Tukes varoittaa hissien veräjäovien aiheuttamasta vaarasta pienille lapsille

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kehottaa hissien haltijoita kiinnittämään huomiota hissien veräjäovien turvallisuuteen. Vanhoissa hisseissä, joissa korin ovi on veräjämallinen, saattaa korin veräjäoven ja kerrostason kääntöoven väliin jäädä tila, johon mahtuu pieni lapsi. Jos lapsi jää loukkuun ovien väliin ja hissi lähtee liikkeelle, on vakavan loukkaantumisen todennäköisyys hyvin suuri.

Lemminkäinen sai liike- ja toimistotalourakan Lappeenrannasta

Lemminkäinen rakentaa projektinjohtomallilla uuden liike- ja toimistotalon Lappeenrannan ydinkeskustaan. Osoitteeseen Kirkkokatu 9 toteutettava rakennus on ensimmäinen askel niin sanotun City-korttelin rakentamisessa. Urakan tilaaja on Etelä-Karjalan Osuuspankki. Osapuolet ovat sopineet, ettei urakan hintaa julkisteta. Rakennustöiden käynnistyminen edellyttää vielä kaavan vahvistumista. Työt on tarkoitus aloittaa vuoden 2013 alkupuolella, ja ne kestävät noin kaksi vuotta.

Asuntolainojen korot lannistavat moskovalaisia

Margarita Zagrjazkina osti kesällä ensimmäisen omistusasuntonsa moskovalaisesta nukkumalähiöstä, reilun tunnin matkan päästä keskustasta. Täydellisen remontin vaativa 39 neliön yksiö sijaitsee elämää nähneessä 1980-luvun alun neuvostotalossa. Vakuutusvirkailijana työskentelevä Zagrjazkina maksoi asunnosta viisi miljoonaa ruplaa eli vajaat 130000 euroa.

Kimmo Sandberg: Suomalainen asuntopolitiikka on epäonnistunut

Rakennusalalla toimivien liittojen elinkeinopoliittinen yhteistyöryhmä Rakennusalat STTK katsoo, että suomalainen asuntopolitiikka kaipaa täydellistä remonttia. Työryhmän puheenjohtajan, RIA:n toimitusjohtaja Kimmo Sandbergin mielestä suomalainen asuntopolitiikka on ollut jo pitkään epäonnistunutta, mitä osoittaa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamisen täydellinen pysähtyminen pääkaupunkiseudulla.