Cramon tulos kipusi selvästi plussalle

Konevuokraamo Cramo Oyj kasvatti kuluvan vuoden toisella neljänneksellä liikevaihtoaan selvästi viime vuoden vastaavasta ajasta, ja samalla yhtiön tulos nousi selvästi voitolliseksi. Osin liikevaihtoa kasvattivat yritysostot, mutta kasvua kertyi selvästi myös orgaanisesti. Aiemman ohjeistuksensa tapaan Cramo odottaa liikevaihtonsa ja EBITA-marginaalinsa paranevan vuonna 2011, mutta samalla yhtiö on lisännyt ohjeistukseensa varoituksen markkinoiden epävarmuuden lisääntymisestä.

Rakentamisen suhdannetilanne noussut keskimääräistä paremmaksi

Rakentamisen suhdanteet ovat elpyneet ja tämänhetkistä suhdannetilannetta kuvataan jo hieman keskimääräistä paremmaksi. Suhdanneodotukset lähikuukausille ovat edelleen pääosin myönteiset, mutta nousun ennustetaan loivenevan alkuvuoteen verrattuna. Rakennustuoteteollisuuden puolella yritykset kuvaavat tämänhetkistä tilannettaan normaaliksi. Tuoteteollisuuden odotukset lähikuukausille ovat vakaat eli suuria muutoksia ei odoteta. Nämä seikat käyvät ilmi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n heinäkuussa tekemän suhdannetiedustelun tuloksista.

Saksalaisyritys kiistää käyttäneensä halpatyövoimaa Rautaruukin Raahen tehtaalla

Puolalaisia muurareita Rautaruukin Raahen-tehtaalle palkannut saksalaisyritys kiistää edelleen väitteet epäasiallisista työoloista ja palkoista. Rautaruukin työntekijöiden varapääluottamusmiehen mukaan alihankkijayritys Beroa Deutschland olisi myöntänyt sopimusrikkeet aamun neuvotteluissa.

Raportti: Eri rakennusmateriaaleilla on omat käyttökohteensa

Eri tahot ovat muun muassa Rakennuslehdessä kiistelleet eri rakennusmateriaalien paremmuudesta niiden ympäristövaikutusten suhteen. Suomen ympäristökeskuksen tuoreessa raportissa korostetaan elinkaariajattelua materiaalien valinnassa. Eri rakennusmateriaaleilla on oma erikoislaatunsa ja omat käyttökohteensa. Raportissa tarkastellaan rakennusmateriaalien ympäristövaikutusten elinkaarilaskennan erityiskysymyksiä, kuten hiilen sitoutumista puurakenteisiin, metallien kierrätystä ja materiaalien hyödyntämistä rakennusten käytöstä poiston jälkeen.