Uuden kaupunginosan rakentaminen käynnistymässä Orimattilassa

Liikennevirasto ja Orimattilan kaupunki ovat solmineet aiesopimuksen uuden henkilöliikenneaseman rakentamisesta Kerava–Lahti-oikoradalle. Aiesopimus investointipäätöksineen menee vielä Orimattilan kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi kahden seuraavan viikon aikana. Juna-aseman rakentamispäätös on sikäli merkittävä, että se käynnistää mittavan Hennan uuden kaupunginosan rakentamisen Orimattilaan.

YIT:n osuus maanteiden hoidon alueurakoista kasvoi

Liikennevirasto on saanut valmiiksi vuoden 2012 maanteiden hoidon alueurakoiden kilpailutuksen. Kilpailutuksessa oli 15 alueurakkaa eri puolilta Suomea. Destia Oy voitti urakoista kahdeksan ja YIT Rakennus Oy seitsemän. YIT:n voittamista urakoista viisi on ollut aikaisemmin Destian hoidossa. YIT kasvatti siten markkinaosuuttaan 19 prosentista 26,3 prosenttiin, kun taas Destia menetti markkinaosuuttaan 62 prosentista 55,6 prosenttiin.

Tampereen tunnelin urakkakilpailussa mukana vielä kaksi konsortiota

Liikennevirasto on valinnut kaksi tarjoajaehdokasta Tampereen tunnelihankkeen urakkakilpailun viimeiseen vaiheeseen. Valitut tarjouskonsortiot ovat Peitsi ja Lemminkäinen. Hanke toteutetaan allianssimallilla, jossa urakan tilaaja Liikennevirasto sekä suunnittelijat ja urakoitsijat muodostavat allianssin, joka yhdessä vastaa hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Tutkimus: Haja-asutuksen jätevesijärjestelmät toimivat pääosin hyvin

Tuoreen tutkimuksen mukaan haja-asutuksen jätevesien käsittelyyn käytettävät maasuodattamot ja laitepuhdistamot poistavat ravinteita pääosin hyvin. Myös suurin osa jätevesien mikrobeista poistuu jäteveden käsittelyssä. Eri järjestelmien elinkaaren aikaisissa ympäristövaikutuksissa havaittiin selviä eroja. Kaksi ja puoli vuotta kestäneeseen tutkimukseen osallistui useita tutkimuslaitoksia.