Hallien onnettomuustutkinnassa havaittu puutteita suunnittelussa

Onnettomuustutkintakeskuksen asettama tutkintalautakunta on löytänyt puutteita viime keväänä sortuneiden hallien rakenteiden suunnittelussa. Sekä Järvenpään urheiluhallin teräsrakenteiden suunnittelussa että Liedon ratsastusmaneesin ja ainakin kahden muun Liedon maneesia vastaavan hallin suunnittelussa on tehty oleellisia virheitä. Järvenpään teräshallin on toimittanut Nordic Hall Oy. Liedon teräsrunkoisen maneesin toimittaja on Maneplan Oy Isolahallit.

Rakentamisen myynnin määrä selvässä kasvussa maaliskuussa

Kevään 2010 rakentamista koskevat tilastot osoittavat jo selviä merkkejä alan yritysten kysynnän elpymisestä. Kuluvan vuoden maaliskuu oli ensimmäinen kuukausi sitten vuoden 2008 joulukuun, kun rakennusyritysten liikevaihto ei supistunut. Tosin kasvuakaan ei vielä kertynyt, kun liikevaihdon vuosimuutos oli 0,3 prosenttia. Myynnin määrä kasvoi kuitenkin jo selvästi, sillä myynti oli 10,2 prosenttia suurempi kuin vuoden 2009 maaliskuussa. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakentamisen liikevaihtokuvaajan ennakkotiedoista.

Valtuusto hyväksyi Espoon sairaalan ja seniorikeskuksen hankesuunnitelman

Espoon kaupunginvaltuusto on 14. kesäkuuta hyväksynyt Espoon sairaalan ja seniorikeskuksen hankesuunnitelman ja päättänyt, että suunnittelua jatketaan hankesuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden ja periaatteiden pohjalta. Valtuusto päätti äänin 54-12, että sairaala ja seniorikeskus toteutetaan joko kumppanuusmallilla tai kumppanuusmallin kilpailutuksen tuloksesta riippuen kaupungin omistaman, perustettavan yhtiön toimesta. Puolarmetsään toteutettavan hankkeen arvioidaan valmistuvan 2015-2016.

Skanska ostaa osuuden Hjallis Harkimon Sipoonranta-hankkeesta

Skanska ryhtyy rakentajakumppaniksi kehittämään ja toteuttamaan Sipoonrannan aluetta, jonne tulee lähes 300 asuntoa. Tätä varten Skanska ostaa osuuden Sipoonranta Oy -yhtiöstä, jonka muita osakkaita ovat liikemies Harry Harkimo, Helena Karihtala ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Sipoonrannan ensimmäisiä taloja rakentaa Rakennusgemini Oy ja ensimmäisestä infraurakasta vastaa Konevuori Oy, mutta tämän jälkeen alueen toteuttaminen siirtyy Skanskalle. Sipoonrannan kokonaisuuden arvioitu valmistumisaika on vuonna 2013.

Hirsitalojen kysyntä vilkastunut selvästi

Kotimaisten hirsitalotehtaiden yhteisen järjestön Hirsitaloteollisuus ry:n jäsentehtaiden liikevaihto on lähtenyt kasvuun tämän vuoden alusta lähtien. Etenkin kotimaassa hirsitalojen kysyntä on nyt huomattavasti edellisvuotta vilkkaampaa. Kuluvan vuoden yhteiseksi liikevaihdoksi ennakoidaan 250 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaava luku oli 230 miljoonaa. Samassa yhteydessä HTT kertoo nimittäneensä toukokuusta alkaen uudeksi asiamiehekseen yhdistyksen toimintaa vetämään hallintotieteiden kandidaatti Pentti Hiivalan.

Taaleritehtaan asuntorahasto rakennuttaa kerrostaloja pk-seudulle

Taaleritehdas Asuntorahasto I rakennuttaa pääkaupunkiseudulle seitsemän vuokrakerrostalokohdetta, joihin tulee yhteensä noin 390 vuokra-asuntoa. Asuntojen yhteenlaskettu pinta-ala on 23 238 neliömetriä. Kaikki seitsemän rakennuskohdetta ovat saaneet hyväksynnän Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA) ja toukokuussa 2010 aloitettiin ensimmäisten kohteiden rakennustyöt Espoon Suurpellossa sekä Vantaan Kartanonkoskella.

Kehitysvammaisten asuntohankkeiden avustusprosentti nousee

Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina 11. kesäkuuta lain, jolla kehitysvammaisten henkilöiden asuntojen rakentamisen, hankinnan ja perusparantamisen enimmäisavustusprosentti nostetaan 50 prosenttiin hyväksytyistä rakentamiskustannuksista. Tätä ennen enimmäisavustusprosentti on ollut 40. Uusi laki tulee voimaan 16. kesäkuuta.