PTT ennustaa asuntojen hintoihin laskua ja vuokriin nousua

Pellervon taloustutkimus PTT ennakoi tuoreessa asuntomarkkinaennusteessaan, että asuntojen hinnat laskevat hienoisesti vuonna 2012. Suomalaisilla asuntomarkkinoilla ei PTT:n näkemyksen mukaan ole tällä hetkellä asuntohintakuplaa ja vielä selvimmin näin on vuoden 2012 jälkeen. Asuntojen vuokriin tutkimuslaitos odottaa kuitenkin selvää nousua.

Rakennusyritysten konkurssien määrä väheni selvästi marraskuussa

Rakentamisen toimialalla laitettiin marraskuussa 2011 vireille 55 konkurssia, kun vuotta aiemmin lukema oli 70. Kun tarkastellaan koko vuoden 2011 lukemia joulukuukautta lukuun ottamatta, rakennusalalla laitettiin tammi-marraskuussa 2011 vireille 724 konkurssia, joka on 46 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastosta.

Spondan Kiinteistökehitys-yksikön vetäjä vaihtui

Sponda Oyj:n Kiinteistökehitys-yksikön liiketoimintajohtaja ja johtoryhmän jäsen Joni Mikkola on jättänyt tehtävänsä yhtiössä. Mikkola tuli Spondan palvelukseen vuonna 2002 ja johtoryhmän jäseneksi vuonna 2006. Sponda on nimittänyt uudeksi  kiinteistökehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi Veli-Pekka Tanhuanpään (s. 1967).

Uusia kauppakeskuksia rakennetaan yhä vilkkaasti

Kauppakeskusten rakentaminen jatkuu vilkkaana. Eri puolille maata arvioidaan nousevan lähivuosina keskimäärin neljä uutta keskusta vuodessa. Lisäksi monia vanhoja kauppakeskuksia laajennetaan ja uudistetaan. Rakentamisvauhti hieman hidastui toissa vuonna, mutta nyt tahti näyttää jatkuvan tasaisena, kertoo Kauppakeskusyhdistyksen puheenjohtaja Juha Tiuraniemi.

YIT rakentaa Icecapitalille neljään kohteeseen 200 vuokra-asuntoa

YIT on 23. joulukuuta tehnyt esisopimuksen neljän vuokratalokohteen rakentamisesta kiinteistöpääomarahasto Icecapital Housing Fund II Ky:lle. Kaupan arvo on 45,8 miljoonaa euroa. Kerrostalot rakennetaan Helsingin Ilmalaan, Espoonlahteen ja Tuomarilaan Espoossa sekä Nurmijärven kirkonkylään. Vuokrataloihin valmistuu yhteensä noin 200 asuntoa. Ensimmäisen kohteen rakentaminen käynnistyy keväällä 2012, ja kohteet valmistuvat vaiheittain vuoden 2013 aikana.