Lempäälän Ideaparkin uimahallin ja hiihtoputken rakentaminen alkoi

Lempäälän Ideaparkin pohjoispäädyn parkkialueen alle toteutettavien uimahalli-kylpylän ja 1 200 metriä pitkän hiihtoputken rakennustyöt ovat käynnistyneet. Uimahallin rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa tarkoitusta varten perustettu osakeyhtiö Lempäälän Uimahalli Oy, jonka omistaa Lempäälän kunta. Uimahallin suunnittelusta vastaa Arkkitehtiruutu Oy. Koko hankkeen kustannusarvio on noin 30 miljoonaa, josta Lempäälän Uimahalli Oy:n osuus on noin 7 miljoonaa.

Rautaruukille teräsrakenteiden lisätilaus Ruotsista

Rautaruukki on saanut lisätilauksen kantavien teräsrakenteiden toimituksesta ja asennuksesta Partihallsförbindelsen-siltaan Göteborgiin. Tilauksen arvo on noin 3 miljoonaa euroa. Ruukki kertoi heinäkuussa noin 9 miljoonan euron toimituksista samaan siltaan. Myös edellinen tilaus koski kantavien teräsrakenteiden toimitusta ja asennusta.

Ympäristökeskus: Pieksämäen Ideaparkin haitalliset ympäristövaikutukset selvitettävä

Etelä-Savon ympäristökeskuksen mukaan Pieksämäen Ideapark-hankkeesta aiheutuu haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka on selvitettävä asianmukaisella tavalla. Sen sijaan hanke ei edellytä erillisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn käynnistämistä, mistä ympäristökeskukselle oli tehty esitys.

Rautaruukki saattaa menettää jalkapallostadionin runkotoimituksen Pietariin

Rautaruukin viime vuoden helmikuussa sopiman 100 miljoonan euron teräsrakennetoimituksen toteutuminen Pietarin uudelle Zenit-jalkapallostadionille on osoittautunut epävarmaksi. Projektin pääurakoitsija on vaihtunut, ja uusi urakoitsija on päättänyt kilpailuttaa runkotoimituksen uudelleen.

Turun moottoritie avautuu kokonaan liikenteelle

Turun ja Helsingin välisen moottoritien Lahnajärveltä Lohjalle ulottuva osuus avataan liikenteelle keskiviikkona 28. tammikuuta yhdeksältä illalla. Kyseisen 28 kilometrin pituisen osuuden avaamisen jälkeen Turun ja Helsingin väli on kokonaan moottoritietä. Moottoritien Muurlan ja Lahnajärven välinen osuus avattiin liikenteelle marraskuussa 2008, mutta Lahnajärvi-Lohja-osuuden avaamista viivästyttivät tunnelien turvallisuus- ja liikenteenohjausjärjestelmissä esiintyneet puutteet. Nyt ongelmat on saatu korjattua.

TVO hakee 2,4 miljardin euron korvauksia Olkiluodon viivästymisestä

Siemens AG:n mukaan Teollisuuden Voima Oyj ei ole vielä esittänyt välimiesoikeudelle virallista vastinettaan Olkiluoto 3:n rakentamisen viivästymisen syitä koskevassa kiistassa. Saksalaisyhtiö kertoi kuitenkin eilisen tulosjulkistuksensa yhteydessä, että TVO on esittänyt oikeuden virallista käsittelyä edeltävässä kirjeenvaihdossa olevansa oikeutettu noin 2,4 miljardin euron korvauksiin Siemens-Areva-konsortiolta. Konsortio puolestaan vaatii TVO:lta noin 1 miljardin euron saatavia ja lisäkorvauksia.