Kari Seitaniemi on viihtynyt lähes koko uransa yhden työnantajan palveluksessa – ”Vahvuuteni on, että pyrin luomaan taloon sellaisen hengen, että ihmiset haluavat olla osa tätä porukkaa”

Kari Seitaniemi ei astunut valmiiksi katettuun pöytään, kun hän otti omistajavastuun perinteikkäästä insinööritoimisto Leo Maaskolasta. Sittemmin vaikeudet ovat kääntyneet voitoksi, ja yritys onkin tunnettu erityisen vaativista projekteista sekä poikkeuksellisen menestyksekkäistä linjasaneeraushankkeista.

Piti tulla pyöreä, tulikin kantikas – ”Tilatehokkuus oli rakennuttajan näkökulmasta niin huono, ettei sitä voinut tehdä”

Kustannustehokkuus on ollut isossa osassa puukoulun rakentamisessa Espooseen. Runkojärjestelmää ei ollut lyöty lukkoon etukäteen, vaan toimittajat saivat tarjota vahvuuksiensa mukaista järjestelmää. Kustannusten takia Espoo luopui myös tietyistä erityisvaatimuksistaan.

Jyväskylän Paraatiaukion alle rakennetaan vankat rakenteet vaativa pysäköintitalo

Jyväskylän ydinkeskustan maanalainen pysäköintitalo vaatii vankat rakenteet, sillä yläpuolella kaupungin paraatiaukiolla ja Vapaudenkadulla voi kulkea juhlapäivien ohimarsseissa myös useampi panssarivaunu. Hanke tahdittaa keskustan uutta kehitysvaihetta.