Reponen urakoi VVO:lle neljä taloa Espoon Suurpeltoon

VVO ja Rakennusliike Reponen ovat maanantaina 18. toukokuuta allekirjoittaneet urakkasopimuksen neljän vuokratalon toteuttamisesta Espoon Suurpeltoon. Taloista kaksi toteutetaan matalaenergiataloiksi. Rakennusliike Reposen toimitusjohtaja Mika Airakselan mukaan kohteen valmistelutyöt ovat niin pitkällä, että rakennustöihin päästään jo toukokuun aikana. Klariksentie 2 valmistuu marraskuun lopussa 2010.

YIT ja Raahe kehittämään yhdessä keskustan asuntotarjontaa

Raahen kaupunki ja YIT ovat yhteistyössä suunnittelemassa Raahen keskustan alueelle monipuolista merellistä asuinaluetta palveluineen. Alustavien suunnitelmien mukaan yhteensä noin 20 000 kerrosneliömetrin laajuinen hanke suunnitellaan yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena, joka sisältää omistusasuntoja, palvelu- ja erityisasuntoja sekä niitä tukevia toimintoja. Ensimmäisen vaiheen toteutuksen on arvioitu alkavan vuonna 2010.

Varkaus ulkoistaa kunnallistekniikan rakentamisen ja ylläpidon YIT:lle

Varkauden kaupunki ja YIT ovat allekirjoittaneet perjantaina 15. toukokuuta kunnallistekniikkaa koskevan 7-vuotisen sopimuksen. YIT ottaa vastuun Varkauden katujen, viheralueiden ja muiden yleisten alueiden sekä vesihuollon ja ulkovalaistuksen rakentamisesta. Lisäksi YIT vastaa kaupungin katujen, viheralueiden, pihojen, ulkoliikuntapaikkojen, uimarantojen ja muiden yleisten alueiden ympärivuotisesta hoidosta. Ulkoistuksen myötä 32 kaupungin työntekijää siirtyy YIT:n palvelukseen kesäkuun alusta alkaen kahden vuoden irtisanomissuojalla.

Lindström Investin toimistotalo harjassa Kalasatamassa

Kiinteistö- ja sijoitusyhtiö Lindström Invest Oy:n ja YIT Rakennus Oy:n yhteistyössä toteuttaman Helsingin Rantatielle nousevan kiinteistön rakennustyöt ovat edenneet harjakorkeuteensa. Noin 11 800 bruttoneliömetrin kokoisen Rantatie Business Parkin on määrä valmistua vuoden vaihteessa. Toimistotalo on aloittanut uuden Kalasataman alueen kehittämisen.

Kehäradan rakentaminen alkoi

Kehäradan rakennusprojekti räjäytettiin alkuun Vantaan Ruskeasannassa keskiviikkona. Työt aloitettiin radan tunneliosuuden louhintatöillä. 80 metriä pitkän avoleikkauksen louhinta kestää kolme viikkoa. Sen jälkeen louhitaan 500 metriä pitkä ajotunneliosuus, joka on valmis syyskuussa. Ruskeasannan ajotunneli on yksi kolmesta tunnelista, jotka rakennetaan työmaakäyttöön.

Rautaruukin teräsrakenteet palkittiin myös Norjassa

Norjan teräsyhdistys ja Norjan teräsrakenneyhdistys ovat valinneet vuoden 2009 teräsrakenteeksi maassa Ypsilon-kävelysillan Drammenissa. Ruukki toimitti kävelysillan teräsrakenteet sekä vastasi sillan pylonien ja kannen esivalmistuksesta ja asennuksesta. Toteutuksesta vastasi Ruukin Sandnessjøenin yksikkö Norjassa. Silta valmistui marraskuussa 2007 ja se avattiin elokuussa 2008. Silta palkittiin jo kesällä 2008 Euroopan teräsrakenneyhdistyksen terässiltapalkinnolla.

Mikeva rakennuttaa kuusi uutta palvelukotia

Hoiva-alan yritys Mikeva Oy laajentaa merkittävästi toimintaansa. Yhtiö investoi kiinteistöihin yli 30 miljoonaa euroa, jolla perustetaan palvelukodit seitsemälle paikkakunnalle. Uudet palvelukodit rakennetaan Kaskisiin, Vaasaan, Teuvalle, Ouluun, Haukiputaalle ja Kotkaan. Lisäksi Espooseen avataan remontissa ollut palvelukoti vuodenvaihteessa. Uusien palvelukotien myötä Mikevan asiakaspaikat lisääntyvät vuoden 2010 loppuun yli 300:lla.