Hallitukselta uusi tuki vuokra-asuntojen rakentamiseen

Hallitus esittää vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakaukseen uutta lakia. Esityksen mukaan valtio voisi myöntää täytetakauksen lainoille, joilla rahoitetaan uusien vuokra-asuntojen rakentamista. Takauslainat suunnattaisiin alueille, joilla asuntomarkkinat eivät tarjoa riittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Lainan hyväksyminen takauslainaksi edellyttää, että vuokratalon sijaintikunta puoltaa hanketta. Lainan hyväksymisestä valtiontakauksen piiriin päättäisi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA).

Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskuksen avajaiset Mäntsälässä

Halpakauppaketju Tokmanni-konsernin hallinto- ja logistiikkakeskuksen virallisia avajaisia vietetään torstaina 9. lokakuuta Mäntsälässä. Keskus on valmistunut vaiheittain kuluvan vuoden aikana. Ensimmäinen osa otettiin käyttöön maaliskuussa. Hankkeen pääsuunnittelija on VG-Group Oy ja kvr-rakentajana sekä pääurakoitsijana on toiminut Palmberg-konserniin kuuluva Oka Oy. Oka on aiemmin rakentanut Tokmannin käyttöön myös useita yksittäisiä myymälärakennuksia.

Energiateollisuus: Sähköntuotantoon 4 000 megawatin lisäinvestoinnit 2020 mennessä

Energiateollisuus ry:n laskelmien mukaan hallituksen ilmasto- ja energiapoliittinen pitkän aikavälin strategia edellyttää, että jo rakenteilla olevien voimalaitosten ja päätettyjen hankkeiden lisäksi sähköntuotantoon rakennetaan uutta kapasiteettia ainakin 4 000 megawattia vuoteen 2020 mennessä. Järjestön mukaan riittävä ja kilpailukykyinen energiansaanti sekä riittävä tuotantokapasiteetti on turvattava myös huippukuormitus- ja häiriötilanteissa.

Lujabetonin Isotalo henkilövähennyksistä: Suhdannetilanne muuttui nopeasti

Lujabetoni Oy:n toimitusjohtaja Mikko Isotalon mukaan betonielementtimarkkinan suhdannetilanne on heikentynyt todella nopeasti, sillä vielä kesälomien päättyessä elokuun alussa yhtiöllä oli selvästi positiivisempi käsitys tilanteesta. ”Yllättävän nopeasti tämä suhdannetilanne on tullut päälle. Nyt on jo selvästi näköpiirissä, että hyvän suhdanteen aikana rakennettu korkea tuotantokapasiteetti ei tule mitenkään työllistymään edes kesäaikoina. Siksi me lähdemme pysyviin työvoimavähennyksiin”, Isotalo totesi Rakennuslehdelle.

Jetta-talo myyntiyhteistyöhön S-ryhmän kanssa

Perhossa puutaloja valmistava Jetta-talo Oy on tehnyt puitesopimuksen talomyyntiyhteistyön käynnistämisestä SOK:n ja sen tytäryhtiön Hankkija-Maatalous Oy:n kanssa. Jetta-talojen myynti Kodin Terra -tavarataloissa ja S-Rautamarket-lähirautakaupoissa käynnistyy tämän syksyn aikana. Vuoden 2009 loppuun mennessä S-ryhmän toimipaikkojen yhteyteen avataan noin kymmenen talomyyntipistettä, ja määrä kasvaa edelleen Kodin Terra -ketjun laajentuessa.