Ramirentin liikevaihto ja tulos laskivat

Konevuokraamo Ramirentin liikevaihto supistui kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä viime vuoden vastaavasta jaksosta. Osa liikevaihdon laskusta aiheutui siirretyistä tai myydyistä liiketoiminnoista, mutta liikevaihto laski hieman myös vertailukelpoisilla luvuilla. Myös tulos heikkeni selvästi, mutta osa laskusta selittyy kertaluonteisilla erillä.

Tulikiven yt-neuvottelut päättyivät – 76 henkeä irtisanotaan

Tulikiven yt-neuvottelut ovat päättyneet 6. marraskuuta. Neuvotteluiden tuloksena yhtiö irtisanoo 76 henkeä ja lomauttaa 10 työntekijää toistaiseksi. Lisäksi yhtiö voi toteuttaa seuraavan vuoden aikana enintään 90 päivää kestäviä lomautuksia, jotka koskevat koko henkilöstöä. Irtisanomiset toteutetaan vaiheittain pääsääntöisesti vuoden 2013 loppuun mennessä. Neuvottelujen kohteena oli koko yhtiön henkilöstö.

Rakentamisen suhdanne ei kirkastu vielä lähitulevaisuudessa

Suomalaisyritysten suhdanteet pysyivät heikkoina kesän lopulla ja syksyn alussa. Millään päätoimialalla – teollisuudessa, palveluissa tai rakentamisessa – ei nähdä suhdannetilanteen kirkastumista myöskään lähitulevaisuudessa. Nämä seikat käyvät ilmi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n lokakuussa tekemästä suhdannetiedustelusta.

Peikko toimittaa Huslabin uudisrakennuksen teräsrungon

Peikko toimittaa teräsrungon Huslabin uudisrakennukseen Helsingin Meilahteen. Toimitus käsittää 3,3 kilometriä deltapalkkeja ja yli 300 tonnia muita teräsrakenteita, pääosin liittopilareita. Peikko vastaa myös kantavan teräsrungon ja betonielementtien asennustyöstä. Toimitukset ajoittuvat loppuvuoteen 2013, ja rungon asennus valmistuu syyskuussa 2014.

Cramon tehostamistoimet tuottivat tulosta

Konevuokraamo Cramon liikevaihto kutistui kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä hieman viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Liikevaihtoa leikkasivat Venäjän toimintojen siirtäminen yhteisyritykseen maaliskuussa 2013 sekä valuuttakurssimuutokset. Yhtiön tulos kuitenkin koheni selvästi. Tulosta paransivat onnistuneesti toteutetut kulusäästöt ja muut tehostamistoimet.

Rautaruukki sulkee Kalajoen yksikön

Rautaruukin Rakentamisen projektit -liiketoiminta-alue on saanut päätökseen elokuussa aloitetut Kalajoen yksikön yt-neuvottelut. Yhtiö on päättänyt sulkea yksikön, ja 58 hengen työtehtävät päättyvät. Vähennettävästä henkilöstöstä eläkejärjestelyiden piirissä on 18 henkeä ja lisäksi muutamia on työllistynyt Ruukin muille toimipaikoille. Irtisanomiset toteutetaan pääosin kuluvan vuoden aikana.