Tutkimus: Rakentamisen työvoiman poistuma noin 70 000 henkeä vuoteen 2025 mennessä

Rakennusalan työvoiman poistumaksi arvioidaan yli 30 000 henkeä vuosina 2007-2015. Siitä eteenpäin seuraavan kymmenen vuoden aikana alan työvoiman poistumaksi arvioidaan enintään noin 40 000 henkeä. Poistuma-arviot vaihtelevat hieman riippuen käytettävästä skenaariosta. Toimialoittaisessa vertailussa rakennusalan poistuma ei ole suurimmasta päästä. Nämä tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiantamasta tutkimuksesta Poistuma työvoimasta vuosina 2007-2025.

Työtapaturmia eniten talonrakentamisessa

Talonrakentaminen oli toissa vuonna työtapaturmataajuudella mitattuna kaikista toimialoista vaarallisinta, noin nelinkertaisesti keskimääräiseen verrattuna. Vuonna 2007 talonrakennustyön ammateissa sattui 10 906 vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtanutta työpaikkatapaturmaa sataatuhatta palkansaajaa kohden. Vuotta aiemmin vastaava tapaturmasuhde oli 11 045. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen työtapaturmatilastosta.

Valtion kunnallistekniikka-avustukset saivat jatkoa

Valtioneuvosto on päättänyt valtion asuntorahaston varoista myönnettävien kunnallistekniikka-avustusten kolmannesta kierroksesta. Kunnallistekniikka-avustuksen tavoitteena on käynnistää ja aikaistaa uusien asuntoalueiden rakentamista. Avustusta on tarkoitus myöntää yhteensä 30 miljoonaa euroa vuosien 2010-2012 budjeteista. Avustuksen enimmäismäärä on 30 prosenttia hankkeen kustannuksista.

Rakennusalan konkurssit jatkoivat kasvuaan lokakuussa 2009

Konkurssien määrä jatkoi edelleen kasvuaan kuluvan vuoden lokakuussa rakennusalalla. Alalla pantiin lokakuussa vireille 69 konkurssia, joka on 5 konkurssia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kiinteistöalalla puolestaan laitettiin lokakuussa 2009 vireille 6 konkurssia, kun vuotta aiemmin määrä oli 7. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastotietokannoista.

Helsinki esitteli kerrostalojen kehittämisohjelmansa ensimmäiset hankkeet

Helsinki kaupunki pyrkii kehittämään yksilöllisiä ratkaisuja kerrostaloasumiseen Kehittyvä kerrostalo -ohjelmalla. Kerrostaloasumisesta halutaan tehdä vetovoimainen vaihtoehto, sillä Helsinki rakentaa tulevaisuudessakin pääosin kerrostaloja ja vahvistaa joukkoliikenteeseen tukeutuvaa kaupunkirakennetta. Kaikille kerrostalorakennuttajille ja -rakentajille tarkoitettuun ohjelmaan pääsee hakemusten perusteella. Ohjelmaan hyväksytyt ensimmäiset neljä hanketta on nyt esitelty.

Viron rakentaminen edelleen selvässä alamäessä heinä-syyskuussa 2009

Virolaisten rakennusyhtiöiden kokonaistuotannon arvo oli kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä noin 6,4 miljardia kroonia (nykykurssilla n. 410 miljoonaa euroa), josta talonrakentamisen osuus oli 3,7 miljardia kroonia ja maa- ja vesirakentamisen osuus 2,7 miljardia kroonia. Viron Tilastokeskuksen mukaan koko rakentamisen volyymi supistui viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna kiintein hinnoin tarkasteltuna 29 prosenttia, mikä oli samaa luokkaa kuin kuluvan vuoden kahdella ensimmäiselläkin neljänneksellä.