Kokeile kuukausi maksutta

Suuromistaja Ilpo Kokkila haukkuu ahneet omistajat

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Erikoistoimittaja, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

SRV:n perustaja, syksyllä 70 vuotta täyttänyt diplomi-insinööri Ilpo Kokkila on kerännyt rakentamisella niin mittavan henkilökohtaisen omaisuuden, että paras vertailukohta on 60-70-lukujen legendaarinen rakennusmestariyrittäjä Armas Puolimatka. Toisin kuin Puolimatka, Kokkila ei ole kuitenkaan halunnut myydä ”lastansa”.

EK:n puheenjohtajanakin toimineen Kokkilan ajatukset omistamisesta eroavat täysin pankinjohtaja Björn Wahlroosin taloudellisen ahneuden ihannoinnista. Tässä näkyy ehkä kaikkien työtä arvostava maalaispoikatausta.

”Olen aina taistellut niitä vastaan, jotka vannovat shareholder valuen nimeen ja väittävät, että yhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa”, hän kertoo Jukka Saastamoisen kirjoittamassa elämänkertakirjassa Rakentajan jälki.

”Tietysti yrityksen taloudellinen tulos on tärkeä firman omistajille, ja sitä se on ollut myös minulle. En silti koe, että voitto voi olla omistajien ainoa johtotähti”, hän sanoo.

”Yrityksiin liittyy aina monta asianosaista, josta omistajat on vain yksi. Samanlaisia ovat henkilöstö, asiakkaat, kaikki muut sidosryhmät ja koko yhteiskunta. Ei voi olla niin, että koko yhteisön pitää vaalia vain yhden ryhmän etuja. Jos kaikkia osapuolia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja harmonisella tavalla, yritys pystyy tuottamaan hyvä lopputuloksen kaikille.”

”Mitähän SRV:n porukat olisivat ajatelleet, jos olisin marssinut heidän eteensä ja sanonut, että heidän tärkein tehtävänsä on tuottaa yrityksen omistajille voittoa? Ketä sellainen olisi motivoinut?”

Pörssiin menon yhteydessä Kokkila sitoutti henkilökuntaansa tarjoamalla heille osakkeita edulliseen hintaan. Kirjan mukaan henkilöstö sai rahansa suunnilleen kymmenkertaisesti takaisin.

”Henkilöstöanti oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä.”

Viisikon hajoaminen kirpaisi

Vaikka SRV Viitoset oli vuonna 1987 nimensä mukaisesti viiden muunkin miehen (Kari Filppula, Kalevi Härkönen, Jorma Haapamäki, Eero Nuutinen, Kustaa Poutiainen) perustama yritys, on se käytännössä ollut yhden miehen show. Viitoset-nimikin on pelkistynyt SRV:ksi (Suomen rakennusvienti), vaikka vientiä yhtiö harjoittaa enää vain nimeksi.

Muut perustajaosakkaat on vuosia sitten lunastettu ulos. Heitä ei ole kirjaan haastateltu, mutta ilman sitäkin tietyt jännitteet näkyvät kirjassa.

Kokkila myöntää pettyneensä siihen, että jotkin ihmissuhteet ajautuivat karille, yhteiselo alkoi rakoilla ja tiet erkanivat.

”Vaikka olen kokenut matkan varrella katkeria pettymyksiä, kun asiat ovat menneet pieleen ja vastuunkantajat ovat häipyneet, paljon positiivistakin on kohdattu”, hän toteaa.

Yksi pettymyksistä oli varmaan myös toimitusjohtaja Eero Heliövaara, joka onnistui entisenä pankkimiehenä hyvin SRV:n muokkaamisessa pörssikuntoon, mutta joka häipyi heti, kun kolmen vuoden aikaraja bonusten nostamiselle tuli täyteen. Hän teki miljoonatilin saatuaan option tiettyyn määrään SRV:n osakkeita 89 sentin kappalehintaan ja kuitattuaan jokaisesta myymästään osakkeesta 4,85 euroa.

Vielä isompaankin pottiin olisi voinut olla mahdollisuus, sillä SRV:n osake hinnoiteltiin listauksessa yhdeksään euroon, mutta kansainvälinen finanssikriisi ja Venäjää kohdistuneiden toiveiden romahdus romahduttivat myös kurssin. Se on edelleen vain alle puolet alkuperäisestä arvostaan.

Heliövaara lähti elokuussa 2009 eli juuri silloin, kun finanssikriisi alkoi uhata myös SRV:n isojen Venäjän kauppakeskushankkeiden tulevaisuutta.

”Minun olisi pitänyt paneutua Venäjään ja venäläisiin entistä syvällisemmin, ja siihen minulla ei ollut riittävästi kapasiteettia eikä välttämättä halujakaan”, Heliövaara tunnusti.

Tilalle saatiin Stockmannilla ansioitunut Venäjän tuntija Jukka Hienonen. Hän sai Venäjän hankkeet hyvin liikkeelle, mutta hän lähti siinä vaiheessa, kun näki, että uusille hankkeille ei olisi pitkään aikaan edellytyksiä maan epävarmassa taloudellisessa tilanteessa.

Uuden toimitusjohtaja Juha Pekka Ojalan päänsärkynä on miettiä, milloin Venäjän kiinteistömarkkinat ovat toipuneet niin paljon, että hankkeet saisi myytyä sijoittajille. Onneksi kotimaassa riittää kuitenkin ennätysmäärä rakentamista.

SRV on tullut tunnetuksi siitä, että toimitusjohtajat eivät viihdy siellä viittä vuotta pidempään Kokkilan varjossa.

Mutta kyllä ihan samanlaista turbulenssia on tällä vuosituhannella ollut myös pian yhdistyvissä YIT:ssä ja Lemminkäisessäkin. SRV oli ensimmäinen keskisuuri rakennusliike, joka haastoi nämä jättiläiset, mutta 2000-luvulla näitä haastajia on tullut suurin joukoin lisää, mikä on tehnyt isojen olon tukalaksi.

SRV:n malli on monessa yrityksessä kopioitu tarkkaan.

Kokkila innostui palveluliiketoiminnasta  jo 80-luvulla

Tänään lähes kaikkien rakennusalan johtajien suusta saattaa kuulla sanat asiakas ja palvelu. Firan toimitusjohtaja Jussi Aho on jo pitkään uhonnut tekevänsä rakentamisen vallankumouksen tuomalla palveluliiketoiminnan rakennusalalle sen jälkeen, kun oli tätä käynyt opiskelemassa Amerikassa vuonna 2007.

Myös Ilpo Kokkila sai ajatukset palveluliiketoiminnalla Amerikasta, mutta jo 1980-luvun alussa. Silloin Suomessa vieraili amerikkalainen konsultti Jerry Jackson, joka puhui palvelurakentamisesta. Kokkila innostui ajatuksista.

”Totesin porukoille heti kättelyssä, että perinteinen suomalainen rakennusala on jäykkä ja vanhanaikainen. Meidän on lopetettava puheemme teknisen suorituksen tehostustoimista ja ryhdyttävä ajattelemaan asiakasta ja asiakkaan asiakasta eli loppukäyttäjää, jolle me rakennuksiamme teemme.”

Perinteiseen urakointiin keskittyneessä Perusyhtymässä nämä ajatukset eivät levinneet, mutta omassa yrityksessään Kokkila pääsi kehittelemään uudesta projektinjohtourakoinnista niin sanotun Viitoset-mallin. Siinä urakat paloiteltiin aliurakoihin ja kullekin haettiin paras tekijä yhteistyössä tilaajan kanssa.

Palvelurakentamisen hengessä Kokkila pääsi siis istumaan tilaajan kanssa samalle puolelle pöytää jopa ilman kilpailua, mikä ei ole onnistunut rakentajista kuin rakennuttajakonsultti Yrjänä Haahtelalta.

Mistä on hyvä projektinjohtaja tehty?

Projektinjohtamisen onnistuminen on pitkälti kiinni kyvykkäistä projektinjohtajista. Hanke menestyy tai kaatuu heidän mukanaan ja uusissa allianssihankkeissa urakoitsijan valintaan vaikuttaa olennaisesti hankkeeseen tarjottavien projektinjohtajien kyvykkyys. SRV:n tapainen puhdas asiantuntijaorganisaatio on juuri niin hyvä kuin sen projektinjohtajat.

Ilpo Kokkilan mukaan johtajia on periaatteessa kolmenlaisia. Vaikka hän puhuu lähinnä yritysjohtajista, niin samat ominaisuudet koskevat toki myös projektinjohtajia.

Ilpo Kokkila

”Kaikki ovat nähneet johtajia, jotka luulevat, että yksi noista kolmesta ominaisuudesta – eli perimä, koulutus tai kokemus – riittää. Luulo on minusta väärä.”

Jos johtajalla on rikas elämänkokemus, hänen on Kokkilan mukaan helppo uskotella, että hän pystyy hallitsemaan kaikki eteen tulevat tilanteet.

”Hänen on voi olla kuitenkin vaikea uusiutua ja heittäytyä mihinkään epävarmaan.”

Jos joku on saanut hyvän johtamiskoulutuksen, hän voi Kokkilan mukaan luottaa vakaasti niihin järjestelmiin ja toimintatapoihin, jotka ovat aikaisemminkin johtaneet hyvälaatuiseen toimintaan. Silloin esimiestyö on tehokasta mutta yllätyksetöntä.

”Rentous ja innovatiivisuus, jolla kovimmat huippusuoritukset tehdään, saattavat kärsiä.”

Synnynnäiset johtajaluonteet hallitsevat Kokkilan mukaan ympäristöään lapsuudestaan lähtien. He uskovat olevansa älykkäämpiä kuin muut ja että siitä syystä he ovat oikeutettuja tekemään päätökset haluamallaan tavalla. Muut voidaan vaientaa puhumalla yli, siirtämällä syrjään tai huolehtimalla, että vain ”oikeita” mielipiteitä kuunnellaan ja otetaan huomioon.

”Nämä johtajat keräävät helposti ympärilleen joukkoja, jotka ovat heille kuuliaisia ja pitävät mielipiteet ominaan.”

Kokkilan mukaan päätöksiä tehtäessä on viisasta kunnioittaa niiden mielipiteitä, joiden lausujilla on asiasta kompetenssia. ”Liian paljon on niitä, jotka huutavat kantansa aina ensimmäisinä ja perustelevatkin sen äärimmäisen taitavasti. Usein näiltä ihmisiltä puuttuu asian edellyttämää tietoa, kokemusta ja osaamista. He johdattavat yrityksen harhateille.”

Kokkila kertoo pitävänsä heikkoutenaan sitä, että hän ei ole koskaan osannut paneutua suunnitelmalliseen, asiakeskeiseen johtamiseen riittävästi. ”Enemmänkin olen keskittynyt siihen, että saan porukan puhaltamaan yhteen hiileen.”

Kokkila myöntää olevana jääräpää, jonka on vaikea antaa periksi silloin, kun uskoo olevansa oikeassa.

”Joskus osoittautuu, että olen ollut väärässä, ja sekös jälkikäteen harmittaa. Mutta yritysjohtajalla pitää olla selvä käsitys, mihin suuntaan hän haluaa asioita viedä. Näkemyksen pitää syntyä kovien faktojen pohjalta, eikä minkä tahansa mutu-menetelmän avulla – vaikka sitäkin on tullut kokeilluksi, joskus huonolla menestyksellä.”

Hyvä historiakatsaus

Jotkin asiat ovat olleet liian arkoja käsiteltäväksi kirjassa. Kokkilan paljon mainostamalle avoimuudellekin on siis rajansa. Jukka Saastamoinen kirjoittaa esipuheessaan ympäripyöreästi, että joitakin asioita on jätetty pois siitä syystä, että ilman selitystä ne eivät olisi auenneet ja selityksestä olisi tullut liian pitkä.

Ilman niitäkin kirja on perusteellinen katsaus rakentamisen historiaan yhden miehen näkökulmasta. Ilahduttavasti haastateltavien joukossa on myös kilpailevien rakennusliikkeiden johtoa, mikä kertoo siitä, että vanhat kaunat on suurimmaksi osaksi unohdettu.

Toki muutama vuosi sitten, kun SRV nappasi YIT:n ja Lemminkäisen edestä Fennovoiman ydinvoimalan (vieläkin solmimattoman) projektinjohtourakkasopimuksen, saattoivat tunteet käydä lämpiminä molemmissa leireissä ja mieleen saattoivat tulla Rakveresta ja Kampista käydyt kädenväännöt.

Rakennusviennin kabinettipeliä ja värikästä vieraanvaraisuutta koskevia kohtia olen poiminut kirjasta nettijulkaisuuni Rakentamisen musta kirja. Siinä on taustoitettu myös SRV:n synnyn kannalta ratkaisevan Rakvere-projektin nappaamista vuonna 1987 isojen kilpailijoiden ja oman työnantajankin nenän edestä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Suuromistaja Ilpo Kokkila haukkuu ahneet omistajat”

  1. Pankinjohtaja Bror Wahlroos? Onkohan mennyt Bror ja Björn sekaisin?

    1. Hyvä korjaus. Toimittaja oli liiankin kaukana menneessä.

  2. Kaikkein paras projektinjohtaja kierrättää romulavan metallit seuraavaan kohteeseen yhtä kokoa pienempinä, kiepillä kainalossakannettavina, ja työkalupakki on kuin arvokkainkin kassakaappi.

  3. Vastuunkantajat ovat häipyneet, mutta heille on jäänyt iso potti? Työntekijät ovat olleet tyytyväisiä (hyvään palkkaan?)? Ja Kokkila se vasta onkin rikastunut? Mutta mitä siitä, jos asiakkaat ovat siihenkin taipuneet?

  4. Nyt on uusi tilanne. SRV on pysytttänyt Palokan Ilona talon, viime yönä tulen tuhoaman. Selvitellään, mikä antoi tulelle niin äkkiä vallan, huonoa rakentamista vahvasti epäillään.

Vastaa käyttäjälle Hofnar Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat

Seppo Mölsähttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/seppo-molsa/