Kokeile kuukausi maksutta

Taskukalentereista ekosysteemeihin

Tietoa kirjoittajasta Mikko Hyytinen
Liiketoiminnan kehitysjohtaja, Pöyry Finland Oy, ROTI 2017-hankkeen Digitaaliset ratkaisut -paneelin pj.
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Useampi meistä lienee joskus saanut tehtäväkseen kehittää jotakin sellaista, jossa lopputulos ei ole ennalta tarkkaan tiedossa, ja mahdollisia ratkaisujakin on useita. Jotta projekti on edennyt, on pitänyt valita, kuinka tarkasti tehtävä pitäisi suunnitella ja olisiko se toteutettava itse vai ryhmätyönä. Päätöksiä on helpottanut, jos käytettävissä on ollut eri osa-alueiden asiantuntijoista koostuva sitoutunut ryhmä, jolla on myös ketterien kehitysmenetelmien osaamista.

Vuoden 2017 ROTIssa digitaaliset ratkaisut -asiantuntijapaneeli arvioi, että toimialan kehitys ei ollut pysynyt muiden toimialojen mukana. Käytännössä toimiala oli siis taantunut. Ratkaisuna esitettiin tuolloin muun muassa kokeilukulttuurin vahvistamista ja juuri käynnistyneen KIRA-digi-ohjelman tukemista.

Reilun kahden vuoden aikana toteutuneiden noin 140 kokeiluhankkeen perusteella voidaan todeta, että KIRA-digi toimi huikeana toimialan kehittämisen katalyyttinä. Kokeiluhankkeiden myötä noin 400 yritystä, kuntaa, korkeakoulua ja tutkimuslaitosta ovat hakeutuneet yhteen tavoitteenaan kehittää kokeiluiden avulla digitaalisia ratkaisuja käytännössä.

Ketterät ja nopeat kokeilut ovat aktivoineet myös laajempaa kehitystoimintaa, sillä lähes puolet kokeiluprojekteista jatkaa kehitystyötään. Kokeiluiden tuloksena on syntynyt uusia palveluita, joista ensimmäiset ovat saaneet kansainvälistäkin huomiota sekä tilauksia.

Ekosysteemit ovat erityisesti digitaalisessa arjessa usein käytetty termi. Sillä tarkoitetaan verkostomaista toimintaa, jossa verkoston toimijat muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Ekosysteemit rakentuvat yleisesti tietyn yrityksen, teknologian, palvelun tai tuotteen ympärille. Kullakin ekosysteemiin liittyvällä taholla on oma vahvuutensa, joka täydentää kokonaisuutta.

Digitaalisten palveluiden markkina on globaali. Teknologian ja toimialaosaamiseen yhdistäminen luo uusia mahdollisuuksia isoille ja pienille toimijoille. Ne voivat saavuttaa osana ekosysteemejä globaalin kilpailuedun keskittymällä ydinosaamiseensa ja omiin vahvuuksiinsa. Tästä johtuen rakennetun ympäristön digitaalisten liiketoimintojen ekosysteemien synnyttämiseen ja vahvistamiseen tarvitaan alan vahvaa yhteistyötä ja tukemista. KIRAHub on tähän monimuotoisena ja läpinäkyvänä KIRA-alan ekosysteeminä erinomainen mahdollisuus.

Digitaalisia ratkaisuja on seurattu toimialaa poikkileikkaavana aiheena ROTI-raporteissa 2015, 2017 ja 2019. Digitalisaatiosta on tullut luonnollinen ja kiinteä osa rakennetun ympäristön arkea, joten jatkossa digiratkaisuja ei enää tarkastella erillisenä ROTI-raportin osa-alueena.

On ollut hienoa seurata, miten toimialan organisaatiot ovat uskaltaneet lähteä liikkeelle ja kokeilla uusia digitaalisia ratkaisuja. Samalla ne ovat harpanneet taskukalenteriajasta toimijoiksi erilaisiin ekosysteemeihin. Hyvä näin, sillä ekosysteemit ovat tulevaisuuden kasvualusta.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Taskukalentereista ekosysteemeihin”

  1. Olisit voinut avata oman käsityksesi ketterästä toiminnasta ja pohtia, että miksi sitä ei esiinny rakennusalalla. Olisiko syytä kouluttaa projektityöskentelyn eri menetelmiä jo korkeakouluissa?

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat

Mikko Hyytinenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/mikko-hyytinen/