Lemminkäinen saanut isoja talotekniikkaurakoita Pohjanmaalla

Lemminkäinen on saanut kolme merkittävää talotekniikkaurakkaa Pohjanmaalla. Yhtiö toteuttaa Westenergy Oy:n voimalaitoksen jätteenpolttolaitoksen lvisaj-urakan Vaasan lähellä sijaitsevassa Mustasaaren kunnassa. Maaliskuussa 2012 valmistuva talotekniikan urakka on jatkoa Lemminkäisen viime vuonna aloittamalle mittavalle voimalaitoksen betoniurakalle. Betonityöt valmistuvat tammikuun loppuun 2012 mennessä. Lemminkäisen Mustasaaren urakoiden arvo on yhteensä noin 19 miljoonaa euroa.

Tampere rakentaa sosiaali- ja terveysaseman kiinteistöleasing-rahoituksella

Tampere aikoo rahoittaa Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman rakentamisen kiinteistöleasing-mallilla. Hankkeen rahoituksesta järjestettiin tarjouskilpailu, jonka perusteella rahoittajaksi valittiin Sampo Pankki Oyj. Kaupunginhallitus päätti rahoitusmallista maanantaina 27. kesäkuuta pitämässään kokouksessa.

BST-Arkkitehdit valittiin Tampereen Rasti-korttelin suunnittelijaksi

Tampereen keskustassa sijaitsevan Rasti-korttelin pääsuunnittelijaksi on valittu suunnittelukilpailun kautta BST-Arkkitehdit Oy. Valinnan teki Skanska Kodit, joka vastaa korttelin kehittämisestä. Skanskan tarkoituksena on rakentaa kortteliin asuntoja sekä liike- ja toimistotilaa. Korttelia koskeva kaavamuutos on vireillä, ja tarkoitus on aloittaa rakennustyöt vuoden 2012 aikana.

Palo- ja vuotovahingoista maksetut korvaukset kasvoivat selvästi vuonna 2010

Palo- ja vuotovahingoista maksetut vakuutuskorvaukset kasvoivat viime vuonna selvästi edellisvuosiin verrattuna. Erityisesti palovahinkokorvauksissa kasvu on ollut voimakasta. Viime vuonna palovahinkoja korvattiin lähes 208 miljoonalla eurolla, kun vuonna 2009 korvauksia maksettiin noin 174 miljoonaa euroa. Vuotovahingoista maksettiin vakuutuskorvauksia viime vuonna 144 miljoonalla eurolla, kun vuonna 2009 lukema oli noin 131 miljoonaa euroa.

Asuntojen vastikkeet nousivat 5–15 prosenttia keväällä

Asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeita nostettiin isännöitsijöiden mukaan tämän kevään yhtiökokouksissa 5-15 prosenttia. Eniten nousua ovat aiheuttaneet lämmitys- ja sähkökulujen nousu. Erityisesti kaukolämmön hinnan korotukset ovat olleet joillakin paikkakunnilla merkittäviä. Lisäksi vesimaksujen, kiinteistöveron, palveluiden hintojen ja lainankorkojen nousu ovat rokottaneet taloyhtiöiden taloutta.

Asunnon ostoaikeet painuivat todella rajusti kesäkuussa

Kotitalouksien aikeet peruskorjata asuntoaan tai ostaa uusi asunto seuraavan 12 kuukauden aikana ovat painuneet kesäkuussa selvästi edelliskuukauden lukemista ja ovat samalla myös alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Etenkin asunnon ostoaikeiden osalta muutos on ollut todella raju kuukauden aikana. Lukemat heijastelevat kuluttajien luottamuksen yleistä heikentymistä. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorista.