Asuntojen aloitukset moninkertaistuivat alkuvuonna 2010 Helsingissä

Helsingissä on aloitettu kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä asuinrakennustöitä moninkertaisesti viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Maaliskuun loppuun mennessä on aloitettu 94 000 kerrosneliön rakentaminen, kun vuotta aikaisemmin luku oli 28 000 neliötä. Samaan aikaan asuntojen määrä aloitetuissa rakennustöissä on noussut 1 241:een viime vuoden vastaavan ajan 359 asunnosta. Sen sijaan asuntoja on alkuvuonna 2010 valmistunut vähemmän kuin vuotta aiemmin. Nämä tiedot käyvät ilmi Helsingin kaupungin tietokeskuksen tilastoista.

Talotekniikkaurakoitsijoiden tilauskannat lyhyet Uudellamaalla

Uusmaalaiset talotekniikkaurakoitsijat kärsivät tällä hetkellä muuta maata enemmän töiden vähyydestä. Maakunnassa on tuplasti enemmän sellaisia alan yrittäjiä, joilla tilauskanta on viime syksystä supistunut kuin niitä, joilla tilauskanta on kasvanut. Toisaalta odotukset syksyyn ovat positiiviset. Kasvua odotetaan erityisesti uudisrakentamisesta. Nämä seikat käyvät ilmi Talotekniikkaliiton tuoreesta suhdannekyselystä.

Interavantin vuokrausaste heikentynyt selvästi vuodessa

Kiinteistösijoitusyhtiö Interavanti Oyj:n johto on antanut osavuotisen selvityksen yhtiön kehityksestä alkuvuonna 2010. Selvityksen mukaan Interavantin vuokrausaste on 23. huhtikuuta 2010 painunut 92 prosenttiin, kun se oli vielä vuotta aiemmin 96 prosenttia. Vuokrausasteen painumisen myötä myös kaikkien tilojen nettotuotto on heikentynyt, vaikka vuokrattujen tilojen nettotuotto onkin kohentunut.

SKV Isännöinti muuttuu Realia Isännöinniksi

Realia Group -konserniin kuuluva SKV Isännöinti ottaa vaiheittain käyttöön uuden Realia Isännöinti Oy -yritysnimen. Nimenmuutoksen myötä myös yhtiön ulkoasu uudistuu ja toukokuussa yhtiö avaa uudet internetsivut. Nimenmuutoksen taustalla on konsernin kiinteistöjohtamisen ja kiinteistöomaisuuden hallinnan palveluiden kehittäminen uudelle tasolle, jolloin palvelut tuotetaan Realia Management – ja Realia Isännöinti -yhtiöiden kautta.

Uudisrakentamisen volyymi supistui edelleen helmikuussa 2010

Uudisrakentamisen volyymi supistui kuluvan vuoden helmikuussa 7,8 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Supistumisvauhti on kuitenkin loiventunut jo useamman kuukauden ajan. Asuinrakennusten osalta volyymi oli jo selvässä kasvussa, kun taas muun rakentamisen osalta luisua kertyi edelleen lähes neljännes. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Asuinrakennusten lupamäärä tuplaantui helmikuussa 2010

Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2010 helmikuussa yhteensä 2,54 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Erityisesti asuinrakennusten ja julkisten palvelurakennusten lupamäärät kasvoivat hurjasti. Sen sijaan maatalousrakennusten osalta kuutiomäärä kutakuinkin puolittui. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.