YSE – yhteistyötä vai riitelyä?

Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen eli YSE:n keskeinen asema Suomen urakkaoikeudessa on kiistaton. YSE on yhdenmukaistanut rakennusalan käytänteitä, ja se on siten omalta osaltaan ollut omiaan vähentämään osapuolten välisiä erimielisyyksiä ja tehostamaan rakentamisen liiketoimintaprosesseja.
Tästä huolimatta urakkariitoja on tuomioistuimissa enemmän kuin olisi välttämätöntä. Urakkasopimuksen osapuolet ajautuvat turhan usein erimielisyyksiin etenkin lisä- ja muutostöihin sekä urakan viivästykseen liittyvissä kysymyksissä.
Vaikka YSE 1998 on kokonaisuutena ottaen edelleenkin erittäin toimiva sopimusehtokokoelma, sen ikä alkaa näkyä. Tämä on havaittavissa, kun verrataan YSE:ä eräisiin uudempiin ulkomaisiin urakkaehtoihin. YSE:n uudistaminen ja kehittäminen eivät ole lähivuosina edes näköpiirissä. Tämän vuoksi oikeustieteellisellä tutkimuksella voi olla annettavaa joidenkin YSE:een liittyvien ongelmien ratkaisemisessa.

Olen tutkinut Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 26.4.2016 hyväksytyssä väitöskirjassani ”Urakkasopimuksen muutokset” lisä- ja muutostöitä ja urakan viivästystä. Väitöskirjassani systematisoin ja johdonmukaistan voimassaolevaan oikeuteen jo sisältyvää ajatusmallia urakkasopimuksen muutosten hallitsemisesta urakkasopimusta täydentämällä.

Urakkasopimuksen täydentämisessä on kysymys siitä, että osapuolet päättävät itse ensisijaisesti täydentämisen mekanismeja noudattaen siitä, miten urakkasopimuksen muutokset vaikuttavat heidän välisessä sopimussuhteessaan. Esimerkkejä urakkasopimuksen täydentämisestä ovat muutostyömenettelyt ja menettelytavat, joilla urakan viivästyksen vaikutuksista päätetään.

Urakkasopimuksen täydentämisen vaihtoehtona on joissain tapauksissa muutosten käsittely sopimusrikkomuksina ja muutoksiin liittyvien riskien jakaminen jälkikäteen vahingonkorvausoikeudellisin keinoin. Esimerkkejä tällaisista tilanteista ovat erinäiset YSE:n mukaan tilaajan myötävaikutushäiriöinä pidettävät tilanteet, joita eräissä ulkomaisissa sopimusehdoissa pidettäisiin tavanomaisina muutostöinä.

Urakkasopimuksen täydentämisellä on saavutettavissa merkittäviä etuja verrattuna muutosten hallintaan vahingonkorvausoikeudellisin keinoin. Tärkeimpänä etuna voidaan pitää sitä, että sopimuksen täydentämisessä päätös muutosten vaikutuksista perustuu osapuolten väliseen sopimiseen. Jos ratkaisua etsitään vahingonkorvausoikeudellisin perustein, osapuolten huomio kohdistuu rakennusurakan kannalta toisarvoisiin seikkoihin, kuten riitelyyn ja syyllisen löytämiseen.

Sopimuksen täydentämisen etuna voidaan pitää myös sitä, että sopimuksen täydentämisessä muutosten vaikutukset selvitetään mahdollisimman pian muutosten ilmettyä. Niitä ei selvitetä vasta jälkikäteen, kun rakennushankkeen kannalta haitalliset vaikutukset ovat jo aiheutuneet.

Rakennan tutkimuksessani lisäksi yhteyksiä sopimusoikeudellisen ajattelun ja projektinjohtoajattelun välille ryhmittelemällä urakkasopimuksen muutokset työntuloksen, urakkahinnan ja urakka-ajan muutoksiin. Ne vertautuvat tuotantotaloudellisessa ajattelussa esiintyviin käsitteisiin laatu, hinta ja aika. Työntulos, urakkahinta ja urakka-aika muodostavat kokonaisuuden, jonka puitteissa osapuolet päättävät urakkasopimuksen täydentämisestä.