YIT toteuttaa 100 vapaa-ajan asuntoa Vanajanlinnan alueelle Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan kaupunki, Vanajanlinna Oy, Linna Golf Oy ja YIT Rakennus Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Hämeenlinnassa sijaitsevan Vanajanlinnan alueen kehittämisyhteistyöstä aiemmin hyväksytyn Visio 2015:n mukaisesti. YIT toteuttaa viiden vuoden aikana noin 100 korkeatasoista Villas-konseptiinsa perustuvaa vapaa-ajan pientaloasuntoa Vanajanlinnan ja Linna Golfin alueille.

YM esittää porrasleveyttä koskevan määräyksen yhdenmukaistamista

Ympäristöministeriö haluaa yhdenmukaistaa rakennuksien uloskäytävien leveyksiä koskevan paloturvallisuusmääräyksen soveltamista. Ministeriön esityksen mukaan hissin asentamisen jälkeen kerrostalon porraskäytävän leveyden olisi oltava vähintään 90 senttimetriä. Uudisrakentamista koskevan määräyksen mukaan uloskäytävän leveys on 120 senttimetriä.

Suurhiekan merituulipuistohankkeen YVA-menettelyn kenttäselvitykset alkavat

Wpd Finland Oy käynnistää Suurhiekan alueelle sijoittuvan merituulipuistohankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn liittyvät kenttäselvitykset. Oulun pohjoispuolella sijaitsevaan Suurhiekan merituulipuistoon rakennettaisiin yhteensä noin 400-600 megawattia tuulivoimaa. Wpd:llä on alueesta käyttöoikeussopimus Metsähallituksen kanssa. Samalla yhtiö kuitenkin lykkää Vaasan eteläpuolelle Korsnäsiin suunnitellun merituulipuiston ympäristöselvityksiä.

Rakennusliike Porrassalmelle Kuokkalan kirkon rakennusurakka Jyväskylässä

Jyväskylän kaupunkiseurakunnan kirkkoneuvosto on valinnut Kuokkalan kirkon pääurakoitsijaksi Rakennusliike Porrassalmi Oy:n, jonka tarjous oli arvonlisäveroineen 5,1 miljoonaa euroa. Tarjous oli halvempi kahdesta tarjouskilpailun mukaisesta rakennus- eli pääurakkatarjouksesta. Koko kirkkohankkeen budjetti veroineen on 9,3 miljoonaa euroa. Kirkon rakennustyöt aloitetaan kesän aikana ja kirkon pitäisi valmistua jouluun 2009 mennessä.

Jyväskylän valtuusto hyväksyi Lutakon satama-alueen asemakaavan

Jyväskylän kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Lutakon satama-aluetta koskevan asemakaavan muutosehdotuksen. Samalla valtuusto hyväksyi myös museoiden kokoelma- ja konservointikeskuksen hankesuunnitelman tarkistuksen ja sen mukaisen kustannusarvion 2,6 miljoonaa euroa tammikuun 2008 kustannustasossa.