Kauppalehti: Arthur Buchardt kaavailee nyt hotellia Jätkäsaareen

Helsingin Katajanokan kuopatusta hotellihankkeesta tunnettu Arthur Buchardt pohtii nyt hotellin rakentamista Jätkäsaareen, kertoo Kauppalehti. Kiinnostus Jätkäsaareen heräsi, kun Buchardt kuuli luksushotelliketju Marriottin vetäytyneen alueelta. Norjalaissijoittaja ei kuitenkaan vielä ole heittänyt kirvestä kaivoon Katajanokankaan suhteen.

Rakentamisen hintataso nousussa

Vuoden 2010 alun rakentamisen tarjoushinnoissa havaittu kireä hintakilpailu näyttää lieventyneen ja rakennusliikkeet keskittyvät tarjoamaan kohteita vain omalta ydinosaamisalueeltaan. Omaa rakennustuotantoa pyritään saamaan mahdollisimman pian toteutukseen. Tocomanin Rakennuslehdelle tekemän hintaseurannan perusteella rakentamisen hinta alkaa saavuttaa vasta vuoden 2008 huipun tasoa, vaikka palkkakustannukset ovat nousseet tänä aikana lähes kymmenen prosenttia. Rakentamisen vilkastuessa ja kysynnän kasvaessa voidaan odottaa melko nopeaa hintojen nousua lähivuosina.

Johan Karlström: Skanskan suuntana syvänvihreä kaupunkikehitys

Skanska-konsernin pääjohtaja Johan Karlströmin mukaan yhtiön tavoitteena on tuottaa ympäristötehokkaita alueita, kiinteistöjä ja infrastruktuuria ja ”suuntana on syvänvihreä kaupunkikehitys”. Karlström puhui Skanskan järjestämässä ympäristöseminaarissa torstaina 30. syyskuuta Helsingissä. Tilaisuus kokosi päättäjiä pohtimaan ympäristövastuullista korjausrakentamista. Skanskan johto korosti myös sitä, että rakennusalan energiahaastetta ei ratkaista vain uudisrakentamista kehittämällä.

Lemminkäinen rakentaa Investors Houselle vuokratalon Jyväskylään

Lemminkäinen Talo Oy Keski- ja Lounais-Suomen Jyväskylän alueyksikkö rakentaa vuokrakerrostalon Investors House Oy:lle Jyväskylän Jokivarteen. As Oy Jyväskylän Jokivarrenpuistoon tulee yhteensä 44 vuokra-asuntoa. Asuntojen keskikoko on 51 neliötä. Rakennustyöt alkavat lokakuussa 2010, ja talo valmistuu alkusyksystä 2011.

SRV:n Pietarin kauppakeskushankkeen peruskivi muurattu

SRV Yhtiöiden ja kiinalaisen Shanghai Industrial Investment (Holdings) Co Ltd:n yhteisen kauppakeskushankkeen seremoniallinen peruskivi muurattiin 30. syyskuuta Pietarissa. Pearl Plaza -kauppakeskus rakennetaan Baltic Pearlin tulevaan 35 000 asukkaan lähiöön Pietarin lounaisosassa. Kauppakeskuksesta tulee kooltaan 140 000 neliömetriä. Varsinaiset rakennustyöt eivät kuitenkaan vielä käynnistyneet, sillä hankkeen suunnitelmilla ei ole Pietarin kaupungin viranomaisten leimaa. Tavoitteena on, että rakennustyöt käynnistyvät vuodenvaihteen jälkeen.

YIT:n MotorCenterin ykkösvaihe harjassa ja kakkosvaihe käynnistynyt Konalassa

YIT Rakennus Oy:n Helsingin Konalaan kehittämän MotorCenter-konseptin ykkösvaihe, Motonetin myymälä, on edennyt harjannostajaisvaiheeseensa. Motonet avaa uuden noin 4 000 neliön laajuisen autonvaraosia ja -tarvikkeita tarjoavan tavaratalon joulumyyntiin 2010. YIT on myös syyskuun alussa käynnistänyt 2 500 neliömetrin laajuisen toisen vaiheen rakennustyöt. Kakkosvaiheen tilat valmistuvat keväällä 2011.