Kaksi helsinkiläisravintolaa alkaa puhdistaa sisäilmaansa sairaalatason ilmanpuhdistimilla

Koronavirustartuntojen lisääntyessä yöravintolat ovat joutuneet jälleen erityisen tarkkailun kohteeksi. Viime perjantaina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen ehdotti Twitterissä, että Suomessa pitäisi harkita alkoholin…

Suomen turvallisimmassa toimistossa ilmamäärät ovat moninkertaiset minimivaatimuksiin verrattuna

Savukokeet kertovat armottomasti miten korona voi levitä ihmisen hengitysilmassa, jos toimistoissa ei ole tehty turvallisen työhönpaluuseen liittyviä toimenpiteitä. Käsienpesun ja turvaetäisyyksien rooli on jo tiedostettu, mutta ilmanvaihdon rooli on jäänyt keskusteluista miltei kokonaan.

WHO taipui arvovaltaisten tutkijoiden edessä: Koronavirus leviää myös ilmateitse pienten ilmassa leijuvien hiukkasten mukana

Maailman terveysjärjestö WHO teki heinäkuussa merkittävän muutoksen aiempaan kantaansa ja totesi koronaviruksen leviävän myös ilmateitse pienten ilmassa leijuvien hiukkasten mukana. Suomalaistutkijat olivat mukana muuttamassa kantaa. Tutkijoiden vahvistama tieto on merkittävä askel viruksen torjunnassa.