Kokeile kuukausi maksutta

Tukesin testit ovat tärkeitä, mutta niistä kertomista pitää kehittää

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes julkaisi äskettäin tiedotteen routaeristetesteistään. Viraston mukaan se löysi puutteita eristeiden puristuslujuudessa ja lämmönjohtavuudessa.

Tukes testasi eristeitä osana laajempaa rakennustuotteiden testausohjelmaa, joka alkoi viime vuonna ja jatkuu vielä tämän vuoden loppuun.

Virasto testautti VTT Expert Servicesillä neljän valmistajan EPS-routaeristeitä ja kolmen valmistajan XPS-lämmöneristeitä. Mukana oli tuotteita kotimaisilta ja ulkomaisilta yrityksiltä, ja testeissä tutkittiin lämmönjohtavuutta, puristuslujuutta sekä vedenimeytyvyyttä.

Tukes kertoi löytäneensä puutteita joistakin tuotteista, mutta se ei nimennyt niitä eikä valmistajia. Sen sijaan virasto kertoi, että se on saanut valmistajilta selvitykset poikkeamien syistä, jotka ovat liittyneet esimerkiksi valmistusprosessin häiriöihin. Tukes aikoo seurata tilannetta ja tehdä uusintatestauksia, minkä jälkeen se päättää mahdollisista jatkotoimista.

Rakennusalan kannalta Tukesin testit ja niistä raportointi eivät ole ongelmattomia. On hyvä, että viranomaiset valvovat ja testaavat tuotteita – se on valmistajille, ostajille ja loppukäyttäjille tärkeää. Eristetesteistä raportointi osoittaa kuitenkin, että tiedottaminen pitää punnita huolella ja myös huomioida yritysten näkökulma.

Nyt Tukes heitti tiedotteellaan varjon yleisesti eristevalmistajien ja -tuotteiden päälle. Monet yritykset joutuivat tässä yksittäisessä asiassa epätietoisten kysymysten kohteeksi, vaikka ongelmia ei olisi ollutkaan.

Jos puutteet ovat niin vakavia, että ostajien on syytä tietää niistä, on tarpeen esimerkiksi velvoittaa yritykset vetämään tuotteet pois markkinoilta. Jos taas eivät, olisi järkevämpää käydä keskustelu suoraan valmistajien kanssa ilman julkisuutta. Nyt tiedotteen lukijat jäivät hämmennyksen valtaan, mitä eristeiden kanssa pitäisi tehdä – pitääkö huolestua, pitääkö yrittää itse selvittää ongelmalliset tuotteet vai pitääkö ylipäätään tehdä mitään?

Epätietoisuuden kylväminen ei todennäköisesti ollut Tukesin tarkoitus.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Tukesin testit ovat tärkeitä, mutta niistä kertomista pitää kehittää”

  1. Toden totta, olisi ollut syytä julkaista testitulokset nimien kanssa. Ajatelkaas, jos autotestitkin tehtäisiin niin, ettei merkkejä ja malleja kerrota. Tukes, korjaa virheesi heti ja julkaise tiedot täydellisinä!

  2. Tukesin testaus vain paljastaa jo pitkään tiedossa olleen ongelman tuotteiden vaatimusten mukaisuus valvonnassa jota ulkopuolisten sertifiointi elinten pitäisi tehdä. Valmistajien pitäisi ryhdistäytyä ja sertifiointi yrityksien toimia vahtia.

  3. Hei. Haluaisin että tukes tarkistaisi kannellisten gillien sytytys ohjeistusta. On sattunut nestemäisellä aineella sytytetty, kaasuuntunut kantta avatessa. Serauksena palovammoja kasvoihin ja käsiin.

Vastaa käyttäjälle Valvoja Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/