Rakentamisen suhdannenäkymät kohoavat edelleen

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tuoreen suhdannebarometrin mukaan rakentamisen suhdannehuippu jatkuu edelleen. Yritysten odotukset lähikuukausille ovat niin valoisat, että suhdanteen odotetaan jopa vielä hieman kohenevan loppuvuonna. Lähitulevaisuuden suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku oli heinäkuussa +9, kun se oli huhtikuisessa tiedustelussa +6.

EK kaipaa tasokorotusta perusväylänpidon rahoitukseen

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n mielestä valtiovarainministeriön tulisi viimeistellä ensi vuoden talousarvioesitystään muun muassa siten, että perusväylänpidon rahoitukseen panostetaan tuntuvasti. Liiton mukaan perusväylänpidon rahoitus ei ole vuosiin ollut riittävä, vaan siihen tarvitaan vähintään 20 prosentin tasokorotus kuluvan vuoden kehykseen verrattuna.