Ennuste: Rakennuskonemarkkina kasvaa ensi vuonna kahdeksan prosenttia

Rakennuskonemarkkina on ensimmäistä kertaa selvitetty kattavasti. Rakennuskoneiden käytön arvo oli viime vuonna 2,4 miljardia euroa. Rakennuskonemarkkinoille ennustetaan täksi vuodeksi viiden ja ensi vuodeksi kahdeksan prosentin kasvua. VTT tutki rakennuskonemarkkinaa Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen ja Rakennuskonepäälliköt ry:n toimeksiannosta.

Espoo ylittää sille asetetun asuntotuotantotavoitteen

Espoossa alkaa tänä vuonna yli 2 500 uuden asunnon rakentaminen. Määrä on lähes tuhat asuntoa enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuokra-asuntojen osuus tänä vuonna alkavista kohteista on noin 700 ja vapaarahoitteisten asuntojen osuus noin 1 100. Vuonna 2011 alkavan asuntotuotannon määrän arvioidaan nousevan lähelle huippuvuosien lukemia noin 2 700 asuntoon, josta vuokra-asuntoja on noin 700. Nämä lukemat merkitsevät sitä, että Espoo ylittää sille sovitut asuntotuotantotavoitteet.

Ympäristöministeriö otti lisäajan rakentamisen energiamääräysten käsittelyyn

Ympäristöministeriö jatkaa vuonna 2012 voimaan tulevien rakentamisen energiamääräysten valmisteluaikaa. Asuntoministeri Jan Vapaavuori pitää tärkeänä, että lausuntokierroksella saadut kehitysehdotukset käydään perusteellisesti läpi. Hän korostaa, että määräykset annetaan kuitenkin vielä tällä vaalikaudella, ei kuitenkaan enää tämän vuoden puolella.

Peab rakentaa Eteralle puukerrostalokorttelin Viikkiin

Peab Oy rakentaa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteralle Helsinkiin, Viikin Latokartanoon kuudesta puukerrostalosta muodostuvan korttelin. Kortteliin valmistuu kaikkiaan 113 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa. Asunnot toteutetaan Metsäliiton Puutuoteteollisuuden kehittämällä Finnforest Kerrostalojärjestelmällä. Rakentaminen alkaa alkuvuonna 2011 ja ensimmäisten talojen suunnitellaan valmistuvan vuoden sisällä.

Äänestä Vuoden asuntovaikuttajaa

Vuoden asuntovaikuttaja valitaan nyt 12. kerran. Vuoden asuntovaikuttaja julkistetaan Asuntomarkkinat 2011 tilaisuudessa torstaina 20.1.2011 Hotel Hilton Helsinki Kalastajatorpassa. Asuntovaikuttajan valinnan tekevät yhdessä Asuntotietokeskus, Nordea ja Rakennuslehden lukijat äänestyksen kautta. Viime vuonna vaikuttajaksi valittiin Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.

Riskien arviointi ja vaarojen tunnistaminen puutteellista työtapaturmissa

Puutteet riskien arvioinnissa ja vaarojen tunnistamisessa toistuvat kuolemaan johtaneiden työtapaturmien taustalla. Nämä seikat käyvät ilmi työpaikkaonnettomuuksien tutkintaraporteista. Työpaikkaonnettomuuksien tutkintajärjestelmässä (TOT) tutkitaan lähes kaikki työpaikoilla sattuneet kuolemaan johtaneet työtapaturmat. Tuoreimmat tutkinnan tuloksista julkaistut niin sanotut TOT-raportit ovat juuri ilmestyneet.

Rakennuskustannukset säilyivät ennallaan marraskuussa

Rakennuskustannusten kokonaisindeksi pysyi kutakuinkin ennallaan kuluvan vuoden lokakuusta marraskuuhun. Työpanosten hinnat pysyivät myös lähes muuttumattomina, kun taas tarvikepanosten hinnat laskivat 0,2 prosenttia. Muiden panosten hinnat sen sijaan nousivat 0,6 prosenttia, kun etenkin rahoituksen hinta kohosi voimakkaasti. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.