Kertaerät heikensivät Tikkurilan tulosta alkuvuonna

Maaliyhtiö Tikkurilan liikevaihto ja tulos kehittyivät eri suuntiin kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Siinä missä yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, tulos heikkeni. Toimitusjohtaja Erkki Järvisen mukaan tulosheikennyksen taustalla olivat tehostamisohjelmasta aiheutuneet kertaluonteiset kulut. Yhtiön operatiivinen puolestaan koheni.

Kone kasvatti liikevaihtoaan ja tulostaan ensimmäisellä neljänneksellä

Hissi- ja liukuporrasvalmistaja Kone jatkoi tuttua voittokulkuaan kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa, sillä yhtiö kasvatti sekä liikevaihtoaan että tulostaan viime vuoden vertailujaksosta. Myös saatujen tilausten määrä ja tilauskanta kasvoivat selvästi. Pienenä miinusmerkkinä positiivisessa kehityksessä oli kuitenkin liikevoittomarginaalin supistuminen. Kone nosti arviotaan koko kuluvan vuoden liikevaihdosta ja tuloksesta.

Rautaruukin tulos painui miinukselle alkuvuonna

Teräsyhtiö Rautaruukin liikevaihto kasvoi vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vertailujaksosta, mutta samalla yhtiön tulos painui tappiolle. ”Kannattavuutemme ei ollut tyydyttävällä tasolla. Liikevoitto koheni viime vuoden viimeiseen neljännekseen verrattuna, mutta heikkeni selvästi edellisvuoden vastaavasta jaksosta, jolloin teräsliiketoimintamme tulos oli hyvä”, toimitusjohtaja Sakari Tamminen sanoo.

Helsingin yliopiston kirjaston Kaisa-talo valittiin vuoden 2012 lasirakenteeksi

Vuoden 2012 lasirakenteeksi on valittu Helsingin yliopiston kirjaston Kaisa-talo, jonka pää- ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy (AOA). Vuoden lasirakenteen valitsevat yhteistyössä Suomen Tasolasiyhdistys ry ja Suomen Arkkitehtiliitto ry (Safa) joka toinen vuosi. Valintaraadin jäsenet pitivät ehdokkaista ylivoimaiseksi noussutta Kaisa-taloa merkittävänä rakennuksena tärkeällä paikalla Helsingissä. Raadin arkkitehtijäsenet luonnehtivat rakennuksen ruutumaista julkisivua keskeiseksi osaksi rakennuksen ilmaisua.

Väitöstutkimus optimoi edullisinta toimistorakennuksen runkoratkaisua

Diplomi-insinööri Karol Bzdawka on tutkinut tohtorinväitöskirjassaan Pohjoismaissa suositun toimistorakennusten runkoratkaisun taloudellisinta ratkaisua normaalitilanteiden ja tulipalojen näkökulmasta. Betonitäytteisistä teräsputkipilareista, teräspalkeista ja betonilaatoista muodostuvan runkorakenteen käyttäytymismekanismi eroaa suuresti normaalitilanteessa ja tulipalossa.

VR Track ja Parma toimittavat kiskot, vaihteet ja pölkyt länsimetroon

Länsimetro Oy ja VR Track ovat perjantaina 20. huhtikuuta allekirjoittaneet sopimuksen länsimetron kiskoista ja vaihteista. Kiskojen osalta sopimuksen arvo on noin 3,7 miljoonaa euroa ja vaihteiden osalta noin 3 miljoonaa euroa. Samalla Länsimetro Oy allekirjoitti ratapölkkyjen toimitussopimuksen Parma Oy:n kanssa. Parman sopimuksen arvo on noin 3,5 miljoonaa euroa.

”Fokka” voitti teräsrakentamisen ideakilpailun

Teräsrakentamisen innovatiiviseen hyödyntämiseen tähtäävän Terässtudio-kilpailun voittaja on ratkennut. Kilpailun raati valitsi voittajaksi Aalto-yliopiston arkkitehtiylioppilas Arto Ollilan työn ”Fokka”. Kilpailuun osallistui yhteensä 63 työtä. Kilpailutehtävänä oli suunnitella hotelli-, toimisto- ja liikerakennusten ryhmä Helsingin Koivusaareen tulevan metroaseman tuntumaan. Terässtudio-kilpailu järjestetään joka kolmas vuosi.