Kaupunginhallitus hyväksyi Katajanokan designhotellin kaavamuutoksen

Helsingin kaupunginhallitus päätti osaltaan hyväksyä Katajanokalle suunnitteilla olevan designhotellin vaatiman kaavamuutoksen 22. maaliskuuta järjestetyssä kokouksessa. Ehdotus meni läpi niukasti äänin 8-7. Hotellin rakentamisen mahdollistava kaavamuutos menee nyt kaupunginvaltuustolle, jolla on asiaa koskeva lopullinen päätösvalta. Suurta vastustusta eri tahoilla herättänyttä hotellihanketta käsitellään valtuustossa 7. huhtikuuta.

EK: Rakennusalan työllisten määrä lähtee lievään nousuun

EK:n jäsenyritykset arvioivat henkilöstömääränsä vähenemisen jatkuvan vielä tänä vuonna. Työllisyyden heikentyminen kuitenkin loiventuu. Henkilöstömäärä vähenee arviolta 0,7 prosenttia vuoden 2009 lokakuusta vuoden 2010 lokakuuhun. Edellisen vuoden vastaavana ajankohtana työllisyys väheni EK:n jäsenyrityksissä runsaat 5 prosenttia, kun taloustilanne heikkeni nopeasti ja voimakkaasti. Rakennusalalla työllisten määrän uskotaan kääntyvään lievään 0,4 prosentin kasvuun. Tiedot ovat peräisin EK:n jäsenyrityksissä tehdystä henkilöstö- ja koulutustiedustelusta.

Rakli: Pääurakoitsijoiden hintakilpailu kovaa

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin tuoreen suhdannekatsauksen mukaan sekä pää- että aliurakoitsijoiden tarjousaktiviteetti on tällä hetkellä korkealla tasolla pääkaupunkiseudulla. Erityisesti pääurakoiden hintakilpailu on kovaa, ja rakennusliikkeet kokevat tällä hetkellä riittämättömän kysynnän suurimmaksi ongelmakseen. Rakennuttajien kannalta tilanne onkin hyvä, sillä tarjoushinnat jäävät kustannusarvioiden alle.

Itä-Suomessa järjestetään työturvallisuuskilpailu

Talonrakennusteollisuus ry:n Itä-Suomen piiri on käynnistänyt Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan sekä Etelä-Savon talonrakennus- ja infra-alan yrityksille tämän vuoden kestävän työturvallisuuskilpailun. Se on osa Itä-Suomen rakennusalan työturvallisuuden ja -terveyden edistämiskampanjaa. Kilpailu on talonrakennusyrityksillä kahdessa sarjassa: valtakunnallisten ja paikallisten yritysten kesken. Infra-alan yritykset kilpailevat keskenään yhdessä sarjassa.

”Kompis” voitti Jätkäsaaren arkkitehtikilpailun

Nuorisoasuntoliiton omistaman Alkuasunnot Oy:n ja Helsingin kaupungin järjestämä Jätkäsaaren tontin arkkitehtikilpailu on ratkennut. Voittajaksi on valittu ehdotus ”Kompis”, jonka on suunnitellut arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy. Ehdotus sai kehuja muun muassa raikkaasta otteesta ja selkeästä, voimakkaasta sekä ilmeikkäästä perusjäsentelystä. Sitä kiitettiin myös asuntojen mitoittelun suunnittelusta ja yhteistilojen ratkaisuista. Tontti sijaitsee Välimerenkadulla.

SRV:n kauppakeskushanke etenee Pietarissa

SRV-konserniin kuuluva SRV Russia ja kiinalainen Shanghai Industrial Investment (Holdings) Co Ltd ovat allekirjoittaneet yhteisyrityksen osakassopimuksen koskien Pietariin toteutettavaa Baltic Pearl -hanketta. Yhteisyritys ostaa Baltic Pearl CJSC:ltä vuokraoikeuden 8,1 hehtaarin alueeseen 140 000 neliömetrin kauppakeskuksen rakentamista varten. SRV aloittaa kohteen suunnittelun välittömästi. Ensimmäinen vaihe toteutetaan vuoden 2012 loppuun mennessä. Hankkeen arvo on noin 170 miljoonaa euroa.