Technopolis tekee vielä 7,5 miljoonan euron lisäinvestoinnin Kontinkankaan laajennukseen

Technopolis Oyj on päättänyt aloittaa vielä toisen, 4 290 bruttoneliömetrin laajennushankkeen Oulun Kontinkankaan teknologiakeskuksessa. Toiseen laajennusosaan yhtiö investoi noin 7,5 miljoonaa euroa. Pari viikkoa sitten yhtiö ilmoitti investoivansa noin 5 miljoonaa euroa Kontinkankaan laajennukseen, jonka koko on 3 500 bruttoneliömetriä.

SRV rakentaa Inchape Motorsille toimitilat Tallinnaan

SRV International Oy on sopinut rakentavansa uudet, noin 7 000 neliömetrin toimitilat Inchcape Motors Finland Oy:lle Tallinnaan. SRV toteuttaa autotalon suunnittelun ja rakentamisen ”avaimet käteen” -periaatteella projektinjohtourakkana. Suunnittelu käynnistyy välittömästi ja varsinaiset rakennustyöt alkavat loppukesällä. Kohteen arvioidaan valmistuvan toukokuun lopussa ensi vuonna.

NCC rakentaa Keskimaa Osuuskunnalle Kodin Terran ja ABC-liikennemyymälän Palokkaan

Keskimaa Osuuskunta on ostanut 3,5 miljoonalla eurolla Jyväskylän maalaiskunnalta Palokan alueella nelostien itäpuolella sijaitsevan Alvajärven rannan läheisyydessä sijaitsevan tontin. Keskimaa rakennuttaa tontille rakentamisen ja sisustamisen tavaratalo Kodin Terran sekä ABC-liikennemyymälän. Hankkeen kokonaiskustannusten on arvioitu ylittävän 20 miljoonaa euroa.