Rakennusalan osuus Tekesin tukieuroista kasvussa

Rakennusala sai vuonna 2009 noin kymmenen miljoonaa euroa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoitusta. Alalle myönnetyn tuen määrä on ollut kasvussa vuosikymmenen jälkimmäisen puoliskon. Arkkitehti-, insinööri- ja muille teknisille palveluille myönnetty tuki sen sijaan laski viime vuonna hieman alle 30 miljoonaan euroon. Yhteensä eri alojen yritykset hakivat rahoitusta viime vuonna kaikkiaan 682 miljoonaa euroa, mikä on kolmanneksen enemmän kuin vuonna 2008. Rahoitusta myönnettiin 343 miljoonaa euroa.

Avaran rakennuttaminen siirtyy ISS Palveluille

Avara Suomi Oy:n tytäryhtiön, Avara Rakennuttaja Oy:n, liiketoiminta siirtyy ISS Palveluille. Avara on myös tehnyt viisivuotisen palvelusopimuksen ISS:n kanssa koskien rakennuttajapalveluita. Sopimuksen myötä Avara Rakennuttajan 12 työntekijää siirtyvät helmikuun alusta ISS:n palvelukseen. Samassa yhteydessä Avara Rakennuttaja Oy:n toimitusjohtaja Kari Mäenpää siirtyy ISS Proko Oy:n toimialajohtajaksi. Sopimus ei vaikuta Avaran myymien omistusasuntojen ja muiden sen rakennuttamien kohteiden rakennuttajavastuiden hoitoon.

Kone uskoo liikevaihdon laskevan vuonna 2010

Kone Oyj:n tulos ja liikevaihto paranivat viime vuonna. Voittoa ennen veroja kertyi vajaat 600 miljoonaa euroa. Liikevaihtoa kertyi 4,7 miljardia euroa, eli kasvua tuli 3,1, prosenttia. Vaikka uudet tilaukset laskivat koko vuonna 13 prosenttia, toimitusjohtaja Matti Alahuhta oli tyytyväinen tilausten kehittymiseen viimeisellä neljänneksellä erityisesti Kiinassa. Kone saa esimerkiksi toimittaa liukuportaita ja hissejä Pekingin nopeasti laajentuvaan metroverkostoon. 

Castor nousee Polaris Business Parkiin

Espoossa sijaitsevan Polaris Business Parkin kolmannen talon rakentaminen on aloitettu. Rakennus toteutetaan EU:n Green Building -kriteerien mukaisesti. Lisäksi kohteelle haetaan eurooppalainen Breeam-ympäristösertifikaatti todistuksena ympäristöystävällisestä rakennuksesta. Polaris Business Park on NCC Property Developmentin ja Lemminkäinen Talo Pääkaupunkiseudun yhteinen hanke.