Eduskunta hyväksyi Pallashotellin laajentamishankkeen

Pallastunturin hotelli saa eduskunnan luvan laajentamiseen. Eduskunta hyväksyi perjantain istunnossaan kiistellyn lainmuutoksen äänin 90-55. Hallituksen rivit eivät pysyneet ehyinä, sillä kolme vihreiden edustajaa äänesti vastaan ja seitsemän painoi tyhjää. Vihreistä hanketta vastustivat Johanna Karimäki, Timo Juurikkala ja Erkki Pulliainen. Hallitusrintamasta punaista painoi myös kokoomuksen Pertti Salolainen.

Entinen poliisi vankilaan rakennusalan kuittikauppajutussa

Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina toistakymmentä ihmistä kuittikauppaan liittyvässä talousrikosjutussa. Vyyhdessä oli kysymys kolmen rakennusalan yhtiön toiminnassa tehdyistä törkeistä veropetoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista sekä avunannosta niihin. Neljän syytetyn osalta syyte koski rekisterimerkintärikosta. Rikollinen toiminta koski vuosia 2003-2008.

Pyhä-Luoston luonto- ja kulttuurikeskushankkeelle rahoituspäätös

Pyhä-Luoston luonto- ja kulttuurikeskushankkeen rahoitus on varmistunut, kun Metsähallituksen hallitus teki 21. toukokuuta investointipäätöksen asiasta. Hankkeessa rakennetaan Pyhätunturin matkailukeskukseen uusi luonto- ja kulttuurikeskus, johon tulee muun muassa Metsähallituksen asiakaspalvelupiste ja siihen yhdistettynä kuntien matkailuinfo. Hankkeen budjetti on 3,7 miljoonaa euroa.

Pohjolan Design-Talon toimitusjohtajaksi Thomas Hoyer

Ruukki Group Oyj:n puunjalostustoimintojen johtaja, kauppatieteiden maisteri Thomas Hoyer on nimitetty konsernin talonrakennusliiketoiminnasta vastaavan Pohjolan Design-Talo Oy:n toimitusjohtajaksi. Tämä muutos noudattaa strategiaa, jonka mukaan Ruukki Groupin puunjalostusliiketoiminta keskittyy enemmän talonrakentamiseen.

Helsinki korjaa kesällä ahkerasti kiinteistöjään

Helsingin Tilakeskus aloittaa toukokuussa 277 rakennushanketta eri puolilla Helsinkiä. Kesäkuussa uusien starttien määrä on 145. Alkukesä erottuu selvänä piikkinä alkavien hankkeiden määrässä. Kuntoon pannaan päiväkoteja, terveysasemia ja sairaaloita, kulttuurikeitaita ja nuorten mestoja. Kesällä korjataan myös arvokiinteistöjä. Eniten korjataan kuitenkin kouluja.

YIT peruskorjaa toimitiloja Carlylelle Helsingin Vallilassa

Kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö The Carlyle Group vuokraa toimitilaa Helsingin Vallilasta Senaatti-kiinteistöille, joka puolestaan vuokraa tilat edelleen Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille. Senaatin kymmenen vuoden sopimuksella vuokraamat 5 800 neliömetrin tilat kunnostetaan täysin ennen maaliskuuta 2011, jolloin tiloihin tulee Trafin uusi pääkonttori. Carlyle on valinnut YIT:n toteuttamaan peruskorjauksen. Rakennuttamisesta vastaa Kiinteistö-Tapiola Oy.

Rakennuskartio siirtyi Päätoimijan omistukseen

Rakennusliike Lehto Oy:n omistava Päätoimija Oy on ostanut Rakennuskartio Oy:n koko osakekannan 20. toukokuuta allekirjoitetulla osakekaupalla. Ostettavan konsernin koko noin 150 hengen henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä uuden omistajan palvelukseen. Siikajoella kotipaikkaansa pitävä Päätoimija etenee yrityskaupan avulla strategiansa mukaisesti pääkaupunkiseudulle ja saneerauksen liiketoiminta-alueelle.