Inwido avaa ikkuna- ja oviasentajien koulutuskeskuksen Jyväskylään

Ikkuna- ja ovivalmistaja Inwido avaa Jyväskylään ikkuna- ja oviasentajien koulutuskeskuksen. Keskuksessa käy syksystä alkaen erimittaisissa koulutuksissa vuosittain satakunta asentajaa sekä ikkuna- ja ovimyyjää. Konserni työllistää kaikkiaan 120 asennusryhmää, yhteensä noin 240 asentajaa. Yhtiön tavoitteena on kehittää merkittävästi toiminnan laatutasoa.

RT: Sisäverkot ehkäisevät matkapuhelinten kuuluvuusongelmia matalaenergiataloissa

Toimivin ratkaisu matkapuhelinverkkojen kuuluvuuden turvaamiseksi  energiatehokkaissa taloissa on rakennusten varustaminen sisäverkoilla ja tarvittaessa sisäisillä antenneilla. Tämä kävi ilmi Rakennusteollisuus RT:n ja Tampereen teknillisen yliopiston yhteisessä tutkimuksessa.

Hartwallit myivät noin puolet omistamistaan Cramon osakkeista

Hartwall Capital Oy Ab, K. Hartwall Invest Oy Ab ja eräät muut Hartwallin sukuun kuuluvat osakkeenomistajat ovat torstaina 26. syyskuuta myyneet yhteensä 4 645 479 Cramo Oyj:n osaketta kotimaisille ja kansainvälisille institutionaalisille sijoittajille. Myydyt osakkeet edustavat 10,9 prosenttia Cramon kaikista osakkeista.

Tutkimus: Ihon suojausta tehostettava monissa MDI-uretaanitöissä

Altistuminen polyuretaanien raaka-aineena käytetyille MDI-isosyanaateille voi aiheuttaa yliherkkyyssairauksia, kuten astmaa ja allergista kosketusihottumaa, osoittaa Työterveyslaitoksen tekemä tutkimus. Herkistyneille jo hyvinkin pienet pitoisuudet voivat aiheuttaa oireita. Tutkimus osoitti, että ihon suojausta on tehostettava monissa MDI-uretaanitöissä ja että edullisetkin suojaimet ovat tehokkaita, kun niitä käytetään oikein.

Keitele Group rakentaa 32 miljoonalla puutuotetehtaan Kemijärvelle

Keitele Group rakentaa Kemijärvelle jalostettuja puutuotteita valmistavan tuotantolaitoksen. Konserni investoi laitokseen yhteensä noin 32 miljoonaa euroa. Tehtaan rakentaminen on suunniteltu alkavaksi vielä tänä vuonna, jolloin toiminta alkaa vuoden 2014 loppuun mennessä. Lisäksi Kemijärven kaupunki rakentaa noin neljällä miljoonalla eurolla tehdasalueelle aluelämpölaitoksen, joka tuottaa lämpöä alueen yrityksille. Lämpölaitoksen on tarkoitus olla valmis kesällä 2014.

Uponor aloittaa yt-neuvottelut Suomessa – vähennystarve 140 henkeä

Uponorin tytäryhtiöt Uponor Infra Oy ja Uponor Suomi Oy aloittavat perjantaina 27. syyskuuta yt-neuvottelut, jotka kestävät vähintään kuusi viikkoa. Yt-neuvottelut koskevat tytäryhtiöiden koko henkilöstöä ja kaikkia henkilöstöryhmiä. Yhtiöiden palveluksessa on noin 740 henkeä, ja mahdollinen vähennystarve on 140 henkeä. Lisäksi yhtiöt saattavat lomauttaa henkilöstöä. Yt-neuvottelut eivät koske Uponor-konsernin muita yhtiöitä Suomessa.