Rakentamisen konkurssien ja yrityssaneerausten määrä kasvoi alkuvuonna

Rakennusalalla vireille pantujen konkurssien ja yrityssaneerausten määrä kasvoi tammi-maaliskuussa 2011 viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä rakentamisen päätoimialalla pantiin vireille 241 konkurssia, mikä oli 27 konkurssia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yrityssaneerauksia puolestaan laitettiin rakennusalalla alkuvuonna 2011 vireille 47, kun niiden määrä oli vuotta aiemmin 21. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Toholammin Energia sai 3 miljoonan euron tuen voimalaitoksen rakentamiseen

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Toholammin Energia Oy:lle noin 3 miljoonaa euroa energiatukea yhdistetyn lämmön- ja sähköntuotannon (CHP) voimalaitoksen rakentamiseen Toholammin kunnan keskustaajaman Porkolan teollisuusalueelle. Hanke on tarkoitus käynnistää kesäkuussa 2011, jolloin CHP-laitos valmistuisi tuotannolliseen käyttöön vuoden 2012 loppuun mennessä. Laitoksen rakennusaikainen työllisyysvaikutus olisi noin 3 950 henkilötyöpäivää.

YIT aloittaa Chalets-huoneistohotellin rakentamisen Rukalla kesäkuussa

YIT käynnistää kesäkuussa 2011 Rukan hiihtokeskukseen tulevan vapaa-ajanhankkeen rakentamisen. Hiihtokeskuksen ytimeen rakennetaan ensimmäisessä vaiheessa 53 huoneistoa sekä noin 1 000 neliön laajuiset hotellivastaanotto- ja ravintolatilat Koillismaan Osuuskaupalle. Kohde valmistuu Rukan talvikauteen 2012. Investoinnin kokonaisarvo on noin 20 miljoonaa euroa.

Honkarakenteen liikevaihto kasvoi ja tappio pieneni alkuvuonna

Honkarakenne-konserni kasvatti hieman liikevaihtoaan tammi-maaliskuussa 2011, mutta yhtiön vertailujakson liikevaihdossa ei juuri ollutkaan kehumista, sillä oli ollut selvästi heikompi kuin sitä edeltävänä vuonna. Yhtiö paransi tulostaan, mutta se oli kuitenkin tappiollinen. Ensimmäisen vuosineljänneksen tulosta kohensi 0,3 miljoonan euron kertaerä Karjalan Lisenssisaha Invest Oy:n omistusosuuden myynnistä. Toimitusjohtaja Esa Rautalingon mukaan konsernin tulos ennen veroja oli suunnitellulla tasolla.

Rakennusalan työtaistelujen määrä väheni vuonna 2010

Suomessa käytiin 191 työtaistelua vuonna 2010. Työtaisteluja oli selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin niitä oli 139 kappaletta. Työtaistelujen määrä oli toiseksi suurin vuoden 2005 jälkeen. Sen sijaan rakennusalalla työtaistelujen määrä väheni. Alalla oli viime vuonna 2 työtaistelua, kun edellisvuonna niitä oli tuplamäärä. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen työtaistelutilastoista.

Rakentamisen liikevaihdon kasvu oli edelleen vahvaa helmikuussa

Rakentamisen liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden helmikuussa 15,7 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Myös pidemmällä kolmen kuukauden tarkastelujaksolla rakentamisen liikevaihto kasvoi selvästi joulu-helmikuussa. Myynnin määrän kasvu säilyi yhä voimakkaampana kuin liikevaihdon kasvu. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakentamisen liikevaihtokuvaajan ennakkotiedoista.

GSP Group rakennuttaa Ahvenanmaalle lomakylän

GSP Group Oy rakennuttaa Ahvenanmaan Käringsundiin Strandbyn lomakylän, jonka rantaviivalle rakennetuista asunnoista avautuu merinäköala. Strandbyn lomakylä koostuu aluksi yhdeksästä rantaviivalle rakennettavasta talosta sekä myöhemmin rakennettavista metsäalueen loma-asunnoista. Rantakohteiden arvioitu valmistumisaika on toukokuussa 2012. Lomakylän konseptiin kuuluu jälleenvuokrauspalvelu. Strandbystä loma-asunnon voi poikkeuksellisesti ostaa myös mannersuomalainen.