Terramare sai yli 7 miljoonan urakat

Satama- ja vesirakennusurakoitsija Terramare Oy on allekirjoittanut urakkasopimuksen Vysotskin väylän syventämisestä venäläisen tilaajan kanssa. Työ sisältää noin 150 000 kuutiota maiden ruoppausta sekä kallion louhintaa muutamissa väylä-alueen ulkokohteissa. Sopimuksen arvo on noin 5 miljoonaa euroa. Lisäksi Oulun Sataman liikelaitos ja Terramare ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Nuottasaaren laiturin saneerausurakasta. Sopimuksen veroton arvo on noin 2,2 miljoonaa euroa.

Museovirasto remontoi kesän aikana museoita ja nähtävyyksiä

Museovirasto teettää kesällä 2010 korjauksia hallussaan olevissa kulttuurihistoriallisissa museo- ja nähtävyyskohteissa. Töitä tehdään muun muassa Urho Kekkosen museossa Tamminiemessä, Turun linnassa, Seurasaaren ulkomuseossa ja Kuusiston piispanlinnan raunioilla. Monissa muissa kohteissa tehdään pienempiä huoltokorjauksia, muun muassa Langinkosken keisarillisen kalastusmajan kappelin lautakate uusitaan ja Hvitträksissä ehostetaan sisäpintoja ja kunnostetaan ikkunoita.

Ensimmäiset AMK-rakennusmestarit valmistuivat

Suomen ensimmäiset AMK-rakennusmestarit valmistuivat Savonia-ammattikorkeakoulun rakennusalan työnjohdon koulutusohjelmasta 21. toukokuuta. Mestareista Petri Kahelin ja Vesa Berg ovat Joensuusta ja Antti Sironen Saarijärveltä. Työn ohessa tapahtunut koulutus alkoi vuoden 2008 alusta. Mestarit saivat todistuksensa seitsemän kuukautta etuajassa.

Turun Kakolanmäki saanee uusia käyttäjiä Verohallinnosta

Länsi-Suomen verovirasto ja Senaatti-kiinteistöt ovat sopineet suunnittelusta Verohallinnon toimintojen sijoittamiseksi Turun Kakolanmäelle. Senaatti-kiinteistöjen esityksessä ehdotetaan Verohallinnon toimintojen sijoittamista Kakolan Länsiselli-rakennukseen sekä siihen kytkeytyvään uudisosaan. Hankesuunnittelu valmistuu vuoden 2011 alkupuolella. Pyrkimyksenä on uusien tilojen valmistuminen Kakolanmäelle vuoden 2013 syksyllä.

Tampere haluaa eroon fossiilisista polttoaineista

Tampere haluaa eroon ilmastoa lämmittävistä fossiilisista polttoaineista vuoteen 2050 mennessä. Tampere ja Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ovat käynnistäneet ECO2 – Ekotehokas Tampere 2020 -hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää vähähiilistä ja hiilineutraalia kaupunkisuunnittelua. Jos tavoitteet toteutuvat, vuonna 2040 kaupungin omistama Tampereen Sähkölaitos Oy tuottaa lämpöä ja sähköä asukkaille lähes 90-prosenttisesti uusiutuvalla energialla. Tänä päivänä Tampere lämpiää ja saa sähkönsä noin 90-prosenttisesti maakaasusta ja turpeesta.

Finlandia-talon työmaa saa taiteellisen aidan

Finlandia-talon toukokuussa alkanut laajennustyö saa uniikin työmaa-aidan, kun sen pintaan maalataan tällä viikolla värikäs taideteos. Noin 250-metrisen aidan on suunnitellut graafinen suunnittelija Patrik Typpö työryhmänsä kanssa. Finlandia-talon uudet tilat ja toiminnot toimivat lähtökohtana aidan kuvitukselle. Finlandia-taloon valmistuu toukokuussa 2011 yli 2 200 neliömetriä uusia tiloja. Uudistuksen myötä talo keskittyy kongressi- ja tapahtumakeskukseksi.