Onninen myi pumppaamojen valmistuttamisliiketoimintansa Grundfosille

Onninen Oy on myynyt pumppaamojen valmistuttamisliiketoimintansa Oy Grundfos Environment Finland Ab:lle. Kaupassa Grundfosille siirtyivät Onnisen omistamat pumppaamoiden valmistamiseksi tarvittavat säiliömuotit sekä pumppaamoiden valmistamiseen liittyvät alihankintasopimukset muun muassa Virroilla toimivien Finncont Oy:n ja Vesita Oy:n kanssa. Sopimus astui voimaan 1. toukokuuta.

Uponorin kannattavuus koheni selvästi alkuvuonna

Uponorin liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä reilun kymmenyksen verran viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Samalla yhtiön suhteellinen kannattavuus koheni huomattavasti ja tulos moninkertaistui. Toimitusjohtaja Jyri Luomakosken mukaan raaka-ainekustannukset pysyivät vakaina vuoden kahden ensimmäisen kuukauden ajan, mutta maaliskuussa muoviraaka-aineen hinta nousi jälleen merkittävästi. Yhtiö aikoo korottaa myyntihintojaan vastaavasti, jotta ne kattavat kohonneet raaka-ainekustannukset.

YIT:n liikevaihto ja tulos paranivat

YIT-konsernin liikevaihto ja tulos kasvoivat kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Myös suhteellinen kannattavuus koheni. Tilauskanta ylsi selvästi korkeammalle tasolle kuin vuoden 2011 vertailujaksolla. YIT pitää ennallaan vuoden 2011 tilinpäätöksen yhteydessä antamansa ohjeistuksen kuluvan vuoden kehityksestä. Sen mukaan konsernin toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto säilyy viime vuoden tasolla, mutta liikevoitto kasvaa.

Vuoden putkiremontti 2012 -kilpailun voitto meni Vantaan Louhelaan

Vuoden putkiremontti 2012 -kilpailun voittajaksi on valittu As Oy Kaarenpeikko Vantaan Louhelasta. Tämän vuoden kilpailussa kiinnitettiin erityisesti huomiota energiatehokkaisiin ratkaisuihin ja huoneistokohtaiseen vedenmittaukseen. Kohteen pääurakoitsija oli Consti Talotekniikka Oy. Hankkeen valvojana toimi Niko Peura LVI-Karves Oy:stä. Vuoden putkiremontti -kilpailu on Suomen Kiinteistöliiton ja Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat ry:n järjestämä kilpailu taloyhtiöille.

Lemminkäinen myi Uudenkaupungin talotekniikan liiketoimintansa

Lemminkäinen on myynyt Uudenkaupungin alueen talo- ja kiinteistöteknisen toimintansa, johon sisältyy myös teollisuuslaitosten asennus-, huolto-, urakointi- ja ylläpitopalveluita. Ostajana liiketoimintakaupassa on Uudenkaupungin Rakennus-Putkitus Oy, joka jatkaa liiketoimintaa ja sen kehittämistä Uudessakaupungissa. Yrityksen pääomistajat ovat Joonatan Kulmala, Harri Putro ja Mikko Taipalus.

Vuoden sähköurakoitsijaksi valittiin LSK Electrics

Lahtelainen, vuonna 1930 perustettu LSK Electrics Oy on valittu Vuoden sähköurakoitsijaksi. Valinta julkistettiin Hyvinkään Sveitsissä pidettävillä sähköurakoitsijapäivillä torstaina 19. huhtikuuta. Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto Stul ry myöntää vuosittain Vuoden sähköurakoitsija -tunnustuksen yritykselle, joka edustaa monin eri kriteerein alan parhaimmistoa.