Auratumin rahasto osti kaksi kauppakiinteistöä pääkaupunkiseudulta

Auratum Kiinteistöjen hallinnoima kiinteistöpääomarahasto AKR Tuotto II jatkaa sijoituksiaan pääkaupunkiseudun kauppakiinteistöihin. Rahasto on tehnyt kesän aikana Suomen Lähikauppa Oy:n kanssa sopimukset Suomenlinnaan rakennettavan Siwa-myymälän ja Vantaan Kartanonkoskelle rakennettavan Valintatalon kiinteistöjen kaupasta.

Technopolis saattaa ostaa Ylen Tohlopin kiinteistön Tampereelta

Technopolis neuvottelee Yleisradion kanssa Tohlopin kiinteistön ostamisesta Tampereella. Technopolis on päättänyt edetä kaupan valmistelemiseksi kiinteistön tarkastamiseen eli niin sanottuun due diligence -prosessiin, jonka tavoitteena on kartoittaa kiinteistön kunto ja muut kauppaan vaikuttavat seikat mahdollista ostoa varten. Kiinteistön vuokrattava pinta-ala on noin 30 000 neliömetriä ja kauppahinta olisi arviolta noin 22 miljoonaa euroa.

AL: Rakentamisesta tehtyjen valitusten määrä tuplaantunut kymmenessä vuodessa

Rakentamisesta ja asumisesta kuluttajariitalautakuntaan tehtyjen valitusten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kasvu on ollut kovaa myös aivan viime vuosina. Kun vuonna 2009 kuluttajariitalautakuntaan tuli uusia valituksia 464 kappaletta, viime vuonna niitä tehtiin 540. Kuluttajariitalautakunnan ylitarkastaja Timo Maso arvioi alkuvuoden kehityksen perusteella, että valitusten määrä nousee tänä vuonna jo noin 570:een. Asiasta kertoi Aamulehti.

Vantaa: Lentomelu ei rajoita asumista asuntomessualueella

Vantaan kaupunginhallitus tyrmää tulevasta asuntomessualueesta tehdyn valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa. Kaupunginhallituksen mielestä lentomelu ei rajoita asumista Marja-Vantaan asuntomessualueella. Koko asuntomessualue sijoittuu kaupunginhallituksen mukaan kolmannelle lentomeluvyöhykkeelle, jolla asuntorakentamiselle ei ole mitään esteitä. Askiston omakotiyhdistys valitti aiemmin alueen asemakaavasta hallinto-oikeuteen juuri lentomelun takia

Isännöintiyritysten saamien tarjouspyyntöjen määrä kasvanut

Lähes joka toinen isännöintiyritys ilmoittaa taloyhtiöiltä saamiensa tarjouspyyntöjen määrän kasvaneen. Tämä selviää Isännöintiliiton teettämästä valtakunnallisesta barometrikyselystä, johon vastasi 203 isännöintiyritystä. Kyselyyn vastanneista isännöintiyrityksistä 44 prosenttia kertoi, että heiltä pyydetään nyt merkittävästi tai jonkin verran enemmän tarjouksia kuin viime vuonna.

Rakentamisen konkurssit ja yrityssaneeraukset vähenivät tammi-kesäkuussa

Rakennusalalla haettujen konkurssien lukumäärä pieneni hieman kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Konkursseja pantiin tammi-kesäkuussa vireille 418. Viime vuonna vastaava luku oli 426. Rakentamisen yrityssaneerausten määrä laski myös. Tammi-kesäkuussa yrityssaneerauksia laitettiin vireille 59 kappaletta, kun viime vuonna luku oli 73 kappaletta. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Liminkaan rakennetaan kymmenien miljoonien eurojen outlet-kylä

Oulun seudulla sijaitsevaan Limingan kuntaan toteutetaan merkkituotteiden outlet-kylä. Ensi vuonna avattava Nordlett-kylä muodostuu 30–40 erillisestä outlet-myymälästä. Kylän kustannusarvio nousee muutamaan kymmeneen miljoonaan euroon. Kylä koostuu useista puurakenteisista, vaaleasävyisistä liikerakennuksista. Hanketta varten on kaavoitettu yhteensä yli 20 000 neliötä.

KSML: Lakkautettavien varuskuntien kiinteistöjä ehkä kunnille

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen aikoo esittää budjettiriihessä, että osa lakkautettavien varuskuntien kiinteistöistä ja maa-alueista luovutetaan valtiolta kunnille. Asiasta uutisoi Keskisuomalainen. Luovutus koskisi paikkakuntia, jotka täyttävät äkillisen rakennemuutoksen kriteerit varuskuntien alasajon takia.