Handelsbanken: Asuntojen hinnat nousevat 4–7 prosenttia vuonna 2010

Handelsbanken ennustaa tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessaan, että asuntojen hinnat suhteessa tuloihin kääntyvät tänä vuonna nousuun, kun tulojen kasvu jää vähäiseksi. Vaikka asuntojen nimellishinnat nousivat jo viime vuonna, tuloihin verrattuna hinnat laskivat toista vuotta peräkkäin. Nousuun kääntyvät korot ja vaimea tulojen kasvu pitänevät asuntohintojen nousun kuitenkin laimeana vuosina 2010-2011. Pankin arvion mukaan asuntojen hinnat noussevat vuoden 2010 loppuun mennessä koko maassa keskimäärin 4-7 prosenttia vuoden 2009 lopun tasoon verrattuna.

Sveafastigheteriltä kolmas pohjoismainen kiinteistörahasto

Ruotsalaistaustainen kiinteistösijoitusyhtiö Sveafastigheter tuo markkinoille kolmannen rahastonsa, Sveafastigheter Fund III:n. Alkuvaiheessa rahastoon on kiinnitetty pääomaa noin 90 miljoonaa euroa, mutta tarkoitus ottaa vastaan sitoumuksia vielä noin 200-300 miljoonaa euroa. Rahasto keskittyy ensisijaisesti sijoituksiin Ruotsissa ja Suomessa ja toissijaisesti Norjassa ja Tanskassa. Rahasto voi lisäksi sijoittaa rajallisen osan pääomastaan Baltian maihin.

Konkurssit vähenivät rakennusalalla helmikuussa 2010

Rakennusalan konkurssien määrä supistui kuluvan vuoden helmikuussa vuoden 2009 vastaavaan kuukauteen verrattuna. Alalla pantiin vuoden 2010 helmikuussa vireille 68 konkurssia, kun määrä oli vuotta aiemmin 84. Rakennusalan konkurssien määrä oli laskussa jo tammikuussa. Kuluvan vuoden tammi-helmikuussa alalla laitettiin vireille yhteensä 138 konkurssia, kun viime vuoden vertailujaksolla määrä oli 160. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastotietokannoista.

Katutason kaupoille vapautus hissien jälkiasennuskuluista

Hissien jälkiasennuksesta hyötymättömät katutason liikkeet ja autotallit vapautetaan hissien asennuskustannuksista. Hallitus esittää asiaa koskevaa asunto-osakeyhtiölain muutosta eduskunnalle. Vapautus koskisi sellaisia katutason liikkeitä ja autotalleja, jotka eivät hyödy hissien asennuksesta edes osakkeiden arvonnousun muodossa.

Jyrki Jalli jättää Vahanen-konsernin

Vahanen-konsernin suunnittelupalveluiden johdossa tapahtuu henkilövaihdoksia. Nykyinen toimialajohtaja Jyrki Jalli, joka on toiminut myös Vahanen Oy:n toimitusjohtajana vastaten erityisesti rakennesuunnittelupalveluista, päättää työnsä Vahasella maaliskuun lopussa. Yhtiön rakennesuunnittelupalveluiden liiketoiminta-aluejohtajana toimii jatkossa Juha Pahnila, joka vastaa myös korjausrakentamisen palveluista.

Rakentamisen luottamus kohentui hiukan maaliskuussa

Rakentamisen suhdannetilanne on yhä normaalia heikompi, vaikka luottamusindikaattori koheni hieman maaliskuussa, kertoo Elinkeinoelämän Keskusliiton kysely. Suhdannetilannetta kyselyhetkellä kuvaavan indikaattorin saldoluku oli maaliskuussa -29, kun helmikuun lukema oli -32. Luottamusindikaattorin pitkäaikainen keskiarvo on -6.

Asunnon ostoaikeet lisääntyivät maaliskuussa

Suomalaisten kotitalouksien asunnon ostoaikeet kasvoivat maaliskuussa 2010 hieman kuukautta aiempaan verrattuna. Tuoreen Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin mukaan ostoaikeet jäivät kuitenkin jonkin verran vähäisemmiksi kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Asunnon peruskorjausaikeet puolestaan vähenivät maaliskuussa 2010 hieman kuukautta aiemmasta ja vuotta aiempaan verrattuna peruskorjausaikeet jäivät selvästi pienemmiksi.

Cramo jatkaa toimipisteidensä muuttamista yrittäjävetoisiksi

Rakennuskonevuokraamo Cramo Finland Oy jatkaa toimintamallia, jossa se muuttaa osan toimipisteistään yrittäjävetoisiksi. Yrittäjät Markus Nurmi ja Marko Nurmi ovat solmineet sopimuksen, jolla Cramon Keravan toimipiste Peltomäenkadulla muuttuu yrittäjävetoiseksi huhtikuun alusta alkaen. Cramolla on Suomessa 56 toimipistettä, joista 16 on nyt yrittäjävetoisia.