Helsinki selvittää tulevaisuuden ulkovalaistusta

Helsingin kaupunki on ryhtynyt pohtimaan millainen olisi tulevaisuuden ulkovalaistus julkisilla alueilla, kaduilla, puistoissa sekä virkistysalueilla. Tarkastelun kohteiksi otetaan myös rakennusten julkisivuvalaistus ja erityiskohteiden, kuten muistomerkkien, siltojen ja ranta-alueiden valaistuksen periaatteet tulevaisuudessa.

Aki Puska nimitetty Wise Groupin toimitusjohtajaksi vuoden 2013 alusta

Tekniikan lisensiaatti, MBA, partner Aki Puska (s.1965) on nimitetty Wise Group Finland Oy:n toimitusjohtajaksi tammikuun 2013 alusta. Hän on johtanut yrityksen Korjausrakentamisen toimialaa vuodesta 2011. Yrityksen perustajayrittäjä ja nykyinen toimitusjohtaja Harri Tinkanen (s. 1956) puolestaan siirtyy samaan aikaan varatoimitusjohtajaksi. Muutoksen taustalla on Tinkasen toive siirtyä takaisin lähelle liiketoiminnan asiakasrajapintaa ja operatiivista johtamista.

Pöyry valvomaan vesivoimalaitoksen rakentamista Laosissa

Pöyryn Energia-liiketoimintaryhmä on saanut toimeksiannon teknisistä konsultointipalveluista Xayaburin vesivoimalaitosprojektiin Laosissa. Pöyry toimii projektissa Laosin hallituksen konsulttina ja tukee hallituksen ohella projektin omistajaa Xayaburi Power Company Limitedia valvomalla suunnitelmien toteutumista ja laitoksen rakentamista kahdeksan vuotta kestävän toteutusprojektin aikana. Osapuolet ovat sopineet, ettei toimeksiannon arvoa julkisteta.

Kouvola tilasi suunnittelutyön ydinkeskustan kehittämisestä

Kouvolan ydinkeskustan kehittämiseen tähdänneen ideakilpailun jatkosuunnittelu on alkanut. Kaupunki on tilannut Arkkitehtitoimisto Ajak Oy:ltä ydinkeskustan vision suunnittelutyön. Suunnittelutyö käsittää koko ydinkeskustan sekä osia keskustan reuna-alueista. Ajak voitti kesällä 2012 järjestetyn keskustan ydinalueen ideakilpailun työllään ”Oikotie”. Kilpailun tehtävänä oli kehittää kävelykatu Manskin ympäristöä sekä siihen rajautuvia kiinteistöjä entistä elinvoimaisemmiksi ja viihtyisämmiksi.

Lappeenrantaan rakennetaan Ikean tavaratalo ja Ikanon kauppakeskus

Lappeenrannan kaupunki, Ikea Real Estate Oy ja Ikano Retail Centres Finland Oy ovat sopineet Ikea-tavaratalon ja Ikanon kauppakeskuksen sijoittumisesta Lappeenrantaan, Mustolan eritasoliittymän alueelle. Ikea-tavaratalolle kaavaillaan rakennusoikeutta 30 000 kerrosneliömetriä ja Ikanolle 40 000 kerrosneliömetriä.

Asuinrakentamista Espoon Otaniemeen selvitetään

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto on kehottanut kaupunkisuunnittelulautakuntaa ja kaupunkisuunnittelukeskusta selvittämään, voitaisiinko Otaniemen Servinniemeen rakentaa nykyisiä linjauksia enemmän asuntoja. Sekä Servinniemen alueen omistava Senaatti-kiinteistöt että Aalto-yliopiston kiinteistöt ovat lähettäneet Espoon kaupungille kirjeet, joissa toivotaan Servinniemeen uutta asuinrakennusoikeutta alkuperäiset noin 20 000 kerrosneliömetriä.