Kosteusvauriotyöryhmä: Työpaikkojen hengitysilman raja-arvoille ei perusteita

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama kosteusvauriotyöryhmä on luovuttanut raporttinsa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle torstaina 2. huhtikuuta. Työryhmä on laatinut kysymyssarjat, jotka auttavat selvittämään kosteusvaurioita työpaikoilla. Työpaikkojen tilat ja kunto suositetaan tarkistettavaksi esimerkiksi kerran vuodessa. Siten kosteus- ja homeongelmat havaittaisiin ajoissa. Sen sijaan työryhmä ei katsonut olevan perusteita työpaikkojen hengitysilman raja-arvoille.

TAC ja Kainuun Energia yhteistyöhön

TAC Finland Oy ja Kainuun Energia Oy ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka puitteissa ne tarjoavat yrityksille ja julkiselle sektorille kokonaispalvelua energian hankintaan ja energiatehokkuuden parantamiseen. Yhtiöt ovat valmistelleet sopimuksen konkreettiseksi pilottikohteeksi Kainuun Energian keskustoimipaikan energiatehokkuushanketta Kajaanissa. Toteutuessaan hanke tuo vuositasolla noin 489 megawattitunnin sähköenergian säästön, mikä vastaa kustannussäästöinä noin 40 000 euroa.

Uponorin Irlannin kiinteistökaupan toteutuminen siirtyi taas

Uponorin vuoden 2007 loppupuolella julkistama Irlannin Corkissa sijaitsevan tehdaskiinteistön myynti paikalliselle rakennusyhtiölle viivästyy. Alun perin kauppa oli tarkoitus saada päätökseen jo vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä, mutta viime toukokuussa Uponor ilmoitti kiinteistökaupan siirtyneen vuoden 2009 ensimmäiselle neljännekselle. Nyt kaupan osapuolet ovat sopineet, että kauppa toteutetaan myöhemmin tänä vuonna.

Sähköalan henkilöstömäärän odotetaan supistuvan kymmenyksellä vuodessa

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto Stul:n ja Neuvottelevat Sähkösuunnittelijat NSS:n suhdannetiedusteluun vastanneiden sähköalan yritysten henkilöstömäärä on vähentynyt 5,7 prosenttia viime vuoden syyskuusta. Henkilöstömäärän odotetaan supistuvan edelleen siten, että ensi syksyyn mennessä määrä olisi 10,4 prosenttia pienempi kuin viime syksynä.

Lahden Kivimaan koulussa sisäilmaongelmia puhdistuksen jälkeenkin

Lahden Kivimaan alakoulusta on jälleen löytynyt normaalista poikkeavia mikrobipitoisuuksia. Koulussa joudutaan sulkemaan kaksi luokkahuonetta, ja ilmanvaihtokanavat nuohotaan ja desinfioidaan. Kivimaan koulun ilmanvaihtokanavien vuosi sitten tehty puhdistus ei poistanut koulun sisäilmaongelmia, vaan henkilökunnan ja oppilaiden oireilu on jatkunut.

LVI-Urakoitsijat varoittaa kokemattomista putkiremontoijista

LVI-Teknisten Urakoitsijoiden varapuheenjohtaja Timo Nummela varoittaa taloyhtiöitä tekemästä hätiköityjä päätöksiä putkiremonttien tekijöiden valinnassa korjausavustuksen kireän aikataulun vuoksi. Halpa hinta saattaa syrjäyttää rakentamismääräykset ja hyvän korjausrakentamistavan. Nummelan mukaan korjausrakentamisen voimakas kasvu houkuttelee kokemattomia rakentajia alalle.

LVI-Urakoitsijat: Korjausavustuksen jatkamista vuodelle 2010 selvitettävä

LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtaja Jari Syrjälä esittää, että hallitus tarkastelisi budjettiriihen yhteydessä tarvetta jatkaa korjausavustusta myös vuonna 2010 aloitettaviin kohteisiin. Korjausavustusta jatkettaisiin kuitenkin vain siinä tapauksessa, mikäli korjausrakentaminen ei taloyhtiöiden päätösten viivästymisen tai suunnittelijoiden, tarjouslaskijoiden ja toteuttajien tilapäisen kapasiteettipulan johdosta käynnisty odotetulla tavalla määräajan puitteissa. Syrjälä on huolestunut, että nyt kiire saattaa pilata korjausavustuksilla käynnistyvät hankkeet.