Tampereen Turtolan kauppakeskus uudistetaan

Tampereella sijaitseva Turtolan kauppakeskuskiinteistö uudistetaan täysin. Rakennuksen julkisivu sekä sen sisäänkäynnit sijoitetaan uudelleen sisäilmeen ja kalustemuutosten lisäksi. Lisäksi remontissa käydään läpi kauppakeskuksen talotekniikka. Perusuudistus käynnistyy vielä vuoden 2009 puolella ja valmistuu syksyksi 2010. Investoinnin kokonaisarvo on noin 10 miljoonaa euroa. Kauppakeskuksessa on yhteensä 16 toimijaa, joista 5 kuuluu K-ryhmään.

Vartelle 7,4 miljoonan euron talonrakennusurakat

Alkuasunnot Oy ja Varte-Uusimaa Oy ovat allekirjoittaneet kokonaisurakkasopimuksen kerrostalokohteen rakentamisesta Helsingin Haagaan. Rakennus-Varte Oy puolestaan toteuttaa Kymenlaakson Erityishuollon kuntayhtymälle palvelukodin Kouvolan Kuusankoskelle. Yhteensä noin 7,4 miljoonan euron urakat käynnistyvät tammikuussa. Lisäksi Varte-Uusimaa on ostanut Kirkkonummelta kerrostalotontin, jonka rakentamisen yhtiö aloittaa kesällä 2010.

Iin Olhavan tuulipuistohanke ei edellytä YVA-menettelyä

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on päättänyt, että Iin Olhavaan suunniteltavaan tuulipuistohankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Ympäristökeskus toteaa, että hankkeella ei ole ennalta arvioiden sellaisia merkittäviä vaikutuksia asutukseen tai ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen, suojelu- tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin, kaukomaisemakuvaan tai luonnon monimuotoisuuteen, jotka olisi lain mukaan selvitettävä YVA-menettelyssä.

Tampereen rantaväylän YVA:a tarkennettava

Pirkanmaan ympäristökeskuksen antaman lausunnon mukaan Tampereen rantaväylä-hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa on tarkennettava muun muassa tärinän, ilmanlaadun ja rakentamisesta vesiin kohdistuvien vaikutusten arviointia. Tampereen kaupungin tulee myös tarkastella, mitä myönteisiä ympäristövaikutuksia sisältyy kansalaisten ja eri tahojen ehdotuksiin vaihtoehdoista, ja harkita arvioitavien vaihtoehtojen täydentämistä niiden pohjalta.

Pöyry suunnittelemaan Seinäjoki–Kaskinen-rataosan perusparannusta

Pöyry on saanut Ratahallintokeskukselta toimeksiannon laatia rata- ja rakennussuunnitelma 113 kilometrin pituisen Seinäjoki-Kaskinen-rataosan perusparannushankkeelle. Pöyryn vastuualueisiin kuuluvat muun muassa rata-, maa- ja kalliorakenteiden, siltojen ja tiejärjestelyiden suunnittelu sekä ympäristösuunnittelu. Suunnittelu käynnistyy vielä tänä vuonna ja valmistuu 2011. Sopimuksen arvo on noin 1,6 miljoonaa euroa.