mentiin viidakkoon

Toinen minusta ikävältä kuulostava uutinen sisäilmaston unohtamisesta taloja rakennettaessa liittyy ympäristöluokituksiin. Anglosaksiset ympäristöluokitukset Breeam ja Leeds  ovat saaneet ansaitusti jalansijaa myös meillä, sillä ne tarjoavat mahdollisuuden näyttää hyvän rakentamisen tasoa kansainvälisin mitoin. Niissä on myös sisäilmaston kysymykset asiallisesti esillä.

Tänä vuonna saatiin myös Rakennustietosäätiön taholta aikaan uudistettu kotimainen ympäristöluokitus, joka toivottavasti saa runsaasti kotimaista käyttöä.

Mutta ihan viime viikkoina on tuotu markkinoille taas uusi amerikkalaiselta maistuva Green-luokitus, jossa sisäilman laadun asiat näyttää korvatun vihreyden korostamisella. Oleellista siinä näyttää olevan viherseinien ja vastaavien laaja käyttö. Seuraako siitä mitään hyvää todellisten sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi – on ainakin minulle arvoitus. En vielä usko.

Lisätietoa: Näin Suomi homehtui – hyvä rakentamistapa sai aikaan pahaa jälkeä

Sisäilmaongelmien mittaaminen on kunnissa usein vielä hakuammuntaa

Luotettava tieto homeoireista puuttuu -tutkijoiden riitely jatkuu

Tutkimus: Toksikologinen pölymittaus ei riitä kosteusvaurion terveyshaitan arviointiin

Onko hengitystieoireiden taustalla myös psykologisia tekijöitä

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Pitääkö niitä sisäilman pöpöjä aina mitata?”

  1. ”Ryhdytään heti korjaamaan havaitut kosteusvauriot ilman turhia ilmanlaatumittauksia.”

    ” isossa joukossa kuntia, jopa 20-30 prosenttia kunnista, päätökset esimerkiksi koulujen kosteusvaurioiden korjaamisesta tehdään tuollaisten mittausten perusteella.”

    Minä en tiedä yhtään kohdetta, jossa havaitusta kosteusvauriosta olisi tehty mittauksia ennen korjausta. Mutta sen sijaan mittauksilla on etsitty missä vaurio on ja kuinka laaja.

    Vai miten kirjoittaja ajatteli aloittaa korjauksen? Jos meillä on tiedossa vain, että tässä rakennuksessa ihminen oireilee sisäilmaongelmiin viittaavasti?

  2. – Kirjoittaja mainitsi ’hyvänä’ tutkimuksen tekijänä joukon kolmikirjaimisia lyhenteitä: VTT, TTL, jne. On pakko kysyä taustalla olevasta asenteesta, onko virkamiestyönä tehty sisäilmatutkimus aina automaattisesti parempaa kuin yksityisen yrityksen tekemä? Jokaisen tutkimuksen tekijän taloudelliset intressit on tietenkin otettava huomioon, mutta tuskin kaikki viisaus asuu vain virkamiehen päässä.
    – Monien sisäilmatutkimusten sovellettavuus, tai oikeammin sen puute, on tämän kirjoituksen olennainen oivallus. Korjaussuunnitelma ja vaurioiden laajuus tahtovat selvitä vasta, kun rakenteet on täysin avattu. Ja yllätyksiä löytyy sittenkin.
    – Mielestäni eräs keskeinen ajatuskulku jää kuitenkin kesken: Rakennukset ovat aina remontin maksajan mielestä vauriottomia, kunnes toisin todistetaan. Taloyhtiöt syyttävät oireilevaa osakasta psykosomaattisista oireista, ja kunnalla on aina korjausbudjetti loppu. Rakennetta avaamattomia tutkimuksia tarvitaan EPÄILYKSEN PERUSTELEMISEEN. Jotta saataisiin lupa etsiä vauriota.
    – Kirjoitit: ”Ryhdytään heti korjaamaan HAVAITUT kosteusvauriot ilman turhia ilmanlaatumittauksia.– Mittauksia ei yleensä tarvita.” Tässä olen samaa mieltä, ja useimmiten on jopa remontin maksajakin. Mutta kuinka vauriot on ylipäätään havaittu, jos rakenteita ei ole vielä avattu? Rakenteen avaaminen kun on jo remontin ostopäätös.

    – ”Pöpöjen” lisäksi sisäilma- ja terveyshaittoja aiheuttavat mm. PAH-yhdisteet (Kreosootti), PCB- ja lyijymaalit, Rakennusmateriaalipäästöt (eritoten PVC-mattojen 2-etyyliheksanoli), maakaasu (joko rakenteista TAI maaperästä), Radon, sekä Asbesti. Muutamat noista on syytä selvittää jo rakennusturvallisuusohjeistuksenkin mukaan ENNEN kuin remppaporukka edes päästetään aloittamaan työt.

  3. Peruasioiden mittaaminen ei maksa juuri mitään. Itselläni on monen muun mittarin ohella AWAIR loggeri, joka mittaa temp, RH, CO2, VOCs, Dust yhteyksillä bluetooth+wlan+ifttt (wlan ei pakollinen). Tällä ei toki saada mitattua rakenteiden kosteuksia eikä eroteltua ilmassa olevia erilaisia pöpöjä.

    Juuri ilmestyneestä Sisäilmastoluokitus 2018 sanoisin vielä: Luokituksessa on nyt omana rivinään mukana myös sisäilman suhteellinen kosteus (RH). Taulukossa 1.3.3 ”Sisäilman laadun tavoitearvot” hämmästyttävästi muista poiketen RHlle ei kuitenkaan ole asetettu mitään tavoitearvoja! Ja perustelu on avuttomuudessaan uskomaton: ”Ilman suhteelliselle kosteudelle ei ole annettu tavoitearvoa, koska se voi pakkashuippujen aikana laskea hyvinkin alhaiseksi.” Niinpä; asukkaiden terveydellähän ei niin ole väliä. Katso lisää http://www.energiatyhmyrit.real.fi.

    1. Suurin syy siihen, että ilmaa ei kostuteta talvella on se, että se tuhlaa energiaa. Energian säästö nousi ympäristöministeriössä terveyden edelle, kun normeja uusittiin. Verukkeena käytettiin sitä, että 1980-luvulla todettiin, tutkimuksiin perustuen, että kuiva ilma ei ole haitallista terveille ihmisille puhtaassa ilmassa. Nämä kaksi ehtoa eivät läheskään aina kuitenkaan toteudu, on todennut jopa sisäilma-alan guru, professori Olli Seppänen. Silti energiaa säästetään terveyden kustannuksella.

  4. Talvella meillä sisäilman suhteellinen kosteus RH putoaa jopa <10%. Liian kuivassa ilmassa asukasta palelee, koska kosteus iholta haihtuessaan vaatii paljon lämpöenergiaa. Tästä seuraa, että mittarilämpö pitää nostaa jopa 24 asteeseen, jotta tuntuma olisi 21 astetta.

    On tietysti typerää ja energiaa tuhlaavaa viedä ensin huoneilman kosteus poistoilman mukana ulos ja sitten kostuttaa kuivaa tuloilmaa paremmaksi. Kun palautetaan kosteus LTOlta se ei vie energiaa ollenkaan, ja asukkaiden mukavuus ja terveys parantuvat. Esim Saksassa on jo vuosia vaadittu kosteuden palauttaminen LTOsta takaisin huoneilmaan. Tekniikka tähän on valmiina meilläkin.

    Olenkin osoittanut, että näin itse asiassa säästetään energiaa, katso esitykseni Sisäilmastoseminaarissa 2012 http://www.real.fi/Energiatyhmyrit/Irti_kosteusfobiasta.pdf.

  5. Jos sisäilmaa ryhdyttäisiin kostuttamaan talvisaikaan, mikä olisi varmasti sisäilman kannalta positiivista, suureen osaan suomalaisista pientaloista syntyisi sivuvaikutuksena merkittäviä uusia kosteusvaurioita jo muutamassa vuodessa.

    Höyrynsulkumuovilla tiivistetyt rankarakenteet ovat useimmissa tapauksissa niin hataria (hirsi- ja purutaloista sekä papereilla tiivistetyistä ns. hengittävistä rakenteista puhumattakaan), että niissä tapahtuvat huomattavan suuret ilmavuodot rakenteiden läpi veisivät rakenteisiin valtavan määrän kosteutta. Nämä rakennukset toimivat kosteusteknisesti toimivat (lämmityskaudella) ainoastaan sen ansiosta, että sisäilma on hyvin kuivaa. Valitettavasti.

Vastaa käyttäjälle Seppo Mölsä Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat

Esko Kukkonenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/esko-kukkonen/