YIT myi toimistotalon Helsingin Käpylästä saksalaiselle Hansainvestille

YIT Rakennus Oy solmi 23. kesäkuuta kauppasopimuksen saksalaisen kiinteistösijoittaja Hansainvestin kanssa Helsingin Käpylässä Läkkisepäntielle nousevasta Triotto-toimistotalosta. Noin 15 500 neliömetrin laajuisen toimistotalon rakentaminen on aloitettu tammikuussa 2011, ja se valmistuu kahdessa osassa vuoden 2012 aikana. Helsingin kaupungilta ostettavan tontin sisältävä arvioitu kokonaiskauppahinta on kohteen valmistuessa noin 56,5 miljoonaa euroa.

Cramo osti myös ruotsalaisen konevuokraamon

Kone- ja laitevuokrausyhtiö Cramo Oyj on julkistanut juhannuksen alla myös toisen yritysoston. Yhtiön kokonaan omistama Ruotsin tytäryhtiö Cramo Sverige AB on ostanut konevuokrauksen parissa Länsi-Ruotsissa toimivien Tidermans Hyrmaskiner AB:n ja Tidermans Hyrmec AB:n koko osakekannan. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2010 oli noin 14,2 miljoonaa euroa (noin 130 miljoonaa Ruotsin kruunua), ja työntekijöitä yhtiöissä on 63. Aiemmin torstaina Cramo kertoi ostaneensa konevuokraamon Norjassa.

Saloon rakennetaan teollisuusjätteen käsittelykeskus

Ekokem-Palvelu Oy on kesäkuun alussa käynnistänyt teollisuusjätteen käsittelykeskuksen rakentamisen Salon Korvenmäen jäteasemalle. Urakka on tarkoitus saada valmiiksi syksyyn mennessä. Kuntaomisteisen jätehuoltoyhtiö Rouskis Oy:n alueelle toteutettavan käsittelykeskuksen ensimmäisen vaiheen laajuudeksi tulee noin 1,5 hehtaaria. Alueelle otetaan vastaan pilaantuneita maita sekä teollisuuden jätteitä.

Cramo ostaa norjalaisen konevuokraamon

Cramo on allekirjoittanut sopimuksen ostaakseen norjalaisen laitteiden ja rakennuskoneiden vuokrauspalveluihin erikoistuneen Stavdal Utleiesenter AS:n koko osakekannan. Yhtiöllä on pääkonttori Oslossa ja yhteensä 25 työntekijää. Vuonna 2010 yhtiön liikevaihto oli noin 7,3 miljoonaa euroa (noin 57 miljoonaa Norjan kruunua). Liikevaihdon uskotaan kasvavan vuonna 2011.

YIT myi 40 miljoonalla eurolla logistiikkakiinteistön Vantaalta

YIT Rakennus Oy ja luxemburgilaisen UBS Real Estaten rahasto ovat 22. kesäkuuta allekirjoittaneet sopimuksen, jolla YIT myy rahastolle Tiilitie Logistics -nimisen logistiikkakiinteistön Vantaan Petikossa. Tiilitie Logistics koostuu kahdesta erillisestä kiinteistöstä, joissa on valmistuessaan yhteensä noin 27 000 neliömetriä modernia varasto-, tuotanto- ja toimistotilaa. Kiinteistökaupan kokonaisarvo on noin 40 miljoonaa euroa.