Kokkolan asuntomessuilla voi tutustua myös senioriasumiseen

Ensi kesän asuntomessuilla Kokkolassa pääsee tutustumaan myös senioriasumiseen. Esillä on vaihtoehtoja omakotitalon yhteyteen rakennetusta ”mummoyksiöstä” porealtaalla varustettuun senioripariskunnan luksustaloon. Asuntomessut on ottanut onkeensa takavuosien kritiikin siitä, ettei messuilla ole ollut sopivankokoisia asuntoja senioreille ja sinkuille. Tänä vuonna teemaksi on otettu ”kaikenkokoisia koteja – kaiken ikäisille”.

Valtioneuvosto antoi kolme uutta pelastuslakia täydentävää asetusta

Valtioneuvosto antoi 5. toukokuuta kolme pelastuslain uudistamiseen liittyvää asetusta. Asetuksessa pelastustoimesta määritellään muun muassa ne kohteet, joihin tulee laatia pelastussuunnitelma. Asetuksessa väestönsuojista annetaan pelastuslakia tarkempia säännöksiä väestönsuojan koosta, rakenteesta ja sijainnista. Asetuksessa väestönsuojan laitteista ja varusteista säädetään tarkemmin muun muassa niiden vaatimuksista. Asetukset tulevat voimaan samaan aikaan kuin uusi pelastuslaki eli ensi heinäkuun alussa.

Ainakin kolmannes asumistuesta siirtyy vuokriin

Suomen Pankin tuoreen tutkimuksen mukaan on selvää, että osa asumistuesta siirtyy vuokriin, ainoastaan siirtymän suuruus on epäselvää. Tutkimuksen varovainen arvio siirtymän suuruudesta on yksi kolmannes, mutta luku voi olla niinkin suuri kuin 50 prosenttia. Lisäksi vaikutus kertautuu, koska asumistuet on indeksoitu edeltävän 12 kuukauden markkinavuokriin. Tämä kertautumisvaikutus voi jopa tuplata lyhyen aikavälin vaikutuksen.

Spondan nettotuotot painuivat kasvaneiden ylläpitokulujen myötä

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda kasvatti kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa liikevaihtoaan viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Myös operatiivinen tulos koheni. Nettotuotot kuitenkin kutistuivat. Yhtiön mukaan nettotuottojen laskuun vaikuttivat runsaslumisen talven aiheuttamat normaalia korkeammat ylläpitokulut. Juuri samalla perusteella yhtiö selitti nettotuottojen laskua myös vuosi sitten.

Aberdeenin rahasto myy autoliikekiinteistön pk-seudulta

Kiinteistörahasto Aberdeen Property Fund Finland I Ky ja Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n kanssa samassa omistuksessa oleva Park Invest Oy ovat allekirjoittaneet kauppakirjan, jolla rahasto myy Park Investille noin 13 600 neliön autoliike- ja korjaamorakennuksen pääkaupunkiseudulta Ala-Tikkurilasta. Näkyvällä paikalla Kehä III:n varrella sijaitsevassa kiinteistössä toimii useita autoliikkeitä ja -korjaamoja, muun muassa Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n autoliike. Kaupan toimeenpano tapahtuu 30.9.2011.

S-ryhmän logistiikkakeskus harjakorkeudessa Sipoossa

Sipoon Bastukärriin rakennettava S-ryhmän käyttötavaran logistiikkakeskus on edennyt kahdesta poikkeuksellisesta talvesta huolimatta aikataulussaan. Energiatehokkaan logistiikkakeskuksen harjannostajaisia vietettiin torstaina 5. toukokuuta. Vuonna 2012 käyttöönotettava logistiikkakeskus on laajuudeltaan noin 75 000 bruttoneliömetriä. Hankkeen projektinjohtourakoitsijana toimii Lemminkäinen Talo Oy.

Joensuun kampuksen rakennuksia saneerataan

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy aloittaa Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella Carelia- ja Educa-rakennusten korjaustyöt toukokuussa 2011. Carelian muutostyöt tapahtuvat kirjaston sekä opinto- ja opetuspalveluiden tiloissa. Kirjaston palvelualueelle rakennetaan muun muassa yli 100 itseopiskelupistettä. Työt valmistuvat elokuussa 2011. Educa-rakennukseen tehdään työhyvinvointia parantavia korjauksia kesän 2011 aikana. Korjaukset kohdistuvat rakennuksen välipohjarakenteisiin, talotekniikkaan sekä pintamateriaaleihin.