Consti jälleen yrityskaupoilla

Consti Yhtiöt Oy on ostanut turkulaisen rakennusliikkeen Rakennus-Lundén Oy:n koko osakekannan. Vuonna 1973 perustetun Rakennus-Lundénin liikevaihto kohosi yhdeksään miljoonaan euroon vuonna 2009. Constin tavoin korjausrakentamiseen erikoistuneen turkulaisyhtiön palveluksessa on 25 henkeä. Rakennus-Lundénin toimitusjohtajana jatkaa Janne Lundén. Samalla hänestä tulee yksi Consti Yhtiöiden omistajista.

Helsingin musiikkitalon tavoitehinta ylittymässä 20 miljoonalla eurolla

Helsingin musiikkitalon rakennushankkeen kokonaiskustannukset ovat nousemassa 160 miljoonaan euroon. Hankkeen kahden vuoden takaisen investointipäätöksen mukainen urakkaan perustuva 140 miljoonan euron tavoitehinta näyttäisi tämän hetkisen arvion mukaan ylittyvän 20 miljoonalla eurolla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ylen Uutiset.

Julkisten hankintojen uudet kynnysarvot astuvat voimaan kesäkuussa

Tasavallan presidentti on 30. huhtikuuta vahvistanut julkisten hankintojen uudet kansalliset kynnysarvot. Muutoksen myötä kynnysarvot kaksinkertaistuvat. Poikkeuksen tekevät rakennus- ja käyttöoikeusurakat, joiden kynnysarvoa nostetaan 100 000 eurosta 150 000 euroon. Muutokset tulevat voimaan kesäkuun alusta.

NCC saneeraa toimistotilaa Aberdeenin rahastolle Lahdessa

NCC Rakennus Oy on käynnistänyt kiinteistörahasto Aberdeen Real Estate Fund Finland LP:n (AREFF) omistaman toimistotalon saneerauksen Lahdessa. Saneerauksen valmistuttua keväällä 2011 toimistotilat luovutetaan Lahden tilakeskuksen käyttöön. Noin 2 300 neliön tilat sijaitsevat Lahden keskustassa Aleksanterinkatu 24:ssä.

YIT:n kannattavuus parani tammi-maaliskuussa 2010

YIT-konsernin kannattavuus koheni kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä selvästi viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Vertailujaksosta hieman kutistuneella liikevaihdolla konserni onnistui parantamaan liikevoittoaan ja peräti kolminkertaisti tuloksensa ennen veroja. Samalla konsernin tilauskannan supistuminen päättyi. Tilauskanta jäi vielä hieman alhaisemmaksi kuin vertailujaksolla, mutta ylsi korkeammalle tasolle kuin vuoden 2009 päätteeksi.