Rakennusalalla oli kaikkien aikojen tulosvuosi

Rakennuslehden yli 350 yritykseltä keräämät tulostiedot kertovat, että viime vuosi oli rakennusalalle kaikkien aikojen paras. Rakennusalan pörssiyrityksiä Rakennuslehdelle analysoinut professori Jarmo Leppiniemi kuvaa vuotta hyvin ristiriitaiseksi: ”Alalla tehtiin tulosennätyksiä, mutta yritysten pörssikursseissa tapahtui romahduksia. Pörssissä nähtiin kaikkien aikojen nousu ja lasku.”

Rautaruukin tulos painui alkuvuonna 2008 – Ruukki Constructionin kannattavuus heikkeni selvästi

Rautaruukki-konsernin tulos supistui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä selvästi viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Virallisen tuloslaskelman liikevaihto kutistui hieman, mutta vertailukelpoisin luvuin se kasvoi aavistuksen. Myös Ruukki Construction -divisioonan liikevaihto kasvoi jonkin verran, mutta marginaalin kavennuttua reippaasti liikevoitto kutistui. Alkuvuoden nihkeästä tuloskehityksestä huolimatta Rautaruukki odottaa koko konsernin liiketuloksen ja liikevaihdon paranevan tänä vuonna.

Yhtä rakennusmestarikoulutuksen aloituspaikkaa tavoittelee tänä keväänä lähes neljä hakijaa

Ammattikorkeakoulujen rakennusalan työnjohdon koulutusohjelmaan pyrki kevään nuorten yhteishaussa yhteensä 2 300 hakijaa, joista ensisijaiseksi vaihtoehdoksi rakennusmestariuran asetti 700 henkilöä. Syksyllä 2008 alkavan koulutuksen nuorten aloituspaikkoja on koko maassa kuitenkin vain 225, eli yhtä rakennusmestarikoulutuksen aloituspaikkaa kohden on lähes neljä hakijaa.

Lemminkäinen supisti hallituksensa jäsenmäärää

Lemminkäinen Oyj:n hallitus on pitänyt järjestäytymiskokouksen puheenjohtaja Heikki Pentin kuoleman jälkeen. Hallitus päätti jättää Heikki Pentin hallituspaikan täyttämättä, ja siten hallitus toimii nyt viisijäsenisenä keväällä 2009 järjestettävään seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti. Aiemmin hallituksessa oli kuusi jäsentä.

Technopoliksen alkuvuosi sujui mallikkaasti – yhtiö nosti arviotaan koko vuoden kasvuluvuista

Technopolis-konsernin luvut kaunistuivat suurimmalta osaltaan kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Hyvin sujunut alkuvuosi sai yhtiön nostamaan arviotaan liikevaihtonsa ja käyttökatteensa kasvusta tänä vuonna. Toimitusjohtaja Pertti Huuskosen (kuvassa) mukaan konsernin liiketoiminta kehittyi suotuisasti katsauskaudella ja yhtiö on edennyt suunnitelmien mukaisesti meneillään olevissa rakennushankkeissa.

Rakennusalan työllisyys kasvoi yli 10 prosenttia vuodessa

Rakennusalan työllisyys oli kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 10,2 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla. Viime vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana työllisiä oli 155 000, kun kuluvan vuoden ensimmäisenä vuosineljänneksenä määrä oli 171 000. Nämä tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

RT: Aloitusmäärä supistuu 45 miljoonaan kuutiometriin

Rakentamisen vakaa kehitys jatkuu ainakin vielä tämän ja ensi vuoden, kertoo Rakennusteollisuus RT suhdannekatsauksessaan. Viime vuonna rakentamisen kasvu ylitti kaikki ennusteet. Rakentamisen määrä kasvoi 7,5 prosenttia ja talonrakennuksen aloituksissa noustiin yli 50 miljoonan kuutiometrin huipputasolle. RT arvioi, että tänä vuonna aloitusten määrä laskisi 45 miljoonaan kuutiometriin. Sekin on kuitenkin enemmän kuin vuonna 2006.