Lujatalo-konsernin liikevaihto kasvoi, tulos edelleen miinuksella

Lujatalo-konsernin liikevaihto kääntyi suhdannenousun myötä 15 prosentin kasvuun viime vuonna, mutta tulos jäi edelleen hieman tappiolliseksi. Suhteellinen kannattavuus oli vielä edellisvuottakin huonompi. Vuoden 2009 tapaan konsernin tulosta painoi viime vuonna lähinnä Lujabetoni Oy, joka kärsi kovasta hintakilpailusta. Lujatalo Oy:n tulos säilyi voitollisena ja oli yhtiön oman luonnehdinnan mukaan tyydyttävä.

RT ja Vuokranantajat esittävät keinot asuntorakentamisen kustannusten leikkaamiseksi

Suomen Vuokranantajat ja Rakennusteollisuus RT vaativat rakentamismääräysten keventämistä ja tonttitarjonnan lisäämistä asuntokustannusten hillitsemiseksi. Järjestöjen mukaan rakentamismääräysten muutokset ovat kasvattaneet asuntotuotannon kustannuksia etenkin pääkaupunkiseudulla kymmenen vuoden aikana. Suomen suurimmissa kaupungeissa tonttien saatavuus ja hintakehitys vaikuttavat asuntojen hintoihin kuitenkin vielä enemmän kuin rakentamiskustannusten kehitys.

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi viime vuonna

Vuonna 2010 rakennusyritysten liikevaihto kasvoi 3,6 prosenttia vuodesta 2009. Vielä viime vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana alan yritysten liikevaihto supistui, mutta toukokuusta alkanut kasvu nosti koko vuoden lukemat plussalle. Loka-joulukuussa 2010 kasvua kertyi 9,3 prosenttia vuoden takaiseen vastaavaan kolmen kuukauden jaksoon verrattuna. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakentamisen liikevaihtokuvaajan ennakkotiedoista.

Asuntoaloitukset kasvoivat 50 prosenttia vuodessa

Suomessa aloitettiin viime vuonna noin 34 000 uuden asunnon rakentaminen, mikä on 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvun synnytti vapaarahoitteinen asuntotuotanto: rakennusliikkeiden omat kerros- ja rivitaloasuntojen aloitukset melkein kolminkertaistuivat vuodesta 2009 ja niiden määrä oli lähes 11 700. Myös omakotitalojen rakentaminen vilkastui merkittävästi noin 12 500 erillispientaloon. Kokonaislukema selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedosta, ja sitä täydentää Talonrakennusteollisuuden alkuvuoden asuntotuotantokysely jäsenistölleen.