Oulun Energia mukaan Rovaniemen 200 miljoonan voimalaitoshankkeeseen

Oulun Energia ja Rovaniemen Energia Oy perustavat voimalaitosyhtiön, joka vastaa Rovaniemen Mustikkamaan voimalaitosinvestoinnista. Biovoimalaitokseen liittyvien investointien kokonaissumma on yli 200 miljoonaa euroa. Laitoksen polttoainehuolto perustuu paikallisen puun ja turpeen käyttöön. Voimalaitoksen rakentaminen alkaa mahdollisesti jo ensi talven aikana.

Kannelmäen kauppakeskuksen kolmosvaiheen rakennustyöt käynnistyvät

Helsingin Kannelmäen kauppakeskuskokonaisuus täydentyy viimeisellä eli kolmannella vaiheella. Kauppakeskuksen rakennustyöt käynnistyvät välittömästi elokuussa 2011 ja valmistuvat jouluksi 2013. Kauppakeskus sijaitsee Kantelettarentiellä, Kehä I:n ja Hämeenlinnanväylän kainalossa.

Orimattilassa avattiin uusi liikekeskus

S-market Orimattilan yhteyteen on avattu perjantaina 5. elokuuta liikekeskus. S-market siirtyi uusiin tiloihin jo huhtikuussa. S-marketin kokonaispinta-ala on lähes 5 000 neliömetriä ja koko liikekeskuksen kokonaispinta-ala lähes 7 000 neliötä. Liikekeskuksen rakentaminen aloitettiin elokuussa 2010. Liikekeskuksen suunnitteli Heikki Leino Arktiira Oy:stä ja toteutti Rakennusliike Pakkanen Oy.

Matti Harjuniemi väläyttää kaksivuotista sopimusta rakentajille

Rakennusliiton puheenjohtajan Matti Harjuniemen mukaan rakentajien seuraava työehtosopimus voisi olla kaksivuotinen. Nykyinen Rakennusliiton ja Rakennusteollisuuden välillä solmittu työehtosopimus on yksivuotinen. Se päättyy ensi vuoden helmikuun lopussa, mutta seuraavan sopimuskierroksen valmistelut alkavat kuitenkin välittömästi kesälomien päätyttyä.

DB Schenker rakennuttaa massiivisen varaston Nurmijärvelle

DB Schenkerin Suomen yhtiö suunnittelee uutta logistiikkatoimintaa Nurmijärven Ilvesvuoren yritysalueelle. Yritys on ostamassa Nurmijärven kunnalta yhteispinta-alaltaan noin 7,9 hehtaarin suuruiset määräalat. Schenker aikoo rakennuttaa alueelle varastotilat, joiden kokonaispinta-ala on 25 000 neliömetriä, josta 6 000 neliötä on ulkovarastotilaa. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa jo syksyllä 2011 ja toimitilat pyritään saamaan käyttöön alkusyksyllä 2012.