Uponor osti enemmistön saksalaisesta sisäilmasto-osaajasta

Uponorin tytäryhtiö Uponor Holding GmbH on hankkinut perjantaina 4. maaliskuuta allekirjoitetulla sopimuksella 50,3 prosentin osake-enemmistön saksalaisesta Zent-Frenger Gesellschaft für Gebäudetechnik mbH -yhtiöstä. Zent-Frenger kehittää, valmistaa ja markkinoi lämmitys-, jäähdytys- sekä maalämpöratkaisuja lähinnä liike- ja julkiseen rakentamiseen. Yhtiön liikevaihto on runsaat 20 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on noin 100 henkeä.

Kuopion vanhan vankilan peruskorjaus harjassa

Kuopion historiallisen, 1800-luvulla rakennetun vankilan peruskorjauksen rakennustyöt ovat edenneet harjannostajaisiin, joita on vietetty työmaalla torstaina 3. maaliskuuta. Vanhan vankilarakennuksen peruskorjaustyöt aloitettiin syksyllä 2010, ja ne valmistuvat syyskuun 2011 aikana. Rakennuttamisesta vastaa Senaatti-kiinteistöt ja pääurakoitsijana toimii Rakennuskartio Oy.

Pöyry sai suunnittelusopimukset Sveitsistä ja Montenegrosta

Pöyryn Kaupunki & liikenne -liiketoimintaryhmä on saanut sopimuksen saniteettijärjestelmien suunnittelusta Baselin yliopiston Biozentrum-keskukseen tulevaan uudisrakennukseen Sveitsissä. Lisäksi Pöyryn Vesi & ympäristö -liiketoimintaryhmä on saanut sopimuksen konsultointipalveluista Vodacom d.o.o.:lta. Sopimuksen mukaan Pöyry osallistuu Montenegrossa sijaitsevien Tivatin ja Kotorin kuntien yhteisen jätevedenpuhdistamon toteutukseen.

Katso rakennusalan toimihenkilöiden palkat

Rakennusalan toimihenkilöiden säännöllisen työajan kuukausiansiot nousivat keskimäärin 3,7 prosenttia lokakuusta 2009 lokakuuhun 2010 ulottuvalla jaksolla. Samaan aikaan alan ylempien toimihenkilöiden palkat kohosivat 2,8 prosenttia. Kyseessä ovat identtisten henkilöiden eli samassa henkilöstöryhmässä molempina tarkasteluvuosina säilyneiden palkat. Luvut ilmenevät Elinkeinoelämän keskusliiton kuukausipalkkatilastosta.

Ilmastointijärjestelmien kylmälaitteiden tarkastusväli lyheni

Tiistaina 1. maaliskuuta on astunut voimaan lainmuutos, jonka mukaan rakennusten ilmastointijärjestelmien kylmälaitteiden pakolliset energiatehokkuustarkastukset tulee jatkossa tehdä vähintään kerran viidessä vuodessa, kun nykyisin riittää kerran kymmenessä vuodessa tehty tarkastus. Käytännössä tarkastus tehdään useimmiten toimisto- tai liikerakennuksissa. Tarkastuksessa arvioidaan laitteiden kunto ja tehokkuus. Muutos tulee voimaan porrastetusti kylmälaitteiden käyttöönottovuoden perusteella.

Ylityökielto hidastaa rakennustöitä ja putkien korjaamista

Rakennusalan töissä voi lähiaikoina tulla viivästyksiä. Tiistaiaamuna alkaa Rakennusliiton julistama ylityökielto, joka hidastaa töiden etenemistä kaikilla alan kahdeksalla sopimusalalla. Työehtosopimuksia koskeva kiista ei maanantain neuvotteluissa edennyt, joten odotettavissa voi olla myös lakkoja.

Ariterm sai toimitussopimuksia Ruotsista ja Norjasta

Uusiutuvien polttoaineiden lämmitystekniikkaa kehittävän, valmistavan ja markkinoivan Ariterm Oy:n Skandinavian tytäryhtiö Ariterm Systems Ab on solminut ensimmäiset merkittävät toimitussopimuksensa. Viime lokakuussa perustettu myyntiyhtiö on tehnyt kaupat Ruotsissa rakennusyhtiö NCC:n rakentaman uudisrakennuksen lämpökeskuksesta ja neljän kouluyhteisön kanssa Norjassa. Yhteensä kauppojen arvo on 1,3 miljoonaa euroa.

Consti saanut talven aikana 20 miljoonan euron talotekniikkaurakat

Consti Talotekniikka Oy on voittanut talven aikana 20 miljoonan euron talotekniikkaurakat pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Tilaukset jakaantuvat yksityiselle ja julkiselle sektorille sekä asunto-osakeyhtiöihin. Kasvua on tapahtunut erityisesti suurien kohteiden urakoissa. Consti Talotekniikan toimitusjohtaja Marko Holopaisen mukaan peruskorjaukseen menee kokonaisia lähiöitä ja toimitilakortteleita.