Räjäytystyöstä aiheutunut kivisuihku toi sakot panostajalle

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut kangasalalaisen panostajan 15 päiväsakon eli 630 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja räjähdysaineen varomattomasta käsittelystä. Käsiteltävänä oli toukokuussa 2008 Kangasalla sattunut räjäytystapaus, jossa räjäytettävästä kentästä lähtenyt kivisuihku lensi jopa noin 200 metrin päähän.

Peab Infra aloittamassa sillan rakentamistyöt Vantaan Leinelässä

Peab Infra Oy aloittaa Leinelän Puistotien ylikulkusillan rakentamistyöt Vantaalla syyskuun aikana, ja urakka on valmis tammikuussa 2012. Työmaa työllistää 15 henkeä. Ylikulkusillan rakentaminen on osa Kehärata-projektia. Työn tilaaja on Liikennevirasto. Peabin urakkahinta on noin 2,2 miljoonaa euroa.

Kunnille päätösvalta tuulivoimarakentamisessa

Kunnat ovat saamassa valtaa tuulivoimaloiden rakentamislupapäätöksissä. Ajatuksena on, että toimivalta ranta-alueiden rakentamisen poikkeustapauksissa siirrettäisiin Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta kunnille. Muutoksen tavoitteena on selkeyttää toimivallan jakoa ja lisätä kuntien valtaa poikkeamisasioissa.

Lemminkäinen saanut 33,3 miljoonan euron päällystysurakat valtiolta tänä vuonna

Lemminkäinen on voittanut valtion päällystysurakoita tänä vuonna 33,3 miljoonan euron edestä. Töihin sisältyy erilaisia asfalttipäällysteitä ja pintausmenetelmiä yhteensä noin 6 miljoonaa neliömetriä. Töistä pääosa tehdään kuluvana vuonna, mutta joukossa on myös useampivuotisia urakoita. Valtion kuluvan vuoden hankinnoissa oli päällystysurakoita jaossa yhteensä 80 miljoonan euron edestä.

Haja-asutusalueiden jätevesimääräys tuonut Lehtomäelle lunta tupaan

Velvollisuus hankkia jätevesien puhdistuslaitteita haja-asutusalueilla on nostattanut ja nostattaa edelleen kiivaita tunteita. Tämän ovat saaneet tuntea varsinkin keskustan ministerit. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) myönsi keskiviikkoisessa lehdistötapaamisessa, että puolueväeltä on tästä aiheesta tullut lunta tupaan oikein lapioitavaksi asti.

Merikotkat kaatoivat Kustavin tuulivoimalahankkeen

Varsinais-Suomessa Kustavissa vireillä ollut tuulivoimalahanke on peruttu. Tuulipuistojen rakentajan turkulaisen Kansallistuuli Oy:n oli tarkoitus rakentaa maan tiheimmin asuttuun kesämökkikuntaan enintään kahdeksan 140 metrin korkuista ja kolmen megawatin tuulivoimalaa. Yritys kuitenkin perui hankkeen maanantaina, uutisoi Helsingin Sanomat.